Kaksioiden hinta nousi satoja euroja kuukaudessa
Asuntojen myynti kasvoi toukokuussa liki 12 prosenttia. Kiinteistönvälittäjä Huoneistokeskuksen mukaan tuolloin tehtiin yli 600 kauppaa enemmän kuin huhtikuussa. Etenkin rivitaloasunnot kävivät hyvin kaupaksi.
Kova kysyntä näkyi hinnoissa ja käytettyjen kerrostalokaksioiden neliöhinnat jatkoivat nousuaan.
Huoneistokeskuksen käyttämistä Logican tiedoista ilmenee, että Helsingissä kaksio maksaa nyt keskimäärin 4 068 euroa neliöltä eli neliöhinta on suurentunut kuukaudessa 61 euroa. Esimerkiksi 60 neliön kaksio maksoi siis toukokuussa 3 660 euroa enemmän kuin ennen vappua.
Tilastojen mukaan Tampereella ja Jyväskylässä hinnat nousivat selvästi enemmän kuin Espoossa ja Turussa. Tampereella neliöhinnat kiipesivät liki 88 euroa 2 405 euroon. Jyväskylässä hinnat kohosivat 69 euroa 2 009 euroon.
Espoossa ja Turussa neliöhinnat kohosivat noin 50 euroa. Espoolaiskaksiossa neliö maksoi keskimäärin 3 293 euroa. Turussa hinta 2 018 euroa.
Myyntiajat lyhenivät selvästi pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Keskimääräiset myyntiajat kutistuivat yhdeksällä päivällä 65 päivään. Helsingin seudulla asunnot myytiin keskimäärin kymmenen päivää nopeammin eli yhtä nopeasti kuin huhtikuussa.
Varainsiirtoveron nostoaie
kiihdyttää asuntokauppaa
Huoneistokeskus ennakoi tiedotteessaan, että matalat korot ja ensi vuodelle kaavailtu varainsiirtoveron nosto vauhdittavat asuntokauppaa loppuvuonna.
Hallitus on esittänyt, että osakehuoneiston kaupasta maksettavaa varainsiirtoveroa korotettaisiin nykyisestä 1,6 prosentista 2 prosenttiin ja vero alkaisi koskea myös yhtiölainaa.
Nykyisin varainsiirtoveroa on maksettu vain asunnon myyntihinnasta. Uusissa asunnoissa myyntihinta on usein vain noin puolet velattomasta hinnasta.
Jos uuden asunnon velaton hinta on vaikkpa 400 000 euroa ja myyntihinta 200 000 euroa, muutos tarkoittaa tuhansia euroja aiempaa suurempia varainsiirtoveroja. Jos muutos toteutuu, asunnosta maksettaisiin tänä vuonna kaupan yhteydessä 3 200 euroa veroa. Ensi vuonna summa olisi 8 000 euroa.













