Ökyalueella ja slummissa samanlainen yhteishenki?

Yleisten uskomusten mukaan varakas kaupunginosa olisi automaattisesti hyvin kylmäkiskoinen, pinnallinen asuinpaikka. Köyhissä lähiöissä taas asukkaat ovat muka aina keskenään solidaarisia, ja maaseudun rauhassa kyläläisten me-henki on jotenkin aidompaa.

Asumisen ja taajamasuunnittelun ammattilaiset tietävät, että kliseet voivat olla kaukana totuudesta. Yhteishenki ja asuinpaikan hyvä tunnelma syntyvät pienistä aineksista, eivät varallisuuseroista.

Tarvitaan tiloja, joissa törmätä naapureihin ja pari aloitteellista asukasta. Yhteisöllisyyden syntyminen on kiinni kohtaamisten määrästä, sanoo paikkojen brändäämisen asiantuntija Sari Klinga.

Alueella pitää olla luontevia paikkoja tavata ja nähdä muita ihmisiä. Kaikissa kivikortteleissa ja pensasaitojen piilottamilla pientaloalueilla tämä ei aina ole mahdollista. Suomalainen suunnittelu ja rakentaminen tarjoavat hyviä mahdollisuuksia eristäytymiseen.

– Voi hiipiä autolta hiljaa ja mennä hissillä kotiin, eikä tarvitse nähdä yhtään naapuria, Klinga kuvaa.

Sitten kulmakunnalle tarvitaan asukas tai pari, jotka panevat tuulemaan. Alue, jolla ei tapahdu mitään, ei houkuta ulos ja tutustumaan toisiin.

– Heti kun tapahtuu, uteliaat menevät paikan päälle. Syntyy säpinää pienessä tai suuressa mittakaavassa.

Klinga varoittaa kuitenkin syyllistämästä niitä, jotka seuraavat talkoita tai kaupunginosajuhlia mieluummin sivummalta tai jäävät kotiin. Pelkkä tietoisuus mahdollisuudesta osallistua yhteisiin touhuihin riittää yhteisöllisyyden syntymiseen. Kynnys liittyä mukaan on tärkeää pitää matalana.
 
Purjeveneitä ja
karvanoppia

Klingan mukaan yhteisöllisyyttä syntyy, kun naapureilla on yhteinen elämäntapa tai harrastus, josta tavatessaan jutella. Merenrannalla asuvia voi yhdistää purjehtiminen, rosoisemmilla alueilla vaikka huono maine.

– On alueita, joilla imago on huonompi kuin alue ansaitsisi. Silloin syntyy vahva paikallisidentiteetti. Sitä voisi käyttää ironisena voimavarana, Klinga ehdottaa.

Näin on tehty ainakin Keravalla, jonka johto on omaksunut tunnuksekseen karvanopat. Maine kääntyy hauskaksi, kun keravalaiset kulkevat kaupungilla karvanoppia autoissaan ja lastenvaunuissaan.

Klinga pitää oleellisena myös asuinalueen yhteistä missiota, olipa se vaikka tunnustuksen saaminen kaupungin siisteimpänä alueena.

Lähtevä posti
yhdisti

Kokeillaanpa. Löytyykö helsinkiläisistä kaupunginosayhdistyksistä tukea Klingan ajatuksille?

Senaatintorin kupeessa asuvat kruununhakalaiset on yhdistänyt tehokkaimmin yhteinen projekti.

– Kun uhkaa joku hanke, kuten se että huononnetaan meidän palveluita, se aina nostaa semmoisen joukkohengen, Veli-Heikki Klemetti Kruununhaan asukasyhdistyksestä sanoo.

Posti saatiin aikoinaan takaisin, mutta nyt krunikkalaisia työllistävät karsittavat bussilinjat. Henkeä ylläpidetään myös ilmeisemmin keinoin, kuten omaa postikorttisarjaa julkaisemalla sekä viihtyisimmän pihan palkitsemisella.

– Ei se ihan kadonnut ole se yhteisöllisyys, ehkä voimistumaan päin. Pienellä rajatulla alueella on hyvät edellytykset parantaa sitä, kiintopisteenä asukastila, Klemetti arvioi.

Toukokuisessa Krunan kundien tapaamisessa oli tuvan täydeltä 1920–80-luvulla syntyneitä kruununhakalaisuroita. Nuorten äitien mammaringissä on puolensataa osallistujaa.

Räppärit ammentavat
karkeudesta

Klingan ajatus huonon maineen kääntämisestä yhteiseksi voimavaraksi toteutunee Kontulassa, itäisessä Helsingissä.

Ylpeys omasta alueesta näkyy erityisen vahvasti nuorisokulttuurissa, Risto Rautiainen Kontula-seurasta sanoo.

– Nuoret räppärit ovat pitkälti Itä-Helsingistä.

Rautiaisen mukaan käsitys seudun hurjasta luonnosta on vain sitkeää legendaa. Huomiota ansaitsisi itäisten kaupunginosien yhteistoiminta avoimien kulttuuritapahtumien järjestämisessä.

Erityisiä
koko Suomessa

– Eduskuntatalo, korkeakoulut, keskussairaalat, teatterit ja ooppera. Se on koko Suomen mittakaavassa hyvin kulturelli paikka, Hannu Haukanhovi Töölö-seurasta luettelee kotikulmiensa palvelutarjontaa.

Kuningatar Kristiina perusti Töölön itsenäiseksi kyläksi vuonna 1643, Haukanhovi muistuttaa.

– Jos ihminen on syntynyt tänne, kuten itse olen, kyllähän sillä on oma merkityksensä. Väkisinkin se niin sanottu Töölö-henki tarttuu puseroon.

Haukanhovi kertoo tuntevansa kasvoilta monia töölöläisiä, ja samoin tunnetaan hänet.

Tämä ja asukkaita yhdistävä ”pieni ylpeys rinnassa” paljastuu pian, kun yhteisissä tapahtumissa uskaltautuu jutustelemaan muiden kanssa.

Tutut kasvot
sen tekevät

Jakomäki kohosi koilliseen Helsinkiin 1960-luvulla, mutta yhteishenkeä on ehtinyt syntyä sinnekin, sanoo Marja-Liisa Heiskanen Suurmetsä-Jakomäki-seurasta.

Jakomäessä yhteisöllisyys syntyy tuttuudesta. Moni alueella kasvanut jää sille aikuistuttuaan.

– Monet ovat sanoneet, että jos menee toiseen kaupunginosaan, siellä ei ole näitä ihmisiä joiden kanssa vaihtaa muutama sana. Siellä ei tunne, että tämä on meidän paikka, Heiskanen sanoo.

Kaupunginosa on monelle tuttu Nousukausi-elokuvasta, joka kuvaa menestyneen espoolaispariskunnan seikkailulomaa työttöminä Jakomäessa. Heiskasen mielestä alue ei ole karun maineensa veroinen. 

– Jokaisessa kaupunginosassa on kaikenlaista asukasta tänä päivänä, hän toteaa.

Ei vain
aineettomia hyötyjä

Sari Klinga uskoo yhteisöllisyyden vähitellen nostavan päätään tietotekniikkayhteiskunnassa.

– Kun on tuijottanut virtuaaliystäviään kymmenen vuotta, haluaa kohdata oikeita ihmisiä.

Yksineläjien määrän lisääntyessä yhteisöllisyys tuo turvallisuuden tunnetta, että joku katsoo perään. Hyödyt ovat myös euroissa mitattavia. Asuntojen arvossa näkyy, ollaanko yhteisestä ympäristöstä kiinnostuneita.

Klinga toivoisi Kallio-liikkeen sekä Ravintola- ja Siivouspäivien kaltaisen liikehdinnän leviävän alueille, joiden asukkaat ovat tähän asti puuhanneet vain itsekseen.

– Alueilla, joilta ei löydy aktiivisia toimijoita, pitäisi katsoa peiliin ja kääriä hihoja. Aika pienillä asioilla saa hyvää aikaan.