Kirjaudu ▼
 

Ennen kallein, nyt halvin asuntolaina, mikä pankki?

Ennen kallein, nyt halvin asuntolaina, mikä pankki?
Vertailu Jos olet talvesta lähtien etsinyt uutta asuntoa ja tuolloin pyytänyt pankeista asuntolainatarjoukset, nyt kannattaa kilpailuttaa pankit uudelleen. Kalleusjärjestys elää jatkuvasti. Aiemmin kallein asuntolainapankki, Handelsbanken, onkin nyt halvin.
Outi Kokko
27.6.2012 06:01
78

Korkojen lasku on tehnyt asuntolainoista yhä edullisempia, mutta lainan ottajan on edelleen syytä kiinnittää huomiota pankin perimiin osuuksiin. Viitekoron päälle lisättävä pankin marginaali pysyy yleensä ennallaan koko laina-ajan. Pitkän ajan kuluessa sillä voi olla iso merkitys.

Taloussanomat seuraa asuntolainatarjouksia säännöllisesti. Handelsbanken on ollut pitkään vertailujen kallein lainapankki. Vielä helmikuussa sen perimä marginaali oli suurin, 1,10 prosenttia.

20:19Osake
-1,56 %
12,60
-0,20

Toisin kuin muut pankit, Handelsbanken on kuitenkin kevään aikana laskenut marginaaliaan selvästi. Suomen Rahatiedon keräämien tietojen mukaan nyt kesäkuussa sen marginaali on 0,80 prosenttia eli vertailun alhaisin.

Vaikka Handelsbankenin muut kulut ovat edelleen vertailun toiseksi suurimmat, sen lainatarjous on edullisin sekä pääkaupunkiseudulla että Tampereella.

Alla olevissa taulukoissa on pankkien tarjoukset kesäkuun alussa. Pankit saavat ehdottaa viitekoron, mutta todellisuudessa asiakkaat päättävät itse, minkä viitekoron lainalleen tahtovat.

Vertailukelpoisuuden vuoksi taulukon viimeiseen sarakkeeseen on laskettu lainan kokonaiskustannukset, jos viitekorko olisi vuoden euribor ja se pysyisi samana koko laina-ajan.

Pääosa pankeista
nostanut marginaalejaan

Asuntolainojen marginaali oli kesäkuun alussa keskimäärin 0,96 prosenttia eli 0,03 prosenttiyksikköä suurempi kuin helmikuussa. Handelsbankenin marginaalinlasku peittää alleen sen, että pääkaupunkiseudulla kuusi kymmenestä pankista on nostanut marginaaliaan ja kaksi eli Hypo ja Ålandsbanken ovat pitäneet siivunsa ennallaan.

Neljässä kuukaudessa eniten marginaaliaan ovat pääkaupunkiseudulla nostaneet Nooa Säästöpankki ja Suupohjan Osuuspankki. Kummankin korotus on 0,15 prosenttiyksikköä. Nordea ja Helsingin OP ovat nostaneet marginaaliaan 0,10 prosenttiyksikköä yhteen prosenttiin. Aktian korotus on puolet tästä.

Sampo Pankki on tehnyt nimellisen 0,01 prosenttiyksikön kevennyksen. Sen vastapainoksi pankki on kuitenkin korottanut muita kulujaan 50 eurolla helmikuun jälkeen.

Myös Helsingin OP on nostanut muita kulujaan 15 eurolla, mutta ne ovat edelleen vertailun pienimmät.

Asuntolainojen hintaerot ovat kaventuneet neljässä kuukaudessa. Vertailussa tarjoukset pyydetään 85 000 euron 15 vuoden lainalle. Helmikuussa kalleimman ja halvimman ero oli pääkaupunkiseudulla 2 340 euroa ja Tampereella,  3 300 euroa. Nyt vastaavat lukemat ovat 1 617 ja 1 703 euroa.

Hintaerot vastaavat kahdeksan kuukauden takaista tilannetta. Lokakuussa pääkaupunkiseudun halvimman ja kalleimman lainatarjouksen ero oli 1 630 euroa.

Pankkien primet ovat
juuttuneet paikoilleen

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euroopan velkaongelmien ansiosta markkinakorot ovat laskeneet viime vuoden lopulta lähtien ja painuneet erittäin alas. Viime päivinä esimerkiksi vuoden euribor on liikkunut 1,22 ja kolmen kuukauden euribor 0,66 prosentin tuntumassa.

Uuden asuntolainan korko on kesäkuun vertailussa keskimäärin 2,21 prosenttia. Toukokuussa se oli 2,31 ja helmikuussa 2,51 prosenttia.

Selvä enemmistö asuntolainan ottajista sitoo velkansa vaihtuviin korkoihin eli joko euriboreihin tai pankkien omiin prime-viitekorkoihin.

Pankit eivät ole laskeneet prime-korkojaan samaa tahtia kuin markkinakorot ovat vajonneet. Primet ovat nyt 1,30–1,80 prosenttia.

Lainan vuosipäivä kutisti
kuukausierää jopa 73 euroa

Pitkän laina-ajan kuluessa korot voivat vaihdella hyvinkin paljon. Euribor-lainan korko päivitetään kunkin korkojakson vaihtuessa.

Esimerkiksi asuntovelkainen, joka nosti lainansa vuosi sitten ja sitoi sen vuoden euriboriin, pääsee nyt hyötymään korkojen laskusta, sillä viitekorko on 0,92 prosenttiyksikköä vuodentakaista alempi.

Vaikkapa 100 000 euron 20 vuoden tasaerälainassa, jossa kuukausierät ovat aina yhtä suuria, laskennallisesta velka-ajasta hupenee 21 kuukautta.

Annuiteettilainassa muutos tarkoittaa 43 euroa pienempää kuukausierää. Jos maksaa lainaansa takaisin tasalyhenteisesti, lyhennys pysyy ennallaan, mutta korko-osuus jää 73 euroa aiempaa pienemmäksi.

Handelsbanken on halvin, Nordea kallein asuntolainapankki
85 000 euron, 15 vuoden asuntolaina Helsingissä 4.6.2012
Pankki todellinen kokonaiskorko % marginaali % muut kulut, euroa pankin ehdottama viitekorko kokonaiskustannukset euroa, kun viitekorko on euribor 12 kk
Nordea 1,75 1,00 578 euribor 3 kk 100 622
Handelsbanken 1,84 0,80 630 euribor 6 kk 98 896
Hypo 1,93 0,95 265 euribor 6 kk 99 952
Nooa Säästöpankki 1,96 0,95 470 euribor 6 kk 100 157
Tapiola Pankki 1,96 0,95 470 euribor 6 kk 100 157
Helsingin OP Pankki 1,98 1,00 215 euribor 6 kk 100 258
Sampo Pankki 1,98 0,96 520 euribor 6 kk 100 278
Ålandsbanken 2,00 0,95 674 euribor 6 kk 100 361
Suupohjan Op * 2,01 1,00 470 euribor 6 kk 100 513
Aktia Pankki Oyj 2,25 0,95 506 euribor 12 kk 100 193
*POP pankki          
Lähde: Suomen Rahatieto
Eräjärven SP:n lainatarjous on Tampereen kallein
85 000 euro, 15 vuoden asuntolainan hinta Tampereella 4.6.2012
Pankki todellinen kokonaiskorko % marginaali % pankin ehdottama viitekorko kokonaiskustannukset euroa, kun viitekorko on euribor 12 kk
Nordea 1,75 1,00 euribor 3 kk 100 622
Handelsbanken 1,84 0,80 euribor 6 kk 98 896
Hypo 1,93 0,95 euribor 6 kk 99 952
Tampereen Seudun OP 1,96 0,98 euribor 6 kk 100 151
Tapiola Pankki 1,96 0,95 euribor 6 kk 100 157
Sampo Pankki 1,98 0,96 euribor 6 kk 100 278
Ålandsbanken 2,00 0,95 euribor 6 kk 100 361
Eräjärven SP 2,03 1,00 euribor 6 kk 100 653
Aito Sääatöpankki 2,21 0,90 euribor 12 kk 99 893
Aktia Pankki 2,25 0,95 euribor 12 kk 100 193
Kurikan OP 2,31 1,00 euribor 12 kk 100 599
Lähde: Suomen Rahatieto

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (78)


Anonyymi

Tosi outoa, itse sain vain Nordeasta 1 kk Euriborin. Kuulostaa pankkien laiskuudelta tai osaamattomuudelta. Joutuuhan 1 kk Euribor-lainan pankki uudellenrahoittamaan 12 kertaa verrattuna vuoden Euribor-lainaan. Marginaalihan on se mitä pankille jää lainasta käteen.

Ohje: uhkaa vaihtaa pankkia


Miksi IHMEESSÄ joku haluaa lyhyen euriborin NYT kun korot ovat alhaalla. Kun korot lähtevät ylöspäin (ja nehän lähtevät), lyhyt euribor nousee mukana nopeasti, kun 12kk euribor pitäisi näennäistä korkoa paljon alempana.

Se lyhyt euribor otetaan sitten, kun korot ovat taas nousseet ylös ja ovat uudestaan matkalla alas joskus 10 vuoden päästä.

Yhteenveto: lyhyt euribor koron tullessa alas, pitkä euribor koron noustessa, eikös joo?
Euriboristiko? 27.6.2012 13:33

Anonyymi

Minä olen ollut koko ajan siinä uskossa, että viitekoron valinnalla ei ole vaikutusta siihen, mistä lähteestä tai millä kustannuksilla pankki rahoittaa asuntovelkani. Jos pankin kulut asuntovelastani ovat tosiasiallisesti vähemmän kuin viitekorko, niin eikö se erotus jää marginaalin kanssa pankille tuloksi?[/quote]

Toki pankilla on omaa ottolainausta, joka tulee sisään aika naurettavalla korolla
pb 27.6.2012 13:40

Anonyymi
Miksi IHMEESSÄ joku haluaa lyhyen euriborin NYT kun korot ovat alhaalla. Kun korot lähtevät ylöspäin (ja nehän lähtevät), lyhyt euribor nousee mukana nopeasti, kun 12kk euribor pitäisi näennäistä korkoa paljon alempana.

Se lyhyt euribor otetaan sitten, kun korot ovat taas nousseet ylös ja ovat uudestaan matkalla alas joskus 10 vuoden päästä.

Yhteenveto: lyhyt euribor koron tullessa alas, pitkä euribor koron noustessa, eikös joo?


Katsotaan 12 kk eteenpäin ja lasketaan kumpi korko tuli edullisemmaksi. Nyt 12 kk Euribor on 1,212% ja 1 kk 0,376. Itse on ollenkaan usko, että esim vuoden sisällä 1 kk Euribor ylittäisi selvästi tuon 1,212%. Jokainen kuukausi, jonka se on alle tuon on selvää rahaa plakkarissa, ensimmäisessä kuussa 139 ?.
pb 27.6.2012 13:44

Anonyymi
Mikä olisi sopiva "siedettävän" raja nykyisin? Riittäisikö esim. tuhat neliötä perheelle, jos siellä olisi kuusi vessaa, 8 kylppäriä, 16 huonetta, 12 taulutelkkua, kaksi uima-allasta, elokuvateatteri ja autotalli neljälle urheiluautolle? Tuskin vaan. Epäilen, ettei olisi edes "siedettävää".


Meillä on jouduttu tyytymään reiluun 300m2 asuinneliöön. Vessoja on vain 3, suihkuja 4. Huoneita en ole laskenut mutta makkareita on 5. Takkahuone&elokuvahuone löytyy. Autotalliin joka ei sisälly edellämainittuihin neliöihin mahtuu teoriassa 2 autoa, käytännössä yksi. Pihalle mahtuisi pari lisää. Ulkoterassia on jotain 100 neliötä. Naapurit ovat mukavia ja osaavat käyttäytyä.
Kukin tyylillään 27.6.2012 13:49

Anonyymi
Kertokaapa viisaammat, miksi lainaa haettaessa pankista sanotaan, että he eivät tällä hetkellä tarjoa 3 tai 6 kk euriboria, vaan lyhin viitekorko on vuoden euribor? Olen tähän asiaan törmännyt jo pariin otteeseen samassa pienehkön paikkakunnan pankissa - välillä ei ole tarjonnassa ja välillä taas on.


Olet pyytänyt liian vähän lainaa. Jollain yli miljoonan lainapotilla saa parempaa palvelua.
Isompi velka = parem 27.6.2012 13:53

Anonyymi
Pankkien korkomarginaali ei suinkaan ole kiinteä, vaan pankki voi muuttaa sitä yksipuolisella päätöksellä milloin tahansa.


Voitko kertoa milloin tällaista on Suomessa tehty ?

Sitä minäkin.
Ei kannata uskoa kai 27.6.2012 13:56

Anonyymi
Yksi asia on varma: velkaorja häviää aina.
Kasino 27.6.2012 14:13

Anonyymi
Törkeitä hintoja! Itse otin aikoinani viitekoroksi 1kk euriborin ja marginaaliksi valitsin 0.3%. Päivääkään ei ole tarvinnut katua. Tässä kuussa vuosikorko on 0.67%
Härski Hartikaisen p 27.6.2012 15:11

Anonyymi
Holkeri II vauhdissa, pankkikriisi II seuraa!
Käsikirjoituksen muk 27.6.2012 15:54

Anonyymi
Suomen kuplineisiin hintoihin ei kannata koskea. 80% hintojen romahduksen jälkeen ollaan vasta normaalilla tasolla palkkatuloihin nähden.

Perustelut?
Mutu-juttuja ne Pers 27.6.2012 17:44
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?