Täältä saat parhaat vuokratuotot sijoitusasunnosta

Suomen Vuokranantajien selvitys kertoo, että Rovaniemen, Oulun ja Jyväskylän yksiöihin ja kaksioihin sijoittamien voi Suomessa olla kaikkein tuottoisinta.
Oulussa riskinä on kuitenkin Nokian tulevaisuuden näkymät, kun taas Rovaniemellä ja Jyväskylässä näkymät ovat positiiviset kaupunkien vilkkaa opiskelijaelämän myötä.
Suomen Vuokranantajien mukaan vuokratuotto voi asunnon arvonnousu mukaan lukien olla vuodessa seitsemän prosenttia tai jopa enemmän, jos asunnolla on erinomainen sijainti ja hyvät vuokralaiset.
Samaan aikaan pankkitalletuksista maksetaan arviolta yhtä prosenttia vuosikorkoa, jonka noin kolmen prosentin inflaatio syö negatiiviseksi, yhdistys sanoo tiedotteessaan.
– Riihimäkeläisen asuntosijoittaja ei kuitenkaan kannata rynnistää suoraan Rovaniemen markkinoille. Mitä kauempana huoneisto sijaitsee, sitä enemmän kuluja uppoaa hallinnointiin, Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva toteaa.












