Kirjaudu ▼
 

Aurinkosähkö sai vauhtia siirtokohusta – kannattaako maksaa 6 000 euroa?

Ville Honkonen
Aurinkosähkö sai vauhtia siirtokohusta – kannattaako maksaa 6 000 euroa?
Sähkönsiirron hinnankorotukset ovat vauhdittaneet aurinkopaneelien kysyntää. Aurinkopaneelien toimittajat povaavat tälle vuodelle merkittävää markkinoiden kasvua.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Aurinkopaneelien muutoinkin kasvanut kysyntä on saanut lisäpontta, kun erityisesti sähköverkkoyhtiö Carunan ilmoittamat siirtohintojen korotukset ovat saaneet monet kuluttajat harkitsemaan aurinkosähköä.

– Kysyntään tuli hirveä piikki selkeästi silloin, kun Caruna ilmoitti korotuksista. Kyselyjen määrä ainakin tuplaantui viime viikkoina, kertoo lempääläläisen Finnwindin markkinoinnista vastaava Matti Kantonen Taloussanomille.

Hänen mukaansa paljon yhteydenottoja on tullut nimenomaan Carunan verkkoalueelta. Kasvanut kiinnostus on näkynyt myös yhtiön verkkosivuilla, joiden kävijämäärän Kantonen sanoo vähintään kolminkertaistuneen kysyntäpiikin aikana.

Areva Solar Oy Caruna Oy Finnwind Oy Suomen Lähienergialiitto ry
Taloustiedot
Y-tunnus 2518427-2
Kotipaikka Salo
Yhtiömuoto OY
TOL-luokka
Sähkötarviketukkukauppa
Kaikki yrityksen taloustiedot

Myös salolaisessa Areva Solarissa näkyi äskettäin iso tarjouspyyntöpiikki. Kuluttajapuolella kysyntä on yhtiön hallituksen puheenjohtajan Esa Arevan mukaan johtanut heti uusiin tilauksiin.

– Kaikki tarjouspyynnöt alkavat, että kun Caruna teki näin, Areva kertoo.

Aurinkosähkömarkkinat kaksinkertaistuivat Suomessa viime vuonna. Suurimmat aurinkopaneelien toimittajat ennustavat kasvun jatkuvan yhtä vauhdikkaana myös tänä ja ensi vuonna. Carunan hinnankorotusten aiheuttama kysyntäpiikki vahvistanee odotusten toteutumista kuluvana vuonna.

Esimerkiksi Finnwind kaksinkertaisti liikevaihtonsa viime vuonna. Kantonen uskoo kasvun olevan vähintään samanlaista tänäkin vuonna.

Muutaman sadan euron säästöt vuodessa

Arviolta runsaassa tuhannessa kotitaloudessa Suomessa on tällä hetkellä verkkoon kytketty aurinkosähköjärjestelmä.

Aurinkopaneelien avulla on mahdollista säästää sähkön hinnassa. Itse tuotetusta sähköstä ei tarvitse maksaa sähköveroa eikä siirtomaksua.

Suomen Lähienergialiiton puheenjohtaja ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun professori Raimo Lovio kertoo, että kotitalous voi säästää aurinkopaneeleilla ostosähkössä, mutta omalla tuotannolla ei pysty täyttämään kaikkea sähköntarvetta.

Kolmen kilowatin tehoisella aurinkosähköjärjestelmällä voi hänen mukaansa tuottaa Suomessa noin 2 500 kilowattituntia sähköä vuodessa. Kotitalouden sähkönkulutuksesta riippuen omakotitalossa voi tällöin vähentää ostosähköä 1 500–2 000 kilowattituntia.

Lovion esimerkkilaskelmassa yksi kilowattitunti ostettua sähköä maksaa 15 senttiä. Tällöin 1 500 kilowattituntia ostosähköä vähentämällä voisi säästää 225 euroa vuodessa.

Professori huomauttaa, että lisäksi kotitalous voi saada tuloja ylijäämäsähkön myynnistä verkkoon, jos on sopinut myymisestä sähköyhtiön kanssa. Tuhannen kilowattitunnin myynnillä voi ansaita parhaimmillaan noin 50 euroa, jolloin kokonaissäästö nousee lähelle 300 euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Omakotitaloon hankittava kolmen kilowattitunnin aurinkopaneelijärjestelmä on Lovion mukaan noin kuuden tuhannen euron investointi.

– Järjestelmällä saadut säästöt tuovat investoinnille 2–4 prosentin koron, mikä on aina enemmän kuin pankkitilin korko, hän huomauttaa.

Oma tuotanto varautumista hinnankorotuksiin

Finnwind myi viime vuonna noin sata aurinkosähköjärjestelmää omakotitaloihin. Järjestelmät ovat teholtaan 3–5 kilowattia. Kantonen kertoo aurinkopaneelien kysynnän kasvavan lisäksi isoissa yrityksissä ja esimerkiksi kauppakeskuksissa.

– Jos on rahaa ja sitä haluaa sijoittaa, niin tällä tavalla voi suojautua sähkön hinnan nousua vastaan ja saada aurinkosähkön osuudelta kiinteän hinnan, hän sanoo.

Esa Arevan mukaan Areva Solar kauppasi viime vuonna kymmeniä noin viiden kilowatin aurinkosähköpaketteja kuluttajille. Suurempi osa yhtiön asiakkaista on isoja yrityksiä.

Yhtiö myy ainoastaan omaa tuotantoaan eli perusaurinkopaneeleita valmistavan SaloSolar-tehtaan tuotteita. Tehdas aloitti tuotantonsa viime toukokuussa.

– On selvää, että kun sähkönsiirrot nousevat, ihmiset haluavat tuottaa sähköä itse. Silloin siirron seuraava nousu ei ole niin radikaali itselle, Areva sanoo.

Etenkin yritykset haluavat hänen mukaansa poistaa riskitekijän sähkönsiirron suurista korotuksista.

Aurinkopaneelien kysynnän kasvun taustalla on ollut muun muassa aurinkosähköjärjestelmien halpeneminen ja tietoisuuden kasvu. Esa Areva katsoo järjestelmien hintojen vakiintuneen.

Raimo Lovio ei usko aurinkopaneelien enää halpenevan huomattavasti. Hän arvioi, että asentamis- ja muiden tarvittavien osien kustannukset kuitenkin pienentyvät vielä, kun asentajat oppivat tekemään työn yhä tehokkaammin ja nopeammin liiketoiminnan kasvaessa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (169)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Sähkönsiirron hinnankorotukset ovat vauhdittaneet aurinkopaneelien kysyntää. Aurinkopaneelien toimittajat povaavat tälle vuodelle merkittävää markkinoiden kasvua.
Anonyymi: Taloussanomat 25.2.2016 6:19

Anonyymi
Jos ei voi irrottaa talouttaan kokonaan sähköverkosta, mikään lisätuotanto ei estä rahastusta.

Sähköyhtiöt siirtävät laskutuksen vain entista enemmän perusmaksuun, kuten esimerkiksi Savon Voima, joka korottaa taas kerran perusmaksujaan, nyt 33%.
Anonyymi: Ei_ratkaise_mitään 25.2.2016 6:20

Anonyymi
"Raimo Lovio ei usko aurinkopaneelien enää halpenevan huomattavasti."

No todellakin halpenee, koko tekniikka on vielä kehityksensä alkutaipaleella. Lovio ei usko mihinkään mikä vaikuttaisi negatiivisesti hänen tuloihinsa.
Anonyymi: Kaupallinentiedoite 25.2.2016 6:21

Anonyymi
Aina vaan tarjotaan edullisempia ratkaisuja mutta loppupeleissä niiden ylläpitämiseen raadamme entistä enemmän niskalimassa, miten ihmeessä ennen on pärjätty?
Anonyymi: ononniollaonnellinen 25.2.2016 6:27

Anonyymi
Jostain luin että aurinkosähkö plus tuulisähkö niin pärjää omavaraisesti. Kun aurinko ei paista niin yleensä tuulee eli akut saavat virtaa pilviselläkin säällä.

Taloudellisessa mielessä kestää varmaan aika kauan että hankinnat on maksaneet itsensä takaisin. Siinä on vain se että olisi omavarainen eikä olisi väliä vaikka koko valtakunnallinen sähköverkko kaatuisi. Sähkön hinta/siirtohinta tulee nousemaan vielä paljon kun kokoajan enemmän ruvetaan käyttämään sähköä.
Anonyymi: omavaraiseksi 25.2.2016 6:46

Anonyymi
Aurinkosähköily (muualla kuin mökillä) kannattaa lähinnä silloin, kun irtaantuu koko verkosta ja lisää järjestelmään myös tuulen. Ja elää sen jälkeen vähän niin kuin säästöliekillä. Ja jonkinmoinen aggregaattikin toki tarvitaan (3 kW riittää jo pitkälle)ja puulämmitys. Puolivillaiset muutaman pikkupaneelin viritykset kuuluvat mökille, eivät okt-taloon.
Anonyymi: koettu_on 25.2.2016 6:53

Anonyymi
Investointi ei todennäköisesti ikinä tule takaisin sähkölaskussa jos vuotuinen säästö 6000 panelilla on 200. Laskelman 2-4% tuotto per vuosi ei ota huomioon lainkaan järjestelmän huolto, ja pääomakuluja eikä laitteiston käyttöikää.
200 säästöllä per vuosi ilman mitään huoltokuluja on investointi maksettu takaisin 30 vuodessa. Laitteisto on 30 vuoden päästä todennäköisesti jo romiksella.
Mitä taas tulee ekologisuuteen, pitäisi ymmärtää paljonko energiaa paneleiden valmistukseen kuluu kokonaisuudessaan(alkaen valmistusmateriaalien louhimisesta). Paljonko myrkkyjä on päästetty valmistusmaassaa taivaalle valmistusprosessissa Romutuskulut, mahdolliset haitalliset kemikaalit jne.
Jos aurinkosähkö olisi Suomessa kannattavaa, isot sähköyhtiöt olisivat sen tuottamisen jo aloittaneet.
Vaikka siirtoyhtiöiden touhut sapettaa, en rupea siitä maksamaan, että saan tehdä kiusaa siirtoyhtiölle.
Siirtohinnat kuitenkin nousevat, jos energiaa kulutetaan vähemmän. Tappiolliseksi ei monopoliliiketoimintaa saa millään konstilla ja aina ottavat omansa pois kuitenkin. Eli sen minkä sinä siirtohinnassa säästät, naapurisi maksaa...
Eli loppupelissä siis tekee kiusaa vain naapureilleen.
Anonyymi: Peruskoulumatikkaa 25.2.2016 6:57

Anonyymi
3 kwh järjestwlmällä tuotetaan suomessa vain puolet tuosta asiantuntijan antamasta tiedosta, ainakin fortumin mukaan. 3 kwh järjestelmä ei saisi maksaa kun korkeintaan 1500 euro että se olisi kannattava investointi. Mutta suomalaisilla ei Ole laskupää, eivät korkea koulitetut eikä muut. Aurinkopaneelit eivät kannata ilman tukia. Suomessa tuet övat 25% ruotsissa yli 50%. Eli ruotsissa se on kannattava investointi kun suomelle taas ei.
Anonyymi: yrittäjäminä 25.2.2016 7:08

Anonyymi
Mihin suomalainen tarvitsee sähköä kesällä päiväsaikaan? Auringolla kun ei jaksa kuin polttaa paria lamppua.
Anonyymi: Penamies 25.2.2016 7:08

Anonyymi
Suomessa helteillä on suurempi kulutus kuin tuotanto johtuen lähinnä siitä, että kaukolämpöä tuottavat voimalat eivät tuota juuri mitään.
Aurinkopanelit ovat oiva apu juuri tuohon ilmiöön. Supermarketit, sikalat yms. kuluttavat sähköä enemmän kuin talvella.
Ps. Tuotoksi tuossa laskettiin 300, ei 200 €/v, joten pääomalle tulee tuottoa paremmin kuin pankkitilillä makuuttamalla -koroilla.
Anonyymi: SuurempiaKuntia 25.2.2016 7:18
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 17
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä