Kirjaudu ▼
 

Kaksioiden hinta nousi satoja euroja kuukaudessa

Lehtikuva/Mikko Stig
Kaksioiden hinta nousi satoja euroja kuukaudessa
Asuntokauppa oli Huoneistokeskuksen mukaan vilkasta toukokuussa. Kerrostalokaksioiden hinnat nousivat kymmeniä euroja. Esimerkiksi 60 neliön huoneiston hinta oli noussut satoja euroja.
Taloussanomat
20.6.2012 16:05
65

Asuntojen myynti kasvoi toukokuussa liki 12 prosenttia. Kiinteistönvälittäjä Huoneistokeskuksen mukaan tuolloin tehtiin yli 600 kauppaa enemmän kuin huhtikuussa. Etenkin rivitaloasunnot kävivät hyvin kaupaksi.

Kova kysyntä näkyi hinnoissa ja käytettyjen kerrostalokaksioiden neliöhinnat jatkoivat nousuaan.

Huoneistokeskuksen käyttämistä Logican tiedoista ilmenee, että Helsingissä kaksio maksaa nyt keskimäärin 4 068 euroa neliöltä eli neliöhinta on suurentunut kuukaudessa 61 euroa. Esimerkiksi 60 neliön kaksio maksoi siis toukokuussa 3 660 euroa enemmän kuin ennen vappua.

Tilastojen mukaan Tampereella ja Jyväskylässä hinnat nousivat selvästi enemmän kuin Espoossa ja Turussa. Tampereella neliöhinnat kiipesivät liki 88 euroa 2 405 euroon. Jyväskylässä hinnat kohosivat 69 euroa 2 009 euroon.

Taloustiedot

Espoossa ja Turussa neliöhinnat kohosivat noin 50 euroa. Espoolaiskaksiossa neliö maksoi keskimäärin 3 293 euroa. Turussa hinta 2 018 euroa.

Myyntiajat lyhenivät selvästi pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Keskimääräiset myyntiajat kutistuivat yhdeksällä päivällä 65 päivään. Helsingin seudulla asunnot myytiin keskimäärin kymmenen päivää nopeammin eli yhtä nopeasti kuin huhtikuussa.

Varainsiirtoveron nostoaie
kiihdyttää asuntokauppaa

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Huoneistokeskus ennakoi tiedotteessaan, että matalat korot ja ensi vuodelle kaavailtu varainsiirtoveron nosto vauhdittavat asuntokauppaa loppuvuonna.

Hallitus on esittänyt, että osakehuoneiston kaupasta maksettavaa varainsiirtoveroa korotettaisiin nykyisestä 1,6 prosentista 2 prosenttiin ja vero alkaisi koskea myös yhtiölainaa.

Nykyisin varainsiirtoveroa on maksettu vain asunnon myyntihinnasta. Uusissa asunnoissa myyntihinta on usein vain noin puolet velattomasta hinnasta.

Jos uuden asunnon velaton hinta on vaikkpa 400 000 euroa ja myyntihinta 200 000 euroa, muutos tarkoittaa tuhansia euroja aiempaa suurempia varainsiirtoveroja. Jos muutos toteutuu, asunnosta maksettaisiin tänä vuonna kaupan yhteydessä 3 200 euroa veroa. Ensi vuonna summa olisi 8 000 euroa.

Yritykset Huoneistokeskus
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (65)


Anonyymi
Niin varmasti. Hyvä yritys välittäjät. En osta kun ei ole pakko. Aikomuksena on ostaa jossain vaiheessa isompi asunto, mutta ei näillä hinnoilla.

Ostakaa ihmeessä kaikki muut vaikka 5 sijoitusasuntoa niin pysyy talouskasvu käynnissä. Minä en tykkää veloista. Tällä hetkellä minulla on velkojen sijasta ylimääräistä rahaa. Voi sitä rahaa muuhunkin käyttää kuin asumiseen.
Määkää 20.6.2012 18:34

Anonyymi
kyllä minä en muuta kaupunginasunnosta mihinkään kun kaveri osti asunnon ja teki lainan työpaikka meni kun firma otti eestiläisiä töihin ois saanut jäädä töihin jos olis tehnyt samalla palkalla kun virolaiset nyt on kaverilla hermot tiukalla kun pankki käy päälle.paljon helpompaa olla kela rahalla
ja maksattaa vuokrat 20.6.2012 18:49

Anonyymi
jos kaksioiden neliöhinta nousi 61e, niin miten 60m2 kaksion hinta nousi 366e?
does not compute 20.6.2012 18:59

Anonyymi
Tyhmät vuokrakököttäjät taas maksaa. Puolueet on voideltu niin, että asuntojen hinnat eivät koskaan laske, ja lisäveroilla kuitataan lisäbonukset. Silti tyhmät & köyhät vuokrakököttäjät vaan vuokrailee.

Itsellä on lukuisia sijoitusasuntoja, joilla teen suurta rahaa.
Se nyt vaan on tyhmä 20.6.2012 19:08

Anonyymi
Niin varmasti. Hyvä yritys välittäjät. En osta kun ei ole pakko. Aikomuksena on ostaa jossain vaiheessa isompi asunto, mutta ei näillä hinnoilla.

Ostakaa ihmeessä kaikki muut vaikka 5 sijoitusasuntoa niin pysyy talouskasvu käynnissä. Minä en tykkää veloista. Tällä hetkellä minulla on velkojen sijasta ylimääräistä rahaa. Voi sitä rahaa muuhunkin käyttää kuin asumiseen.



tuottosi on 4% vaki vuokralaisen kanssa joten älä tänne tule utopistisia juttuja heittelemään.
Munat samaan koriin. 20.6.2012 19:11

Anonyymi
Tyhmät vuokrakököttäjät taas maksaa. Puolueet on voideltu niin, että asuntojen hinnat eivät koskaan laske, ja lisäveroilla kuitataan lisäbonukset. Silti tyhmät & köyhät vuokrakököttäjät vaan vuokrailee.

Itsellä on lukuisia sijoitusasuntoja, joilla teen suurta rahaa.
kyllä remonttifirmoille teet rahaa ja pankille tosiasia yhteen asuntoon putkiremppa ja toiseen julkisivuremontti ja yhteen uusi peltikatto,ja sinun Bisnekset sulaa pankin syliin.
kaupungin asunto par 20.6.2012 19:32

Anonyymi
Niin varmasti. Hyvä yritys välittäjät. En osta kun ei ole pakko. Aikomuksena on ostaa jossain vaiheessa isompi asunto, mutta ei näillä hinnoilla.

Ostakaa ihmeessä kaikki muut vaikka 5 sijoitusasuntoa niin pysyy talouskasvu käynnissä. Minä en tykkää veloista. Tällä hetkellä minulla on velkojen sijasta ylimääräistä rahaa. Voi sitä rahaa muuhunkin käyttää kuin asumiseen.

Juuri näin. Nyt ei ole oikea aika ostaa isompaa asuntoa eikä myöskään ensiasuntoa. Nyt asunnonostajia pelotellaan muutaman satasen tai tonnin varainsiirtoveron korotuksella, jolla loppupelissä ei ole mitään merkitystä. Esim. asuntojen hintojen 10 %:n laskulla kuitataan nuo vähäiset verojen korotukset moneen kertaan, joten ostajien ei pidä eikä kannata mennä välittäjien virittämään ansaan. Ja vaikka lasku olisi pienempikin, ostaja voittaa euroissa joka tapauksessa. En ymmärrä välittäjien aloittamaa rumbaa varainsiirtoverojen vaikutuksesta, sillä nähtävästi pyritään saamaan vain ostajia tekemään hölmöjä päätöksiä. Kauppa ei käy kalliimmissa kohteissa lainkaan ja hintojen on tultava reilusti alaspäin, ennenkuin viisaat ostajat alkavat tehdä tarjouksia. Näin se menee.
katsellaan syksyllä 20.6.2012 19:39

Anonyymi
Nyt on samanlainen aika, kuin aina ennenkin. Maksimimäärä lainaa ja sillä sijoitusasuntoja. Tuotto varma +++
Optimistijolla 20.6.2012 20:20

Anonyymi
Vain hölmö tekee töitä....
Nimetön 20.6.2012 20:24

Anonyymi
Propaganda haiskahtaa.
Nimetön 20.6.2012 20:53
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?