Kirjaudu ▼
 

Nämä merkit paljastavat, oletko ylivelkaantunut

Heini Karjanmaa
Nämä merkit paljastavat, oletko ylivelkaantunut
Suomalaiset haaveilevat yhä omasta kodista. Usein unelma rakennetaan velkarahan päälle, ja sepäs vasta hirvittää viranomaisia. Heidän mukaansa kun yhä useampi on ylivelkaantunut. Mutta mistä liian suuren velkataakan tunnistaa? Testaa, onko velkasi kestämättömän suuri.
Harri Pietarinen
2.6.2012 06:07
204

Suomen Pankki varoitti toukokuussa suomalaisten kotitalouksien velkaantumisen kasvusta. Velkaantumista kuvataan velkaantumisasteella, joka on noussut parissakymmenessä vuodessa reilusti. Viime vuonna velkaantumisaste kohosi 114 prosenttiin.

Velkaantumisaste lasketaan jakamalla kaikkien kotitalouksien yhteenlasketut velat kaikkien kotitalouksien vuoden nettotuloilla.

Kansantaloudellinen tunnusluku on tavalliselle kuluttajalle velkamittarina karkea, sillä se tasapäistää velkaantuneet ja velalliset samalle viivalle. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulta ensiasunnon ostavan velkaantumisaste kohoaa helposti satoihin prosentteihin ainakin ensimmäisinä lainavuosina.

Taloussanomat kokosi suuntaa-antavan testin, jolla velallinen voi tarkistaa kansantaloudessa käytettyä suhdelukua näppärämmin, onko hän ylivelkaantunut.

Velkaa yli viisi kertaa
enemmän kuin tuloja

Suomen Pankki on huolissaan velkataakastasi, jos kotitaloudellasi on velkaa viisi kertaa enemmän kuin vuoden aikana käytettävissä olevia tuloja.

Keskuspankin tilastoissa kotitalous luokitellaan ylivelkaantuneeksi, jos sen velkaantumisaste on yli 500 prosenttia. Tällaisia kotitalouksia on Suomessa noin 4,5 prosenttia velkaantuneista eli noin 66 000 kappaletta.

Ylivelkaantuneilla kotitalouksilla on velkaa keskimäärin 250 000 euroa, ja heillä on yhteensä lähes kuudennes kaikesta kotitalouksien velasta.

Asuntolainaa yli
150 000 euroa

Suomalaisista kotitalouksista tekee yleensä hyvin velkaisia kodin hankkimiseksi otettu asuntolaina.

Pankkeja edustavan Finanssialan keskusliiton (FK) vuosittaisessa säästämiskyselyssä (pdf) asuntolainasi tilastoidaan suureksi, jos sinulla yksinäsi on asunnon hankkimiseksi otettua velkaa yli 150 000 euroa. Suurten lainojen osuus viimeisen kahden vuoden aikana otetuista lainoista on kasvanut lähes kolmannekseen.

Keskimäärin asuntovelkaisilla on lainaa 85 800 euroa. Jos asut Helsingin alueella tai perheessäsi on pikkulapsia, asuntolainasi määrä on todennäköisesti tätä suurempi.

Pääkaupunkilaisilla on asuntolainaa keskimäärin 105 900 euroa pk-seudun korkean hintatason takia ja pikkulapsiperheillä 120 000 euroa elinvaiheesta johtuen.

Velkaa enemmän kuin 90 prosenttia
asunnon arvosta

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toinen keino mitata asuntovelan kokoa on suhteuttaa laina asunnon arvoon. Asuntovelkainen kuuluu suomalaisten velkaisempaan osaan, jos sinulla on asuntolainaa yli 73 prosenttia asunnon arvosta.

FK:n säästämiskyselyn mukaan ensiasunnon hankinnassa lainan osuus on selvästi suurempi. Niiden hankinnasta keskimäärin 83 prosenttia on rahoitettu lainalla. Yleisesti lainan osuus asunnon rahoituksesta on sitä suurempi mitä isompi laina on kyseessä.

Pankkien toimintaa valvovia viranomaisia asuntovelkasi hirvittää, jos sinulla on asuntovelkaa enemmän kuin 90 prosenttia asunnon arvosta. Finanssivalvonta (Fiva) suosittaakin, että pankit saisivat myöntää lainaa enintään 90 prosenttia asunnon arvosta.

Tästä huolimatta noin puolet ensiasunnon ostoon myönnetyistä lainoista myönnettiin yli 90 prosentin luototusasteella, selvisi Fivan viime vuonna tekemästä otantatutkimuksesta (pdf). Yli 40 prosentissa tapauksista ensiasunto ostettiin jopa kokonaan ilman omarahoitusta.

Tuloista yli 40 prosenttia menee
velanmaksuun

Pankit eivät halua tuijottaa pelkkää luototusastetta vaan korostavat yleensä asiakkaidensa maksukykyä. Pankkeja alkaa pelottaa, jos sinulla menee yli 40 prosenttia käteen jäävistä tuloista lainan lyhennyksiin ja korkoihin. Pankit pitävät rajaa lainanannon ohjeena.

Tällä hetkellä lainanottajilla kuluu velanhoitomenoihin keskimäärin noin 21 prosenttia käteen jäävistä tuloista. Asuntovelallisilla velkarasitus on keskimäärin 28 prosenttia.

Joka toisella velkaa ottaneella suomalaiselle lainakulujen osuus jää alhaisten korkojen ansiosta alle keskiarvon ja kahdeksalla prosentilla se kohoaa yli pankkien suositteleman 40 prosentin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (204)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Huh huh, kyllä näyttää pahalta tässä nyt. Kohta pankit alkavat vaatia lisävakuuksia 1990-luvun alun tapaan ja jos niitä ei löydy, laitetaan kuplahinnalla ostettu läävä pakkohuutokauppaan, mistä pankinjohtajan veli sen pilkkahinnalla ostaa.

Turha muuten kuvitella ettei lisävakuuksia muka voisi vaatia. Kyllä niitä voi, aivan kuten voi vaatia marginaalin nostoa jos haluaa vaihtaa viitekoron halvempaan, vaikka toisin on sovittu. Kas kun pankki on sopijaosapuolista se jonka ei tarvitse pitää sovitusta kiinni eikä tähän kukaan puutu. Sinä kyllä maksat joka pennin takaisin.

Huh huh, kyllä näyttää pahalta tässä nyt!
Rommelsson 2.6.2012 8:44

Anonyymi
Ei ole asuntokuplaa.
Ei ole sauntokluplaa.
Ei oel asnutoklpulaa.
Ei...
Ostakaa kalliilla, a 2.6.2012 8:47

Anonyymi
Pankkisääntely takaisin, niin saadan tämä pankkien lainapeli loppumaan. Max 15 v pitkä laina-aikoja jne.
Yksiö Helsingin kall 2.6.2012 8:48

Anonyymi
Poliittinen hanke pitää asuntojen hinnat korkealla kunnes markkinapallo leviää ja puhkaiseen ilmat kuplasta(rahaa kiertoon, M3 rahaa).
Velan hotokulut kun ylittää käteen jäävän osuuden palkasta on ylivelkaantunut, uusi vanha talousjärjestelmä kun tulee niin teidän asuntovelkaisten velkoja muuttuu.
Mr. Gold money 2.6.2012 8:50

Anonyymi
Kämppä -maksettu.
Mökki - maksettu.
Autot - maksettu.

Taidan olla alivelkaantunut.
Ex velallinen 2.6.2012 8:50

Anonyymi
Esimerkiksi siitä että Yrjö ja Ylivelkaantuneilla ei enää ole varaa muuhun kuin käydä töissä ja olla hulppeassa TALOSSAAN - jonne taas kateelliset sukulaiset eivät koskaan tule kyläilemään.
Buhahhah 2.6.2012 8:51

Anonyymi
"jakamalla kaikkien kotitalouksien yhteenlasketut velat kaikkien kotitalouksien vuoden nettotuloilla."

NETTOtuloja pienentää kokoajan veroasteen jatkuva nousu.
Niitä kerätään myös Suomen pankkiin pesiytyneen loislauman ylisuurien palkkojen maksuun.
Nimetön 2.6.2012 8:51

Anonyymi
´

Propagandaviraston "laskelmien" mukaan kansalainen pystyy maksamaan jonkunlaisen kämpän kahdessakymmenessä vuodessa.

Saattaa riittää jos työpaikka säilyy yhtä kauan ja inflaatio painuu pysyvästi nollaan.

Hyperinflaation vauhdittuessa moni palkka ei riitä edes tasaveroihin ja ruokaan. Silloin pienempikin velka painaa liikaa.
vänrikki S. 2.6.2012 8:54

Anonyymi
Huh huh, kyllä näyttää pahalta tässä nyt. Kohta pankit alkavat vaatia lisävakuuksia 1990-luvun alun tapaan ja jos niitä ei löydy, laitetaan kuplahinnalla ostettu läävä pakkohuutokauppaan, mistä pankinjohtajan veli sen pilkkahinnalla ostaa.

Turha muuten kuvitella ettei lisävakuuksia muka voisi vaatia. Kyllä niitä voi, aivan kuten voi vaatia marginaalin nostoa jos haluaa vaihtaa viitekoron halvempaan, vaikka toisin on sovittu. Kas kun pankki on sopijaosapuolista se jonka ei tarvitse pitää sovitusta kiinni eikä tähän kukaan puutu. Sinä kyllä maksat joka pennin takaisin.

Huh huh, kyllä näyttää pahalta tässä nyt!



Arvon rommelson.


Lukuisten analyysien jälkeen mitä olen lukenut olen tullut siihen tulokseen että tuokaan ei auta koska kaikki vakuudet on velkaa, joten mikä neuoksi?
velanvanki 2.6.2012 8:54

Anonyymi
Tienataan vaimon kanssa nettona 11500 kuussa ja lainaa hoidetaan 4000 kuussa. Ei tunnu missään vaikka olikin aluksi 360 000 eli "ylisuuri". Kohta jo maksettu.
Jussi 2.6.2012 8:55
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 21
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?