Kirjaudu ▼
 

Pankit rahastavat taloyhtiöitä

Heini Karjanmaa
Pankit rahastavat taloyhtiöitä
Pankit ovat nostaneet roimasti taloyhtiöiden remonttilainojen marginaaleja. Kolmessa kuukaudessa ne ovat nousseet keskimäärin prosenttiyksikön neljänneksen. Suupohjan Osuuspankki on nostanut siivuaan peräti 0,75 prosenttiyksikköä.
Outi Kokko
20.7.2012 06:01
73

Taloyhtiölainojen keskimarginaali oli heinäkuun alussa 1,38 prosenttia, kun huhtikuussa se oli 1,13 prosenttia.

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemän vertailun mukaan Suupohjan Osuuspankki on korottanut siivuaan eniten, 0,75 prosenttiyksikköä 2 prosenttiin. Nyt sen marginaali on vertailun suurin.

Korotukset ovat hyvin erisuuruisia ja Sampo Pankki ja Aktia Pankki ovat pitäneet marginaalinsa ennallaan. Tämä tarkoittaa, että pankkien kalleusjärjestys on muuttunut olennaisesti kolmessa kuukaudessa.

Toiseksi suurin korotus on 0,30 prosenttiyksikköä. Hypoteekkiyhdistys, Handelsbanken ja Nordea ovat nostaneet marginaaliaan tämän verran.

Nooa Säästöpankki ja Ålandsbanken ovat suurentaneet osuuttaan 0,25 ja Tapiola Pankki 0,20 prosenttiyksikköä. Helsingin OP Pankin korotus on 0,15 prosenttiyksikköä.

Halvimman ja kalleimman
tarjouksen ero 23 400 euroa

Tarjoukset on pyydetty 250 000 euron 15 vuoden lainalle, jonka pienehkö ennestään velaton taloyhtiö ottaa putkiremonttia varten. Yhtiöllä on käytössään lisäksi 150 000 euroa muun muassa yhden huoneiston myynnistä saamaansa rahaa. 

Velka sidotaan puolen vuoden euriboriin, joka oli torstaina 0,74 prosenttia.

Halvimman ja kalleimman tarjouksen erotus on miltei 23 400 euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kuten alla olevasta taulukosta ilmenee Suupohjan OP:n tarjouksen kokonaiskorko hipoo kolmea prosenttia. Aktia Pankin tarjous oli huhtikuussa korkein, mutta nyt se on kakkospaikalla.

Nyt halvimmalla taloyhtiölle lainaa tarjoavat Tapiola Pankki ja Helsingin OP Pankki, joiden marginaalit ovat 1,15 prosenttiyksikköä. Huhtikuussakin Tapiola Pankki oli yksi kolmesta edullisimmin lainaa myöntävästä pankista, mutta sen kanssa samaan hintaan velkaa myönsi Hypoteekkiyhdistys ja Handelsbanken.

Osakas saa velkaa selvästi
taloyhtiötä halvemmalla

Pankit ovat korottaneet taloyhtiölainojensa marginaaleja paljon enemmän kuin asuntolainojensa marginaaleja. Huhtikuusta kesäkuuhun asuntolainojen marginaalit ovat nousseet keskimäärin vain 0,02 prosenttiyksikköä.

Kesäkuussa asuntolainojen marginaali oli keskimäärin 0,96 prosenttia. Asuntolainatarjousten vertailun halvin pankki Handelsbanken myönsi velan 0,80 prosenttiyksikön marginaalilla.

Osakkaan kannattaa maksaa taloyhtiölaina pois, vaikka hän joutuisi ottamaan vastaavan summan asuntolainaa. Toisin kuin taloyhtiölainasta henkilökohtaisesta asuntolainasta hän voi tehdä korkovähennyksen verotuksessa.

Halvimmat taloyhtiölainat Tapiola Pankista ja Helsingin OP Pankista
6 kk:n euriboriin sidotun 250 000 euron 15 vuoden annuiteettilainan hinta 4.7.2012
Pankki Todellinen kokonaiskorko % marginaali %
Suupohjan Osuuspankki 2,97 2,00
Aktia Pankki 2,57 1,60
Ålandsbanken 2,47 1,50
Nordea 2,43 1,50
Nooa Säästöpankki 2,20 1,25
Sampo Pankki 2,17 1,20
Handelsbanken 2,15 1,20
Hypoteekkiyhdistys 2,13 1,20
Tapiola Pankki 2,09 1,15
Helsingin OP Pankki 2,09 1,15
Keskimäärin 2,33 1,38
Lähde: Suomen Rahatieto

Yritykset Suomen Rahatieto
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (73)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Otsikko provosoiva, lähinnä kysymys että pankit ovat liikeyrityksiä ja hinnoittelevat tuotteensa kannattavasti. Tuo yksityisasiakkaiden hankinta halvoilla asuntolainoilla on nyt osoittanut konkreettisesti pankeille ettei se kannata vaan palvelut tulee aina hinnoitella kannattavasti.
Nimetön 20.7.2012 6:00

Anonyymi
Asuminen Suomessa on kallista ja yhä kalliimmaksi se tulee. Tämähän on seurausta harjoitetusta "hallitun rakennemuutoksen" politiikasta. Ja jos asumista ei saada riittävän kalliiksi niin sitten kohteena on autot ja jos tämäkään ei riitä niin sitten pitääkin tukea pankkeja. Nyt vuorossa on Espanjan pankit. Kyllä on hieno keksintö tämä "pankkitukiautomaatti" ja tämä keksintö sopii vallan hyvin asuntovelkaisille. Kyllä on ihanaa asua Suomessa. Miksi ei tehdä päätöstä ja ohjata kaikkia lottovoittoja pankeille pysyväksi tueksi?
pankkituet jatkuu lo 20.7.2012 6:06

Anonyymi
Otsikko provosoiva, lähinnä kysymys että pankit ovat liikeyrityksiä ja hinnoittelevat tuotteensa kannattavasti. Tuo yksityisasiakkaiden hankinta halvoilla asuntolainoilla on nyt osoittanut konkreettisesti pankeille ettei se kannata vaan palvelut tulee aina hinnoitella kannattavasti.



Asuntolainan korko fiatraha järjestelmässä ilman korkomanipulaatiota kuuluu olla + 20%, asiakkaasta riippuen ja vakuuksista.
Fiat kondratieff win 20.7.2012 6:07

Anonyymi
LIBOR kun osuu eu tuulettimeen poliisin tarkistusten jälkeen ei kellään ole enään halpaa velkakorkorahaa.




Eu alueella on kymmeniä yksityisiä pankkeja altistunut skandaalille joten pitäkää foliohatuistanne kiinni toivoen oman pankkinne parasta.
Kaikki eu alueen keskisuunittelijat ovat manipuloineet korkoa maalle mieleisekseen ja myynyt kultaa yli tuotannon jotta asuntojen hinnat pysyy korkealla.
ps. usa vm sanoi! LIBOR on läppä kuten muutkin manipuloinnit.
Hyperinflaatio / iku 20.7.2012 6:09

Anonyymi
Kyllä pankit tietää mistä löytyy hyviä "lypsylehmiä". Ja jos lypsylehmä ei tuota tarpeeksi paljon se lopetetaan pakkolunastustoimella ja myydään pois. Kyllä pankki aina saa omansa, turhaan tätä kannattaa epäillä. Ja jos muu lypsäminen ei auta niin ainahan voi käyttää yleistä pankkitukea.
lypsykone joka ei me 20.7.2012 6:14

Anonyymi
LIBOR kun osuu eu tuulettimeen poliisin tarkistusten jälkeen ei kellään ole enään halpaa velkakorkorahaa.


Eu alueella on kymmeniä yksityisiä pankkeja altistunut skandaalille joten pitäkää foliohatuistanne kiinni toivoen oman pankkinne parasta.
Kaikki eu alueen keskisuunittelijat ovat manipuloineet korkoa maalle mieleisekseen ja myynyt kultaa yli tuotannon jotta asuntojen hinnat pysyy korkealla.
ps. usa vm sanoi! LIBOR on läppä kuten muutkin manipuloinnit.


Koko maailmassa tutkitaan 20 pankkia. Euroalueelta niistä on merkittävä Deutsch Bank. Alueen pankit ovat mukana lähinnä hakemassa korvauksia. Yhtään yksityistä pankkia ei ole tutkinnassa.
Hoh hoijaa. Olen alt 20.7.2012 6:37

Anonyymi
Tiedän, että pankit rahastaa kaikkia asiakkaitaan.

Mutta

Miksi Talsassa ei ole juttua Britannian, Saksan, Ranskan ja Espanjan euribor korkojen manipuloinnista.

Olisi kiva tietää, että tämäkö on se juttu, minkä takia Merkel ja Sarkozy olivat aina päät yhdessä.

Lainaus Helsingin Sanomista.

Koron manipulointi on mahdollista, sillä euribor on laskennallinen korko. Euribor on korko, jolla pankit arvioivat saavansa vakuudetonta lainaa toisilta pankeilta. Euriborin taso lasketaan joka päivä usean pankin oman ilmoituksen perusteella. Näin pankit siis vaikuttavat itse koron määräytymiseen.

Euribor-koron epäillyllä puliveivauksella olisi vaikutuksia myös suomalaisiin laina-asiakkaisiin. Suurin osa suomalaisten asuntolainoista on sidottu euribor-korkoihin.

Siitä, onnistuiko manipulointi, ei vielä ole tietoa. Yhteensä mukana olisi ollut 20 pankkia. Suomesta euriborin laskentaan osallistuvat Nordea ja Pohjola-pankki. Niiden ei epäillä osallistuneen korkojen vekslaukseen.


Lainoja on annattu ympäri euroopan pankeille, joilla ei ole takaisin maksukykyä. Ja me olemme nyt maksumiehinä.
PRKL 20.7.2012 6:44

Anonyymi
Vai rahastaa pankit taloyhtiöitä? Ketäs pankit ei rahastaisi.

Kun käteinen on nykyään niin hankalaa käyttää, pitäisi saada valtion tili, eli eräänlainen nykyajan postipankki, jossa rahaa voisi säilyttää nollakorolla sen aikaa kun sitä on. Monellahan ei pahemmin korkoja kerry, kun tilipäivän jälkeen saldo joka tapauksessa käy nollassa ennen seuraavaa.

Voisi alkaa liikepankkejakin kiinnostaa asiakaspalvelu ja kilpailu ihan eri tavalla, kun ei olisikaan kaikkien pakko käyttää niitä.
Kaksi ynnä viisi on 20.7.2012 7:06

Anonyymi
Otsikko provosoiva, lähinnä kysymys että pankit ovat liikeyrityksiä ja hinnoittelevat tuotteensa kannattavasti. Tuo yksityisasiakkaiden hankinta halvoilla asuntolainoilla on nyt osoittanut konkreettisesti pankeille ettei se kannata vaan palvelut tulee aina hinnoitella kannattavasti.


Pankit eivät ole liikeyrityksiä. Nytkin pankkeja tuetaan verovaroilla, että ne eivät menisi konkurssiin. Pankit elävät valtioidenn tuilla. Pankit eivät elä kannattavalla liiketoiminnalla.
Ville Vronmaksaja 20.7.2012 7:12

Anonyymi
Ryöstä pankki! -Perusta sellainen!
Helpoin keino 20.7.2012 7:12
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 8
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?