Kirjaudu ▼
 

Tässäkö suomalaisten uusi oman kodin unelma?

Lauri Rotko
Tässäkö suomalaisten uusi oman kodin unelma?
Puukerrostalot ovat nousemassa varteenotettavaksi asumisvaihtoehdoksi. Näin väittää työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallisen puurakentamisohjelman yhteydessä toteutettu verkkokysely. Mutta entä se puutalojen paloturvallisuus?
Taloussanomat
1.8.2012 20:29
64

– Puukerrostalorakentamisen paloturvallisuus on hyvä, Puuinfo Oy toimitusjohtaja Mikko Viljakainen kertoo Taloussanomille.

–  Puukerrostalojen rakenteellinen paloturvallisuus vastaa täysin muiden kerrostalojen paloturvallisuutta, hän sanoo.

Näin tutkittiin
mielikuvia

Touko-kesäkuussa järjestettiin verkkoaivoriihi, jossa tutkittiin suomalaisten mielikuvia puukerrostaloista.

Asumisen unelmia puukerrostalossa -verkkokeskustelu oli osa työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallista puurakentamisohjelmaa. Keskusteluun osallistui 1781 vastaajaa.

Kyselyn mukaan 83 prosentilla suomalaisista on positiivinen mielikuva puukerrostaloista. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta uskoo työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteen mukaan puukerrostalojen rakentamisen lisääntyvän tulevaisuudessa verrattuna muuhun kerrostalotuotantoon.

Tällaisia mielikuvia
tuloksena

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Puukerrostalorakentamisessa arveluttivat eniten mm. paloturvallisuus, ääneneristys ja hintakilpailukyky. Vastaajat kirjasivat verkkokeskusteluun yhteensä 2098 omaa unelmaa, ajatusta tai ideaa, joita muut osallistujat saivat arvioida.

Tähän mennessä Suomessa on rakennettu 37 asuinpuukerrostaloa, joissa on yhteensä 644 asuntoa. Uusia puukerrostalohankkeita on vireillä noin 6 000 asunnon verran eri puolilla Suomea.

Kuka toteutti ja
rahoitti kyselyn?

Verkkoaivoriihen ja -kyselyn toteutti Fountain Park Oy. Kyselyä rahoittivat työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi myös Puuinfo Oy, Tekes sekä Asumisen Osaamisklusterin nimissä Lahden Tiede- ja yrityspuisto Oy ja Joensuun Tiedepuisto Oy.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (64)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mutta, kelpaako moinen puuhokkeli uusiosuomalaiselle 10 hengen rikkausperheelle.

Puutalothan tulisivat hyvin testattua rakentamalla niita uusiosuomalaisten maksettuun asumiseen.

2-3 vuotta olisi kestoika hyvalla tuurilla.
Talonmies 1.8.2012 20:27

Anonyymi
Nämä on hyviä, nykytekniikalla kestävät max 20 vuotta ennen kuin ovat läpimätiä ja asumiskiellossa.

Sitten otetaankin lainaa uuteen kun vanha on just saatua maksettua. Keskiverto pariskunta ehtii ostaa 2-4 uutta kämppää ennen kuin vanhuus korjaa.

Tällä pelastetaan euro ja saadaan kansakunta uuteen nousuun, velaksi.
Patu 1.8.2012 20:39

Anonyymi
Joo muutama kalja veikko alakertaan kessutelemaan ja sammumaan sätkän kaa , tulee tukalat paikat yläkerran mummolle...
Nimetön 1.8.2012 20:39

Anonyymi
Suomessa asunnot ovat halpoja kaikki muu on kallista.
OP-pohjola ja ninja 1.8.2012 20:39

Anonyymi
Suomessa on rakennettu puukerrostaloja iät ja ajat. Kuka on asunut 50-luvun puukerrostalossa tietää kyllä miksi kerrostaloa ei pidä kannata puusta, vaikka maripaitaiset arkkitehdit olisivat suunnitelleet talon. Puukerrostalo 2010-luvulla on arkkitehtien erikoisuuden tavoittelua.
Einarinari 1.8.2012 20:40

Anonyymi
Näillä puukerrostaloilla saadaan Suomen rakennuskanta pysymään tuoreena ja asuntojen pyyntihinnat pilvissä. Puutalo on purkukuntoinen 20v päästä kun taas kivitalo kestää isältä pojalle ja kivitaloa ei tarvitse eikä raaski purkaa kun on helppo pitää pystyssä.
Suomi täyttyy pikkuhiljaa tyhjistä kivikerrostaloasunnoista kun suuret ikäpolvet häipyvät ja heidän asuntonsa vyöryvät asuntomarkkinoille.Nämä puukerrostalot ovat pankkien ja hallituksen juoni jolla saadaan mukavaa poistumaa asuntokantaan.
Ajatelkaa nyt itse kaupunkien keskustoja:Puutalot ovat ajat sitten purettu mutta samaan aikaan rakennetut kivitalot ovat mitä parhaimmassa kunnossa.
Puukerrostalorakentaminen on kuin ns."hehkulamppuhuijaus".
Tutkikaa 1.8.2012 20:44

Anonyymi
Suomalainen asumisunelma on muuttumassa IKEA:n konttikopiksi.
Nimetön 1.8.2012 20:46

Anonyymi
Tokko noissa puuta löytyy muusta kuin runkorakenteesta, kattotuoleista ja ulkoverhouksesta. Sisärakenteet (väliseinät, välipohjat jne) on kuitenkin verhottu kivilevyllä x2 (gyproc tms) lisäksi vaadittaneen vähintään ns. Kevyt sprinklaus tms ja palohälytysjärjestelmä. Joten paloturvallissus ei liene se ratkaiseva tekijä? Enempi taitaa olla haittana rakenteiden eläminen ja näistä johtuvat ongelmat mm. Märkätiloissa kun laatat halkeilee ja vedeneritykset ei kestä laattojen alla. Puurakentaminen on mielestäni hyvä vain ok taloissa tms, tosin jos saisin päättää niin kivestä nekin ois parempia......
linnoja jo vuodesta 1.8.2012 20:51

Anonyymi
K]Kannattaisi ensin opiskella yhden kerroksen puutalon rakentaminen'Onnistuessaan voisi asteettain siirtyäbkaksikerrosiseen.
Nimetön 1.8.2012 20:53

Anonyymi
Kerrostalo ei tosiaan ole "suomalaisen asumisen unelma", oli materiaali mikä tahansa.
Jabulis 1.8.2012 21:05
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?