SAS:n reittilento päätyi tapaturmaan
Toinen lentokoneen laskutelineistä petti koneen laskeutuessa kentälle. Pettäneen laskutelineen puoleinen moottori syttyi vielä tuleen joko osuttuaan kenttään tai ennen sitä.
SAS:n koneessa oli 69 matkustajaa ja neljä miehistön jäsentä. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut vakavasti turmassa. Myös moottorin tulipalo saatiin nopeasti sammutettua.
Yhteensä 11 ihmistä vietiin turman jälkeen sairaalaan. He olivat saaneet vain lieviä vammoja: haavoja ja venähdyksiä.
Koneen lentäjä oli ilmoittanut lennonjohdolle jo ennen koneen saapumista, että toisen laskutelineen kanssa on ongelmia, ja kone joutuu todennäköisesti tekemään hätälaskun.
Kone oli matkalla Kööpenhaminasta Aalborgiin.













Kommentit (6)
Ammattimatkustaja
Matkusta vaan ammatiksesi edelleen yhtäpaljon kuin tähän saakka. Todella asiantuntevaa on kannanottosi!
Lento-onnettomuuksia sattuu toisinaan, pääasia on ettei SAS:in tapauksessa kenellekään käynyt pahemmin.
Erinomainen ja luotettava vispilä kyseinen lentokone.