Kirjaudu ▼
 

Asuntojen hinnoissa isoja kehityseroja – jopa 20 % miinusta

Matti Björkman / Lehtikuva
Asuntojen hinnoissa isoja kehityseroja – jopa 20 % miinusta
Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat edelleen paikoitellen joissakin maakunnissa. Kauppa on piristymässä syksyn edetessä.
Taloussanomat
14.9.2012 21:09
61

Etelä-Pohjanmaalla hinnat putosivat jopa 20 prosenttia vuodentakaisesta, kertoo kiinteistövälittäjä Asuntoverkon asuntomarkkinakatsaus.

Etelä-Savossa sekä Hämeessä hinnat laskivat 10–11 prosenttia, ja Kainuussa sekä Kymenlaaksossa 6–7 prosenttia. Pirkanmaalla laskua oli viisi prosenttia.

Lapissa vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat sen sijaan nousivat reilusti eli 13 prosenttia, Keski-Suomessa sekä Pohjois-Savossakin yhdeksän prosenttia.

Päijät-Hämeessä hinnat kohosivat seitsemän prosenttia.

Taloustiedot

Pääkaupunkiseudulla hintojen nousu oli maltillista Helsinkiä lukuun ottamatta. Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat Espoossa ja Vantaalla noin 2–3 prosenttia, Helsingissä lähes kuusi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Asuntoverkko sanoo, että kauppamäärät näyttävät syksyä kohden olevan nousussa. Loppusyksyn aikana kauppamääriin saattaa tulla pieni piikki, jos ostajat pyrkivät ajoittamaan kaupantekohetken tämän vuoden puolelle säästääkseen varainsiirtoverossa.

Prosentit ovat ennakkotietoja, jotka perustuvat kiinteistönvälittäjien tekemien kauppojen sähköisen rekisteriin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (61)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kyllä ne laskee, kun uusia ostajia ei ole enää merkittävästi tulossa.
tietäjä 14.9.2012 20:52

Anonyymi
Keskimaarainen asunnon kauppahinta vai neliohinta? Oikea vertailukohta on neliohinta samoilla alueilla samanlaisista kohteista.
/: 14.9.2012 20:58

Anonyymi
Maailmanlaajuiset talousongelmat johtuvat juuri siitä velkapellet kaikkialla ovat alkaneet spekuloida asuntojen hintojen nousulla.

Toivotaan kunnon romahdusta.
Asuntomarkkinat nuri 14.9.2012 20:59

Anonyymi
Kyllä ne laskee, kun uusia ostajia ei ole enää merkittävästi tulossa.


Siis maakunnissa.
tosi tietäjä 14.9.2012 21:00

Anonyymi
Ei suomess ole kuplaa van omistusasuja asuu myös vuokralla .Pakollinen vuokrasopimus on niillä 30v tehty pankinkanssa.Näin on koska asunnot eivät mene kaupaksi.Vapaa vuokralaisella ei ole riskiä kuten pakko vuokralaisella.
Pakko ja vapaa 14.9.2012 21:00

Anonyymi
Asuntokupla on puhkeamassa ilmaa alkaa tulla ulos kuplasta.Kuplauunoilla on vetelät housuissa.
Nimetön 14.9.2012 21:13

Anonyymi
Eiko vastuunkantohallitus nyt voisi toteuttaa politiikkaansa kotimaassakin eli turvata asunnonomistajien sijoitukset.

Nythan on turvattu ulkomaisten sijoituksia rajattomasti.
Nimetön 14.9.2012 21:19

Anonyymi
Kyllä ne laskee, kun uusia ostajia ei ole enää merkittävästi tulossa.

Siis maakunnissa.


Tervetuloa vuokralle pääkaupunkiseudulle, kun työt loppuvat periferiassa. Vuokrat tosin voivat hieman nousta, kun tunkua alkaa olemaan sopivasti.
jj 14.9.2012 21:19

Anonyymi
Ja tulee laskemaan seuraavan vuoden aikana lisää, jopa enemmän. Suomessa on koko EU pahin ja laajin asuntokupla, jota koitetaan peitellä.

Nuorten syrjäytyminen johtuu TYÖTTÖMYYDESTÄ eikä mistään muusta. Onko sekin niin vaikea käsittää?

Frankfurtissa 55 m2 kaksio 110 vuotiaasta kerrostalosta, 32.000 euroa, yhtiövastike 65 euroa. Missä on kupla, haloo?
sielläkin on paljon tyhjiä asuntoja, kysynnän ja tarjonnan laki. Olen asunut frankfurtin esikaupungissa. Osta berliinistä, saat vielä halvemmalla. Ja ns arvostetulta konservatiiviselta alueelta. Sieltäkin on kokemusta. Saksassa maksaa hiustenleikkaus esim 5 e berliinissä friedrichshainissa ja kudammillakin vaan kympin, siitä vaan suhteuttamaan..,
Berliner bär 2 14.9.2012 21:21

Anonyymi
Eiko vastuunkantohallitus nyt voisi toteuttaa politiikkaansa kotimaassakin eli turvata asunnonomistajien sijoitukset.

Nythan on turvattu ulkomaisten sijoituksia rajattomasti.
Talonmies 14.9.2012 21:22
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?