Milloin öljy loppuu?

Mikko Stig/Lehtikuva
Milloin öljy loppuu?
Liikenne on kasvanut nopeasti halvan öljyn ansiosta. Raakaöljyä ei kuitenkaan ole loputtomiin. Optimistit uskovat öljyn riittävän vielä vuosikymmeniksi. Pessimistit arvioivat, että raakaöljyn tuotanto on jo ohittanut huippupisteensä ja kääntynyt laskuun.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
5.4.2011 10:04
Kommentit 67

Liikenne nielee noin puolet öljyn kokonaiskulutuksesta. Ensimmäiset autot tulivat käyttöön joitakin vuosikymmeniä öljynporauksen aloittamisen jälkeen, ja sittemmin öljy on mullistanut liikenteen lisäksi teollisuuden, kaupan ja maatalouden.

Nykyisin öljyä käytetään mitä erilaisimmissa tuotteissa lannoitteista lääkkeisiin ja tietokoneisiin. Liikenteen ohella koko talous on pitkälti riippuvainen halvasta öljystä.

Öljynporauksen
haasteet kasvavat

Öljy ja muut fossiiliset polttoaineet syntyivät geologisissa prosesseissa miljoonia vuosia sitten, ja niiden määrä on rajallinen.

Vaikka teknologian kehittyminen on helpottanut etsintää, uusien öljyesiintymien löydöt ovat vähentyneet tasaisesti. Suurimmat öljykentät otettiin käyttöön 1960-luvulla, minkä jälkeen tuotantoon on valjastettu vaihtelevan kokoisia pienempiä esiintymiä.

Maailman suurin öljykenttä, Saudi-Arabian Ghawar, löydettiin jo 1948. 

Öljy-yhtiöt ovat myös joutuneet ulottamaan toimintaansa alueille, joilla öljyn poraaminen ja jalostaminen on yhä monimutkaisempaa ja kalliimpaa. Tätä ne eivät tekisi, mikäli tarjolla olisi helpompia tapoja laajentaa tuotantoa.

Kolmen vuosikymmenen ajan öljyä on kulutettu nopeammin kuin uusia varantoja on löydetty. Useat merkittävät viejämaat ovat jo ohittaneet tuotantonsa huipun, ja kuilu löytöjen ja tuotannon välillä on vain kasvanut.

– Näyttää siltä, että tuotanto on ainakin kääntymässä laskusuuntaan esimerkiksi Pohjanmeren alueella, kertoo erityisasiantuntija Jyrki Pohjolainen Öljyalan keskusliitosta.

– Lähi-idässä taas on paljon todennettuja öljyesiintymiä, jotka tunnetaan, mutta joihin ei ole vielä kajottu. Öljyhiekkaa ja muita ei-perinteisiä lähteitä on paljon esimerkiksi Kanadassa ja arktisilla merialueilla.

Öljyn suhteellisen matalan hinnan vuoksi erikoisten lähteiden hyödyntäminen ei ole ollut järkevää, mutta tilanne muuttuu, jos ja kun öljyn hinta kohoaa 2–3-kertaiseksi nykyisestä.

Öljyteollisuudessa
puhutaan öljyhuipusta

Öljyhuipun käsite perustuu tuotannon määrän muutosta kuvaavaan käyrään. Käyttöönottonsa jälkeen yksittäisen öljylähteen tuotanto nousee, kohoaa lakipisteeseensä ja alkaa huveta. Joskus tuotannon ehtymistä voi hidastaa, mutta huippuun palaaminen on mahdotonta.

Öljykenttien elinikä lasketaan vuosikymmenissä, ja tuotannon huippu saavutetaan, kun noin neljännes tai puolet öljykentän antimista on porattu.

Huippu ei tarkoita tuotannon loppumista kokonaan yksittäisen kentän tai koko alan kohdalla. Öljyä on jäljellä vielä suuria määriä, mutta tuotannon taso ei enää nouse.

Huipun ajoittumiseen vaikuttavat öljyn määrän lisäksi alueen olosuhteet, käytettävissä oleva tekniikka sekä öljyn hinnan kehitys. Kun hinnat ovat korkealla, öljyä porataan enemmän ja vaikeammista eli tuotantokustannuksiltaan kalliimmista paikoista. Silti geologia asettaa lopullisen rajan tuotannolle.

Tehokkuus laskee
taantuman jälkeen

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Usein puhutaan, että nykyisin tunnetut öljyvarat riittäisivät nykykulutuksella noin 40 vuodeksi. Öljyn loppumista 40 vuodessa on kuitenkin ennustettu jo pitkään. Ensimmäisten arvioiden mukaan sen olisi pitänyt jo loppua, mutta aina on löydetty lisää, Öljyalan keskusliiton Jyrki Pohjolainen sanoo.

– Jos öljyhiekkaa ja arktisten merialueiden varoja aletaan hyödyntää, öljyä varmasti riittää nykykulutuksella hyvinkin paljon pidemmäksi ajaksi.

Öljyalan keskusliitto
  • Öljyalan yritysten etu- ja yhteistyöjärjestö
  • Edustaa alaa ja toimii asiantuntijana sitä koskevissa energia-, liikenne- ja ympäristöpoliittisissa asioissa
  • Päämääränä edistää polttoaineiden vastuullista käyttöä, osallistua kestävän energiatulevaisuuden kehittämiseen ja rakentaa puitteet öljyalan kannattavalle toiminnalle Suomessa
    Lähde: Öljyalan keskusliitto


Ennemmin tai myöhemmin öljyn kysyntä ylittää tarjonnan. Tarkan ajankohdan määrittäminen on kuitenkin hankalaa. Käytettävissä oleva tieto on ristiriitaista, mikä herättää epäilyksiä lukujen vääristelystä kaupallisista tai poliittisista syistä.

– On vaikea arvioida, kuinka tuotanto ja kulutus tulevat käyttäytymään. Öljyn kulutus tulee vielä lähivuosina kasvamaan voimakkaastikin, mutta öljyvaroja on vielä paljon hyödyntämättä. Niiden lisäksi öljyhiekka ja muut ei-perinteiset öljylähteet ovat nousemassa esiin.

Öljyteollisuus on varoittanut, ettei tarjonta voi täyttää kysyntää enää kauan.

Varovaisen ennusteen mukaan tuotantokäyrä piirtää terävän piikin sijaan tasangon, kun uudet heikkolaatuisemmat öljyn lähteet tasoittavat vanhojen lähteiden tuotannon laskua. Jos uusista löydöksistä ole korvaamaan vanhoja, kokonaistuotanto laskee tasaisesti. Monien suurten öljykenttien tuotannon ehtyessä samanaikaisesti tuotanto taas laskisi jyrkästi.

Suurin osa asiantuntijoista näyttää uskovan, että kokonaismäärä kääntyy laskuun ennen vuotta 2020. Jopa Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoitti jo 2007 tuotannon laskemisesta vuoteen 2013 mennessä.

Nopeaa toimintaa vaihtoehtoisten energianlähteiden kehittämiseksi vaatii muun muassa brittiläisen Peak Oil Consulting -toimiston johtaja Chris Skrebowski, joka ennustaa tuotannon huipentuvan pian, kun maailmantalous nousee finanssikriisin aiheuttamasta taantumasta. Skrebowski arveli aiemmin huipun tulevan jo parissa vuodessa, mutta on muokannut ennustettaan taantuman kysyntää laskevan vaikutuksen vuoksi. Hänen mukaansa piikki öljyn hintaan on odotettavissa viimeistään 2015.

Horjuuko
koko yhteiskunta?

Tärkeän raaka-aineen ehtyminen voi vavisuttaa yhteiskuntaa, mutta pakottaa etsimään vaihtoehtoisia energianlähteitä.

Spekulaatioiden runsaudesta huolimatta tieto öljyhuipun tarkasta ajankohdasta on toissijainen, sillä nykyisenlainen kulutus loppuu joka tapauksessa pian. Siirtymät puun käytöstä ensisijaisena energianlähteenä hiilen aikakauteen ja edelleen hiilestä öljyyn tapahtuivat vähitellen, mutta tällä kertaa odotettavissa on raju muutos.


[zoom]

[zoom]

Lisää Aiheesta
UutinenHarvinainen liike öljymarkkinoilla (23.6.2011 19:34)
UutinenPalmuöljy uhkaa sademetsiä (21.4.2011 10:01)
UutinenVetyautojen myynti alkaa 2015 (19.4.2011 10:01)
UutinenAkku hidastaa sähköautoa (18.4.2011 10:08)
UutinenJokainen gramma merkitsee (14.4.2011 10:06)
UutinenAutoilijoita uhataan kepillä (13.4.2011 10:03)
UutinenValtiot pakottavat puhdistumaan (11.4.2011 10:06)
UutinenSuuri auto häviää pienelle (8.4.2011 10:02)
UutinenPakokaasut uhkaavat koko kehoa (7.4.2011 10:03)
UutinenLiikenne liikaa ympäristölle (6.4.2011 10:04)
UutinenAutoteollisuus otti haasteen vastaan (4.4.2011 10:02)
UutinenHybridit yleistyvät nopeasti (15.4.2011 10:12)
UutinenEcuador painoi öljy-yhtiöt polvilleen (21.11.2010 19:56)
UutinenKuuba ui öljymarkkinoille (31.7.2010 12:22)
Lue myösAuto menee uusiksi  
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (67)

Huono 0
Kaiken naurettavuuden huipuksi öljyä käytetään ydinvoimavastaisuudesta johtuen myös lämmittämiseen. Tilanne on yhtä typerä kuin pelaisi kultakolikoilla pajatsoa.
YKÄ
Suomen erinomaisen pateva, rehellinen ja luotettava hallitus on kehittanyt risupaketin. Tama Kataisen ja Pekkarisen lanseerama suurkeksinto tekee Suomesta oljyriippumattoman, mita nyt oljya tarvitaan risujen keraamiseen ja tyostamiseen.
Talonmies
Diesel-moottori suunniteltiin aikoinaan käymään hamppuöljyllä. Koska kyseisestä kasvista saa useamman sadon vuodessa parhaimmillaan, näkisin sen tällä hetkellä ainoana järkevänä korvikkeena fossiilisille polttoaineille.

Meillähän noita kesannolla olevia peltoja riittää, ehkä tuota kautta saisimme lopultakin paluuliikennettä maallekin.
Luonnon puolesta
Parempi otsikko olisi; "Milloin halpa öljy loppuu?" 1000€/barreli öljy ei lopu koskaan, mutta emme sillä mitään tee.

Artikkelissa puhutaan hassusti kysynnän nousemisesta yli tarjonnan. Kyllä se nouseva hinta pitää kysynnän kurissa.
Elämme mielenkiintoisia aikoja
Jos kerran öljy loppuu, niin eikö ole turhaa hurskastelua ja ilmastohysterialla rahastusta kaikki hiilidioksidipäästökaupat ja etanolipolttoaineet? Jos kerran öljyn määrä vähenee, ajaa se luonnostaan etsimään korvaavia raaka-aineita.
Peak Oil
Ei öljy lopu. Autoja jotka kuluttavat 3 litraa sadalle kilometrille voidaan jo valmistaa. Päättäjien tulisi painostaa autotehtaita ja öljy-yhtiöitä oikeaan kulutuksen suuntaan.
Miksi raakaöljyn kokonaisvienti on merkittävästi pienempi (1952 milj. tonnia) kuin raakaöljyn kokonaistuonti (2090 milj. tonnia). Eikö näiden lukujen pitäisi olla yhtäsuuret?
sopuli
Green Riverin esiintymässä on mustaa kultaa nykyisellä USA:n kulutuksella varovaisesti arvioiden about sadaksi vuodeksi.

Ensin tyhjennetään muut maat ja sitten omat lähteet käyttöön. Fiksua.

Tosin fuusiovoima voisi syrjäyttää öljyn energianlähteenä joskus 2050. Ehkä.
Öljykannu
öljy loppui jo 70-luvulla,nyt on vain jäljellä öljyn kuonaaineet joilla yritetään tuhota maailman autokanta(E10).
jape
Öljy ei lopu koskaan! On hyvin suunniteltu valhe uhata fossiilisten polttoaineiden loppumisella. Nyt on jo kulutettu niin valtava määrä öljyä, ettei täällä pallolla ole voinut olla sellaista määrää suuria eläimiä.

Ja jos loppuisikin, niin so what. On tulossa ja on jo menetelmiä, joilla biomassan voi edullisesti muuntaa vaikkapa dieseliksi.

Hintaa ja senkautta bisneksen voittoa voidaan aina säädellä uhkakuvilla ja viherpiipertäjien ympäristöuhkauksilla.
ins.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Taloussanomat - Uutiset

Ajatukset
Kolumni
Anna Mård, Lontoo
Kolumni
Timo Poropudas, Zhangjiajie, Hunan
 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949