Kirjaudu ▼
 

Kaksioiden hinta nousi satoja euroja kuukaudessa

Lehtikuva/Mikko Stig
Kaksioiden hinta nousi satoja euroja kuukaudessa
Asuntokauppa oli Huoneistokeskuksen mukaan vilkasta toukokuussa. Kerrostalokaksioiden hinnat nousivat kymmeniä euroja. Esimerkiksi 60 neliön huoneiston hinta oli noussut satoja euroja.
Taloussanomat
20.6.2012 16:05
65

Asuntojen myynti kasvoi toukokuussa liki 12 prosenttia. Kiinteistönvälittäjä Huoneistokeskuksen mukaan tuolloin tehtiin yli 600 kauppaa enemmän kuin huhtikuussa. Etenkin rivitaloasunnot kävivät hyvin kaupaksi.

Kova kysyntä näkyi hinnoissa ja käytettyjen kerrostalokaksioiden neliöhinnat jatkoivat nousuaan.

Huoneistokeskuksen käyttämistä Logican tiedoista ilmenee, että Helsingissä kaksio maksaa nyt keskimäärin 4 068 euroa neliöltä eli neliöhinta on suurentunut kuukaudessa 61 euroa. Esimerkiksi 60 neliön kaksio maksoi siis toukokuussa 3 660 euroa enemmän kuin ennen vappua.

Tilastojen mukaan Tampereella ja Jyväskylässä hinnat nousivat selvästi enemmän kuin Espoossa ja Turussa. Tampereella neliöhinnat kiipesivät liki 88 euroa 2 405 euroon. Jyväskylässä hinnat kohosivat 69 euroa 2 009 euroon.

Taloustiedot

Espoossa ja Turussa neliöhinnat kohosivat noin 50 euroa. Espoolaiskaksiossa neliö maksoi keskimäärin 3 293 euroa. Turussa hinta 2 018 euroa.

Myyntiajat lyhenivät selvästi pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Keskimääräiset myyntiajat kutistuivat yhdeksällä päivällä 65 päivään. Helsingin seudulla asunnot myytiin keskimäärin kymmenen päivää nopeammin eli yhtä nopeasti kuin huhtikuussa.

Varainsiirtoveron nostoaie
kiihdyttää asuntokauppaa

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Huoneistokeskus ennakoi tiedotteessaan, että matalat korot ja ensi vuodelle kaavailtu varainsiirtoveron nosto vauhdittavat asuntokauppaa loppuvuonna.

Hallitus on esittänyt, että osakehuoneiston kaupasta maksettavaa varainsiirtoveroa korotettaisiin nykyisestä 1,6 prosentista 2 prosenttiin ja vero alkaisi koskea myös yhtiölainaa.

Nykyisin varainsiirtoveroa on maksettu vain asunnon myyntihinnasta. Uusissa asunnoissa myyntihinta on usein vain noin puolet velattomasta hinnasta.

Jos uuden asunnon velaton hinta on vaikkpa 400 000 euroa ja myyntihinta 200 000 euroa, muutos tarkoittaa tuhansia euroja aiempaa suurempia varainsiirtoveroja. Jos muutos toteutuu, asunnosta maksettaisiin tänä vuonna kaupan yhteydessä 3 200 euroa veroa. Ensi vuonna summa olisi 8 000 euroa.

Yritykset Huoneistokeskus
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (65)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava

Anonyymi
voi pyhä yksinkertaisuus näitä päätelmiä. Kun myytävä asuntokanta ei ole identtinen, niin miten voidaan verrata? Muutamaien kymppien ja satasien ero menee täysin virhemarginaaleihin.
Nimetön 20.6.2012 16:09

Anonyymi
Hölmölandian tuulipuku kansa etsii turvaa rahoilleen mukamas kiinteistöistä, ei auta, kriisi tulossa 100 varnmasti, ainoa turva rahoille on EU:n ulkopuolelta ja mielellään muuna valuuttana kuin Euro...
Ja hölmölandia äänes 20.6.2012 16:11

Anonyymi
Nämä Huoneistokeskuksen raportit ovat aina yhtä loistavia, huutonaurulta ei voi välttyä tälläkään kertaa.
Spede 20.6.2012 16:13

Anonyymi
Hieno juttu että nyt saadaan velkaakin verotettua.
Nimetön 20.6.2012 16:14

Anonyymi
montakohan kaksiota myytiin? jääkö isoja asuntoja samaan aikaan tyhjiksi
???? 20.6.2012 16:15

Anonyymi
Eeeeiiihhh...! Taas asuntokauppamyönteinen uutinen. Mä en kestä!


Myönteinen niille jotka ovat jo ostaneet asunnon. Sen sijaan odottelijoille hintojen nouseminen on myrkkyä. Saas nähdä tuleeko syksyksi povattu -70% hintojen romahdus ;)
Nimetön 20.6.2012 16:16

Anonyymi
Eeeeiiihhh...! Taas asuntokauppamyönteinen uutinen. Mä en kestä!

Ei hättää, hyviä uutisia! Agenzia del Territorion mukaan EU-veljesmaamme Italian asuntomarkkinat romahtivat!
mr Crollo 20.6.2012 16:17

Anonyymi
Nyt kannattaa ostaa ENSI-asunto, koska hinnnat NOUSEE!!!
25 vuotias 20.6.2012 16:18

Anonyymi
kovaa kisaa siitä kelle jää mustapekka käteen.
saakon tuota sanaa k 20.6.2012 16:19

Anonyymi
Hieno juttu että nyt saadaan velkaakin verotettua.


syvältähän kaikki verot ovat. Mutta tässä tapauksessa verotetaan asunnon hintaa. Mitä sillä on merkitystä maksaako ostaja kerralla koko hinnan, vai vain osan siitä (ja loput velaksi)?
Nimetön 20.6.2012 16:25
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 7
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?