Lähiöissä tikittää tuplapommi

Viidesosa suomalaisista asuu 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa lähiöissä. Tavallisesti betonielementeistä rakennetut lähiöt tarjosivat aikoinaan työn perässä maalta kaupunkiin muuttaneille kodin ja mullistivat suomalaista asumiskulttuuria.

Nyt elementtilähiöt kärsivät osittain kaksoisongelmasta: iäkäs rakennuskanta edellyttää mittavaa uudistamista, ja tietyissä lähiöissä sosiaaliset ongelmat ovat kärjistyneet.

Vaikka lähiöiden rakennuskannan ja taantuvien alueiden ongelmat ovat olleet tiedossa pitkään, Suomessa ei ole ollut kokonaisvaltaista ohjelmaa, jossa huomioitaisiin yksittäisten alueiden rakennusten ja sosiaalisen ympäristön tarpeet.

Suomeen tarvittaisiinkin kansallinen asumispoliittinen ohjelma lähiöiden kehittämiseksi, arvioivat lähiöitä pitkään tutkineet Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Helsingin yliopiston kaupunkisosiologian professori Matti Kortteinen.

– Suomessa ei käydä minkäänlaista keskustelua siitä, millaisilla ehdoilla rakennuskantaa voidaan lähteä uudistamaan. Yksittäiset isännöitsijät ja taloyhtiöt yrittävät selviytyä pienten valtiolta tulevien pienten rahavirtojen avulla. Korjataan putket, patterit ja rakennetaan hissit, vaikka pienet osat teknistä perusparannusta eivät vastaa alueen asuntomarkkinoiden tai sosiaalisten ongelmien tarpeita, Vaattovaara sanoo Taloussanomille.

Taantuvissa lähiöissä rakenteelliset ja sosiaaliset ongelmat ovat kietoutuneet toisiinsa: asuntojen huonon kunnon ja alueen heikon imagon takia ne eivät houkuttele omistusasujia. Jo valmistumisvaiheessa osa lähiöiden asuntokannasta oli vuokra-asuntoja, ja sittemmin osuus on esimerkiksi Riihimäen Peltosaaressa kasvanut 70 prosenttiin.

– Se ei ole ongelma, jos osa asuntokannasta on edullisempaa tai vähän heikommassa kunnossa. Mutta se on, jos elämänsä kanssa ongelmissa olevat väestöryhmät yksin täyttävät alueen. Tiedetään, että osaan lähiöistä on keskittynyt työttömyyttä, toimeentulotukiriippuvuutta ja köyhyyttä, Vaattovaara kertoo.

Peruskorjaus
vai purku?

Lähiöt suunniteltiin aikoinaan nopeasti teollistuvan ja kaupungistuvan yhteiskunnan tarpeisiin, eikä asumisen tulevia laatuvaatimuksia osattu Vaattovaaran mukaan tuolloin arvioida. Kolmasosa suomalaisista kerrostaloista sijaitsee lähiöissä, joten niiden rakennuskannan uudistaminen on taloudellisesti hyvin merkittävät kysymys.

Viimeksi heinäkuussa asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru (sd.) näki lähiöiden korjausvelassa jopa uudisrakentamista parempia talouskasvu- ja työllisyysmahdollisuuksia.

– Varmasti onkin kasvumahdollisuuksia hyvillä paikoilla. Lähiöiden kehittämistä täytyy kuitenkin tarkastella aluekehittämisen näkökulmasta. Keski-Euroopasta on esimerkkejä, joissa lähiöiden rakennuskannan kunnostamiseen on käytetty hirvittävät määrät rahaa, mutta pienellä peruskorjauksella on vain betonoitu alueellista eriarvoisuutta ja sosiaalisia ongelmia, Vaattovaara huomauttaa.

Kiuru korosti näkemyksessään lähiöiden korjaamista energiatehokkaiksi.

– Osa asuntokannasta ei ole ainoastaan rakennusmääräysten ja energiatehokkuuden kannalta huonossa kunnossa, vaan ihan konkreettisesti. Suurin haaste on se, mitä aletaan tehdä. Jos rakennukset päätetään laajasti ottaen peruskorjata, voidaan olla tilanteessa, jossa asuntokannan arvo on niin alhainen, ettei sen korjaaminen ole millään tavalla mielekästä.

Jos asunnot korjattaisiin, niiden neliöhinnat kipuaisivat luultavasti nykyisten asukkaiden ulottumattomiin. Lähiöiden purkamisesta saadut kansainväliset tulokset taas ovat olleet ristiriitaisia.

Väestön uudelleen sijoittamisesta seuraa omat ongelmansa, ja toisaalta julkisella rahalla korjatuista lähiöistä seuraa Vaattovaaran mukaan pahimmillaan vain hyväkuntoisia ongelma-alueita.

Tarve kansalliselle
asuntopolitiikalle

Vaattovaara ja Kortteinen ovat tutkineet lähiöitä yhdessä jo 1990-luvun lopusta lähtien. Tällä hetkellä professorit vetävät Suomen Akatemian rahoittamaa laajaa tutkimusprojektia, jonka tavoitteena on tarkastella turkulaisten lähiöiden tilaa kokonaisvaltaisesti sekä rakennuskannan että sosioekonomisten tekijöiden valossa.

– Tulee varmasti olemaan yllätys, miten erityyppisesti lähiöt edelleen kehittyvät. Esimerkiksi Turussa puolet lähiöistä kehittyy negatiiviseen suuntaan, puolet positiiviseen. Jyrkkälän lähiö on sosioekonomisesti varsin heikko, mutta järjestyksenpidon kannalta hyvinkin turvallinen, Vaattovaara kuvaa.

Jotta taantuvia lähiöitä voitaisiin uudistaa myös sosiaalisesti kestävällä tavalla, tulisi niiden asuntokannasta Vaattovaaran mukaan tehdä tavalla tai toisella keskiluokkaa houkutteleva.

–Tällä hetkellä valtiolla ei ole erillistä lähiöiden perusparannusohjelmaa, mutta ministeriöt valmistelevat hallitusohjelman mukaista asuinalueiden kehittämisohjelmaa, jossa pyritään erilaisin keinoin vähentämään asuinalueiden alueiden eriytymistä, ympäristöministeriön erityisasiantuntija Jaana Nevalainen sanoo Taloussanomille.

Tämän vuoden talousarviossa asuntojen korjaukseen osoitettiin 65,5 miljoonan euron kolmivuotinen siirtomääräraha. Korjausavustukset painottuvat hissien rakentamiseen, energiatehokkuusparannuksiin ja vanhusten ja vammaisten asuntojen korjaamisiin kotona asumisen mahdollistamiseksi.

Vaattovaaran mukaan ensimmäinen askel lähiöiden asuntokannan uudistamisessa olisi ottaa kysymys analyyttiseen tarkasteluun. Lähiöitä ei voida hänen mukaansa peruskorjata samalla reseptillä, koska ne sijaitsevat erilaisilla asunto- ja työmarkkina-alueilla. Siksi myös niiden kysyntä on toisistaan hyvinkin poikkeavaa.

– Parasta olisi, jos koottaisiin asiantuntijaryhmä, joka pohtisi eri alueiden tapauskohtaisia tarpeita samaan tapaan kuin Suomea asutettaessa 1940- ja 1950-luvuilla. Asuntokannan uudistamisen ongelma hyppää Suomessa niin pian ja suuressa mittakaavassa silmille, että tarvitsemme kansallisen asumispoliittisen ohjelman kapeasti suunnattujen yksittäisten rahoitushankkeiden sijaan.