Kirjaudu ▼
 

Nyt se on virallista: EKP säilytti koron ennallaan

EPA/UWE ZUCCHI
Nyt se on virallista: EKP säilytti koron ennallaan
Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi ei lähtenyt koronlaskujen tielle.
Matalien lainakorkojen hemmottelemien asunnonostajien kissanpäivät jatkuvat – ainakin toistaiseksi. Euroopan keskuspankki ei lähtenyt koronlaskujen tielle, vaan säilytti asuntolainoihin heijastuvan ohjauskorkonsa ennätyksellisen matalalla tasolla.
Taloussanomat
6.6.2012 14:45
41

Euroopan keskuspankki (EKP) piti keskeisen rahamarkkinoiden ohjauskorkonsa ennallaan tasan yhdessä prosentissa neuvostonsa kokouksessa tänään, vaikka velkakriisi ja Euroopan talousnäkymien synkentyminen sai jotkut asiantuntijat odottamaan pankilta jo koronlaskua. Yleensä kuun ensimmäisenä torstaina koroista päättävä EKP:n neuvosto oli nyt poikkeuksellisesti koolla jo keskiviikkona.

Tilanne Euroopassa on viime viikkoina mennyt heikompaan suuntaan Kreikka-epävarmuuden ja Espanjan pankkien ahdingon vuoksi. Kriisimaiden korot ovat nousseet ja yhteisvaluutta euron arvo on heikentynyt. Euroalueen talous ei vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvanut lainkaan.

Uutistoimisto Bloombergin 60 ekonomistin kyselyssä valtaosa eli 50 odotti kuitenkin, että EKP ei ryhdy toimiin ennen Kreikan puolentoista viikon kuluttua pidettäviä parlamenttivaaleja ja EU:n kesäkuun lopun huippukokousta. Kymmenen ekonomistia veikkasi 0,25 prosenttiyksikön koronlaskua. Yksi ekonomisti odotti koron puolittamista 0,50 prosenttiin.

Euroalueen taloustilanteen heikentyminen sai EKP:n laskemaan ohjauskorkoaan viime vuoden lopulla sekä marras- että joulukuussa 0,25 prosenttiyksikköä kerrallaan.

Vielä keväällä markkina-asiantuntijat arvioivat varsin yleisesti, että keskuspankkikorko pysyy nykytasollaan koko tämän vuoden ja vielä pitkälle ensi vuoteenkin. Velkakriisissä oli alkuvuodesta nähtävissä rauhoittumisen merkkejä, ja taloudesta saatiin jo myönteisiäkin uutisia.

– Paineet EKP:tä kohtaan ovat kasvaneet. Katseet kääntyvät keskuspankkiin, kun poliittisella rintamalla tuskin saadaan tarpeeksi nopeasti pystyyn riittäviä tukimuotoja. Ollaan lähellä tilannetta, jossa joitain toimia voidaan hyvinkin nopeasti tarvita, Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius sanoi Taloussanomille maanantaina.

OP-Pohjolan pääekonomisti Reijo Heiskanen muistutti Turun Sanomissa tiistaina, että euroalueen talouden ongelmat ovat nyt muualla kuin koroissa. Hänen mukaansa ohjauskoron laskulla ei olisi juurikaan merkitystä taloudelle ja se jäisi lähinnä symboliseksi eleeksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euroalueen kasvu
pysähtyi alkuvuonna

Euroalueen talouskasvun hiipuminen alkuvuonna olisi EKP:lle yksi peruste alentaa ohjauskorkoaan. EU:n tilastoviraston Eurostatin tänään julkistamien tarkistettujen tietojen mukaan euromaiden yhteenlaskettu bruttokansantuote pysyi tammi-maaliskuussa edellisen neljänneksen eli viime vuoden loka-joulukuun tasolla. Verrattuna viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen kansantuote supistui 0,1 prosenttia.

Euroalue vältti kuitenkin taantuman, sillä talous ei neljännesvertailussa enää supistunut toisena peräkkäisenä neljänneksenä.

Viime perjantaina Eurostat kertoi, että euroalueen keskimääräisen työttömyys nousi huhtikuussa ennätystasolle eli 11,0 prosenttiin. Työtä vailla oli 17,4 miljoonaa euromaiden kansalaista. EU-maissa työttömiä oli 24,7 miljoonaa.

Talouskasvun selvä hiipuminen on näkynyt myös euroalueen inflaation hidastumisena. Inflaatio on kuitenkin pysytellyt sitkeästi EKP:n tavoitetason yläpuolella. Eurostatin alustavan arvion mukaan kuluttajahintojen vuosinousu hidastui toukokuussa 2,4 prosenttiin eli alimmilleen yli vuoteen huhtikuun 2,6 prosentista. EKP:n tavoitteena on pitää inflaatio kahden prosentin tuntumassa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Dorkat, Ihme kun eivät nostaneet kuten -08 kun kriisi oli syvimmillään siihen asti.
Nimetön 6.6.2012 14:57

Anonyymi
No, Tyrväinen. Menikö taas kerran ennustus päin v#ttua?
Ekonomistit eivät os 6.6.2012 14:57

Anonyymi
Oooohhh... multa tulee.
EKPeeehhhh 6.6.2012 14:57

Anonyymi
Jaa että asunnonostajien kissanpäivät?

Siitä on kissanpäivät kaukana kun pomo lyö irtisanomislapun kouraan.

Työttömyyskorvauksista on paha maksella lainan lyhennyksiä, olipa korko miten alhaalla tahansa.
Taantumasta seuraa m 6.6.2012 14:57

Anonyymi
Nyt on koronnoston aika. Tyhjät asunnot ja toimistotilat saadaan myyntiin, kun korkeampi korkotaso tekee rahan seisottamisen tyhjissä neliöissä kannattomaksi.
Kohtuus kaikessa 6.6.2012 14:58

Anonyymi
Eihän siitä ole monta päivää kun ilmeni että suomen talous on alkuvuonna jehittynyt varsin suotuisasti! Miksi nyt niin pessimistinen? Raha on ilmaista mistä kaikki hyötyy ja euron arvo heikkenee mikä tekee hyvää vientiteollisuudelle samalla kun tuonti hidastuu mikä puolestaan tekee hyvää vaihtotaseelle. Iloitaan nyt kerrankin hyvistä ajoista. Velkakriisikin jos hyvin käy ajaa eurosta ulos etelän lorvijat joilloin edessä on entistä paremmat ajat.
hyvin menee mutta me 6.6.2012 14:58

Anonyymi
HYPERINFLAATIO käynnistymässä.
katastrofaalinen uut 6.6.2012 14:58

Anonyymi
Nollakorot olisivat nyt olleet aiheelliset!!!
Lisää velkarahaa tar 6.6.2012 14:59

Anonyymi
"Matalien lainakorkojen hemmottelemien asunnonostajien kissanpäivät jatkuvat - ainakin toistaiseksi. Euroopan keskuspankki ei lähtenyt koronlaskujen tielle, vaan säilytti asuntolainoihin heijastuvan ohjauskorkonsa ennätyksellisen matalalla tasolla."

Loogisesti tyhmästi muotoiltu uutinen.
Jukka Heikkinen 6.6.2012 15:01

Anonyymi
ja pörssi kiittää jo...
Nimetön 6.6.2012 15:01
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?