Kirjaudu ▼
 
Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin

Reuters
Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin
Rakentajien ja remontoijien olisi aika uusia käsityksensä aurinkoenergiasta Suomen korkeudella. Arkkitehdin mukaan säteilyä saadaan niin paljon, että sen käyttö kotien lämmityksessä on kannattavaa. Suurimman osan vuodesta meillä paistaa yhtä paljon kuin eteläisessä Saksassa.
27.5.2012 06:09
59

On väärä käsitys, että aurinko olisi Suomessa liian kalpea lämmityksessä hyödynnettäväksi.

– Marras–tammikuussa aurinkokeräimet tai sähkölaitteet eivät tuota Suomessa oikeastaan mitään. Kaikkina muina kuukausina ne ovat kannattavia, aurinkokeräinten käyttöä tutkinut arkkitehti Timo Silomaa sanoo.

Suurimman osan vuodesta aurinko paistaa Suomessa yhtä paljon kuin missä tahansa Alppien pohjoispuolisessa Euroopassa. Silomaan mukaan Tampereella saadaan melkein yhtä paljon aurinkoa kuin juuri aurinkoenergian käytöstään tunnetussa Freiburg im Breisgaun kaupungissa lähellä Saksan etelärajaa.

– Meillä vuodenaikojen vaihtelua on vain voimakkaampaa. Kesällä saadaan paljon enemmän aurinkoa kuin muualla.

Aurinkokeräimien käytön esteeksi ei tule myöskään synkkien värien vieroksunta. Musta keräin on paras, mutta punainen tai vihreä lähes yhtä tehokas.

Kylmässä eniten
käyttöä

Aurinkokeräinten harvinaisuus Suomessa johtuu ennen kaikkea kokemuksen puutteesta, teknillisen fysiikan professori Peter Lund Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta uskoo.

Olosuhteet olisivat niille suotuisat, sillä auringon säteilyn määrä on Suomessa samaa suuruusluokkaa kuin Pohjois-Saksassa.

– Alppien tällä puolella suuria eroja ei ole, Lund vahvistaa.

Kylmempi ilmasto ei tarkoita, että auringon säteilyä tulisi merkittävästi vähemmän. Lundin mukaan aurinkolämpöä voisikin käyttää sitä enemmän, mitä kylmempi ilmasto on.

Sekä aurinkolämmön että -sähkön hyödyntäminen on yleistynyt nopeasti sekä Euroopassa että muualla maailmassa, Lund huomauttaa. Hän uskoo, että laitteiden yleistyminen myös Suomessa on lähinnä ajan kysymys.

Laitteiston saa
parilla tonnilla

Säteily saadaan talteen, kun aurinko paistaa tummaksi maalattuun pintaan. Siitä se siirtyy vesi- tai tyhjiöputkistoon ja edelleen varaajaan ja lämmittämään taloa tai sen asukkaiden käyttämää vettä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Lundin mukaan noin puolet nelihenkisen perheen käyttövedestä voitaisiin hyvin lämmittää aurinkolämmöllä. Sitä varten omakotitalon katolle tarvittaisiin noin 5–6 neliömetriä keräimiä.

Aurinkokeräinten hintahaarukka on aikamoinen, mutta edullisimmillaan sellaisen saa asennutettua katolleen 1 500–2 000 eurolla, Lund arvioi. Järjestelmään kuuluu 4–5 neliötä keräintä, pieni varaaja sekä tarvittavat ohjaus- ja varolaitteet. Tämän lisäksi tulevat asennuskustannukset.

Esimerkkiperhe voisi säästää lämmityskuluissa kolmisen sataa euroa vuodessa. Laitteisto maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa, ja sen käyttöikä on jopa kolme vuosikymmentä.

Julkisivuremontti
tuottamaan

Kerrostaloissa aurinkokeräimet kannattaa asentaa seinään julkisivuremontin yhteydessä.

Pystysuoraan asennettavat keräimet sopivat hyvin pohjoiseen, sillä ne saavat talteen matalalta paistavan talviauringon. Esimerkiksi Tampereella seinään liitetyt laitteet tuottavat enemmän energiaa kuin Freiburgissa.

Silomaan mukaan montaa 1970-luvun kerrostaloa odottava julkisivuremontti voisikin olla hyvä tilaisuus alkaa hyödyntää aurinkoenergiaa. Samalla keräinten tuoma säästö lämmityskuluissa lyhentää tuntuvasti koko remontin takaisinmaksuaikaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (59)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei yhtään kommenttia? Änkyrät nukkuu vielä? Tämä on mielestäni erittäin hyvä uutinen. Etenkin toi julkisivuremontteihin liittyvä ehdotus.
@IsakRanksouls 27.5.2012 7:15

Anonyymi
Hiukan haiskahtaa piilomainonnalta tämä juttu, vaikka jotkut siinä esitetyt väitteet sinänsä lienevätkin paikkansa pitäviä.
Suomalainen mies 27.5.2012 7:21

Anonyymi
Kepeästi sivuutetaan varsinainen effortti, eli erillisen vesikiertojärjestelmän toteutus ja sen liittäminen olemassaolevaan lämmitys- tai käyttövesijärjestelmään.
Nimetön 27.5.2012 7:47

Anonyymi
hyvä kirjoitus , jo oli aikakin että tästä puhutaan.itse laittaisin aurinkosähkön sillä olen kyllästynyt sähköyhtiöiden spekulaatohintoihin.aurinko energia on ainakin puhdasta(no pattereiden ympäristöystävällisyys???).
kaikkein hölmöintä on ollut laittaa asuntoihin sähkölämmitys ja ilmalämpöpumput, sillä se on kalleinta lämmitystä.
Nimetön 27.5.2012 7:50

Anonyymi
Kepeästi sivuutetaan varsinainen effortti, eli erillisen vesikiertojärjestelmän toteutus ja sen liittäminen olemassaolevaan lämmitys- tai käyttövesijärjestelmään.

liittäminen taitaa olla pienin kustannus ja toteutus on helppo
Nimetön 27.5.2012 7:52

Anonyymi
Saksa teki juuri uuden ennätyksen,aurinkosähkön tuotannossa.Vastasi 20 kymmenen ydinvoimalan tehoa.Uskoo ken tahtoo.Suomalaisista kokeiluista,on oltu hyvin hiljaa ja teknisistä ja taloudellisista luvuista,vielä hiljempaa.
Hoikkapoika 27.5.2012 7:53

Anonyymi
Idiotismia. Ideologia jälleen sumentaa aivot.
Marras helmikuussa tuotto tasan nolla eli silloin kun sitä lämmitystä oikeasti tarvii. No ehkä helmikuun lopussa jotain marginaalista. Pohjoisessa aurinko ei edes näy.
Järkevää olisi niin kuin wanha kansa rakentaa talot "kalliolle kukkulalle" eli eteläisiile töyräille. Etenkin hirsitalot lämpenee auringossa pilvienkin läpi. Mutta kaavoitus ja laskentakaavat on just päinvastoin. Tehdään pullojataloja pöpelikköön.
PS eteläsaksaan 2000 km
Pohjolan hangissa me 27.5.2012 8:02

aurinko energia toimiikin muiden energianlähteiden rinnalla. jos aurinko ei paista niin automaattisesti lähtee muu energia käyttöön.
Nimetön 27.5.2012 8:28

Anonyymi
Etkö peseydy lainkaan?
Nimetön 27.5.2012 8:36

Anonyymi
Idiotismia. Ideologia jälleen sumentaa aivot.
Marras helmikuussa tuotto tasan nolla eli silloin kun sitä lämmitystä oikeasti tarvii. No ehkä helmikuun lopussa jotain marginaalista. Pohjoisessa aurinko ei edes näy.
Järkevää olisi niin kuin wanha kansa rakentaa talot "kalliolle kukkulalle" eli eteläisiile töyräille. Etenkin hirsitalot lämpenee auringossa pilvienkin läpi. Mutta kaavoitus ja laskentakaavat on just päinvastoin. Tehdään pullojataloja pöpelikköön.
PS eteläsaksaan 2000 km
Nimetön 27.5.2012 8:37
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?