Kirjaudu ▼
 

Ei velkakotia nuorille? "Menisin barrikadeille"

Heini Karjanmaa
Ei velkakotia nuorille? "Menisin barrikadeille"
POP Pankkiliiton toimitusjohtaja Heikki Suutala suhtautuu varauksella ajatukseen asuntojen enimmäisluototusasteesta. Syy ei ole pankkien ongelmat vaan nuorten tulevaisuus. Suutalan mukaan 90 enimmäisluototusaste asettaisi nuoret keskenään eriarvoiseen asemaan.
Johannes Niemeläinen
13.6.2012 16:19
171

POP Pankkiliiton toimitusjohtaja Heikki Suutala suhtautuu varauksella Suomen Pankin (SP) ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n esittämiin vaatimuksiin asuntojen enimmäisluototusasteesta.

Viranomaiset ovat esittäneet, että pankit saisivat myöntää lainaa enintään 90 prosenttia asunnon arvosta. Enimmäisluototusasteesta on jo tällä hetkellä Finanssivalvonnan suositus pankeille, mutta SP ja IMF haluaisivat tehdä suosituksesta säännön.

Suutalan mukaan sääntö olisi "äärimmäisen tehokas keino" kiinteistökuplan ehkäisemiseen. Pankkien näkökulmasta enimmäisluototusaste ei olisi ongelma, hän sanoo. Nuorten kannalta sääntö olisi kuitenkin hankala.

– Kovasti menisin barrikadeille nuorten ihmisten elämän rakentamisen puolesta. Hillitä voi, mutta tuo tarkoittaa, että hyvin suuri osa ahkeria nuoria ihmisiä menettäisi mahdollisuuden asuntosäästämiseen, Suutala sanoi tänään POP Pankin Kansalaissuhdanne-ennusteen julkaisemistilaisuudessa.

Taloustiedot

Toimitusjohtaja Suutalan mukaan pakkosäästäminen asuntolainan kautta on parempi vaihtoehto kuin etukäteissäästäminen asuntolainaa varten. Säästäminen etukäteen ei monelta onnistu, ja tämä asettaisi nuoret keskenään eriarvoiseen asemaan. Vain ne, joilla on varakkaat vanhemmat, voisivat hankkia omistusasunnon helposti, Suutala sanoo.

Vaihtoehtoiseksi toimenpiteeksi hän esittää laina-aikojen lyhentämistä 10–15 vuoteen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Asuntojen reaalihinnat
pysyttelevät ennallaan

POP Pankin kansalaissuhdanne-ennusteen mukaan nykyinen korkotaso tukee asuntomarkkinoita. Markkinakorot ovat ennätysalhaalla, ja Euroopan keskuspankin odotetaan laskevan ohjauskorkoaan entisestään. Tällä hetkellä EKP:n ohjauskorko on yhdessä prosentissa.

Nykyisille velallisille kotitalouksille korkotason lasku on tuonut helpotusta, mutta uusille asuntovelallisille lainamarginaalit ovat nousseet. Tänä vuonna keskimääräinen 12 kuukauden euribor-korko asettuu 1,3 prosentin tasolle ja nousee ensi vuonna 1,5 prosenttiin. Suurta muutosta korkoihin ei ole kuitenkaan luvassa, POP Pankki ennustaa.

Asuntojen reaalihinnat ovat nyt finanssikriisiä edeltävällä tasolla, vaikka nimellishinnat ovat nousseet huomattavasti. POP Pankki arvelee, että asuntojen hintataso pysyttelee tänä vuonna ennallaan.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (171)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nuorethan nimenomaan HYÖTYISIVÄT tuosta velkakatosta. Ei se ole ainakaan nuorten etu, että hinnat hilautuvat pilviin löysän luotonannon vuoksi.
30v velkakurjuus tie 13.6.2012 16:31

Anonyymi
suhtautuu varauksella ajatukseen asuntojen enimmäisluototusasteesta. Syy ei ole pankkien ongelmat vaan nuorten tulevaisuus


ASP-lainan ehdoissa luvataan luottoa 90%.
Sopimus on sopimus!
Ei sopimuksia saa ri 13.6.2012 16:31

Anonyymi
Ei ole reilua, että nuorten isovanhemmat eli suuret ikäluokat saivat täydet hyödyt isoista asuntoveloistaan 1970-luvun inflaation oloissa ja rikastuivat silloin. Nyt nuorilta kiellettäisiin vaurastuminen.
Suuret ikäluokat sai 13.6.2012 16:31

Anonyymi
kaikki heti ottamaan asuntolainat ennenkuin loppuu asunnot ja lainat..ihme vouhotusta
jepjep 13.6.2012 16:31

Anonyymi
Yksiö Helsingissä maksaa ~100.000?. 20% siitä on 20.000?. Jos ei moista summaa pysty säästämään ennen kun nostaa lainaa, pystyykö sitten maksamaan sen 100.000??!
PN 13.6.2012 16:31

Anonyymi
barrikaadeilla tavataan
ihan hyvä vaihtoehto 13.6.2012 16:31

Anonyymi
ei auta.
kohta poksahtaa.
sairaita hintoja jo 13.6.2012 16:31

Anonyymi
Varakkaat vanhemmat? Kyllä ihan normaalit, oman asuntonsa omistavat vanhemmat kelpaavat.
giev 13.6.2012 16:35

Anonyymi
Illuusio säästäjä.
VIPU UUNO 13.6.2012 16:37

Anonyymi
Varakkaat vanhemmat? Kyllä ihan normaalit, oman asuntonsa omistavat vanhemmat kelpaavat.





Velkatakauksia suomessa 100%.
Millä takaat kun basell 3 muuttuu kesken laina - ajan.
niin tuota mää vain 13.6.2012 16:39
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?