Pienet asunnot käyvät nyt hyvin kaupaksi
Kesä on näkynyt asuntokaupassa selvänä piristymisenä. Huhti-kesäkuussa asuntoja myytiin yli kymmenen prosenttia eli 2 000 enemmän kuin ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vaikka asuntokauppa piristyi alkuvuodesta, on se edelleen viime vuotta alhaisemmalla tasolla.
Alkuvuoden kaupat jäävät noin viisi prosenttia viime vuodesta, käy ilmi kiinteistövälitysyhtiö SKV:n tekemästä välittäjäbarometristä. SKV kysyi kiinteistövälittäjien kokemuksia asuntomarkkinoista alkuvuonna 2012, tämän hetken tilannetta ja loppuvuoden näkymiä.
Erikokoisten asuntojen kysyntä on jakautunut. Pienten asuntojen kysyntä alkuvuonna oli suhteellisen hyvää, ja erityisesti kaupunkien keskustojen kohtuuhintaisten asunnoista tehtiin kaupat melko nopeasti, SKV sanoo tiedotteessa.
Suurten asuntojen ja kesämökkien kauppa on ollut puolestaan hiljaisempaa. Myyntiajat olivat alkuvuonna kaikkien asuntojen osalta 67 vuorokautta, kun kerrostaloissa asunnot myytiin keskimäärin 60 vuorokaudessa.
Kerrostaloasunnot ovat kallistuneet eniten Lahdessa, Helsingissä ja Espoossa.
Kaupankäynnin odotetaan piristyvän loppuvuonna, SKV Kiinteistövälityksen toimitusjohtaja Mikko Parikka kertoo barometrista.
– Myytävää on paljon, ja korot ovat juuri nyt historiallisen alhaalla, Parikka sanoo tiedotteessa.














