Kirjaudu ▼
 

Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 %

Taloussanomat
Tuloerot repesivät asumisessa – omistajien tulot +50 %
Oma koti kullan kallis - periaate näkyy myös omistusasujien tuloissa, jotka ovat viime vuosina kasvaneet selvästi rivakammin kuin vuokra-asujien.
Taloussanomat
23.5.2012 10:55
86

Omistusasunnossa asuvien tulot ovat nousseet viime vuosina selvästi nopeammin kuin vuokralla asuvien, kertoo tuore tutkimus. Taustalla on useita selittäviä tekijöitä, jotka liittyvät muun muassa ikään ja perheiden koostumukseen.

Tilastokeskuksen tilaston mukaan omistusasunnossa asuvien tulot nousivat vuodesta 1995 vuoteen 2010 yhteensä 49 prosenttia, kun taas vuokralla asuvien tulotaso parani vain 26 prosenttia.

Vuokralla asuvien käytettävissä olevat tulot kotitaloutta kohti olivat tällöin noin 24 000 euroa ja kotitalouden keskikoko oli 1,7 henkilöä. Omistusasujien keskimääräiset tulot olivat noin 47 600 euroa ja talouden keskikoko oli 2,3 henkilöä.

Yksinhuoltajat ja nuoret asuvat vuokralla muita väestöryhmiä useammin. Yleinen tieto on, että nuorten tulokehitys ei ole viime vuosina ollut kummoista.

– Tilastossa ovat yhdessä sekä markkinahintaiset että kunnilta ja muilta yleishyödyllisiltä yhteisöiltä vuokratut asunnot, missä on yleensä pienituloisempia kotitalouksia. Tilasto kuvaa myös tuloerojen kasvua yleensä, sanoo erikoistutkija Mari Reijo.

Vanha totuus Suomesta omistuasujien maana näyttää pitävän paikkansa, sillä yhteensä 2,5 miljoonasta kotitaloudesta 68 prosenttia asuu omistusasunnoissa ja vain 30 prosenttia vuokralla.

Kotitalouksien asumiskustannukset olivat vuonna 2010 keskimäärin 12 prosenttia käteen jäävistä tuloista. Vuokralaisilla tämä osuus oli 22 prosenttia, velkaisessa omistusasunnossa asuvilla 10 prosenttia ja velattomassa omistusasunnossa asuvilla 9 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kun myös asuntolainojen lyhennykset otetaan huomioon, oli asumismenojen osuus velkaisissa omistusasunnoissa asuvilla kuitenkin yhtä korkea kuin vuokralla asuvilla eli 23 prosenttia.

Viime aikojen keskustelussa esiin ovat nousseet asuntojen hintojen nousun mukanaan tuomat ylisuuret asuntolainat, mutta tilaston mukaan puolet omistusasunnoista on velattomia.

Yleisimmin velattomassa omistusasunnossa asuivat eläkeikäiset. Keski-ikäisten 55–64-vuotiaiden ryhmästä myös lähes puolet asui velattomassa omistusasunnossa.

Jos asuntovelkaa ei ole, omistusasunnoissa asuville kotitalouksille jää enemmän rahaa muuhun kulutukseen kuin vastaavan tuloluokan muille kotitalouksille. Viime vuosien matalat lainakorot ovat leikanneet omistusasujien asumiskustannuksia. Toisaalta vuokratason yleinen nousu on rokottanut vuokra-asujien kulutusmahdollisuuksia.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (86)


Anonyymi
Niin ennen pienituloisellakin oli hyvät mahdollisuudet ostaa ihan omakotitalo.Tehtaan trukkikuski maksoi 15 vuodessa kämppänsä pois ja osti kesämökin.Nykyään trukkukuski saa tonnin kuussa lapaan josta menee 800 euroa vuokraan.
Käytännössä näin, mutta tilasto kykenee todistamaan että palkat ovat kasvaneen asuntojen hintoja enemmän.
laiva kestää kyllä, 23.5.2012 11:49

Anonyymi
Ongelma on se, että kun vuokrat nousevat kohtuuttomiksi, vuokralla asuvilla ei ole enää mahdollisuutta säästää omaan asuntoon. Syntyy vuokraloukku. Esim ketju, joka on ostanut kuntien vuokra-asuntoja ja vuokraa niitä kuntien valitsemille asukkaille, on nostanut vuokria sallitun maksimin, eli 15% kerralla.


Aika säntillisestä noususta voi puhua, jos vuokra on noussut 15-vuoden aikana vajaat 70 euroa ottaen huomioon, että samaan aikaan myös kiinteistöhuollon ja etenkin lämmityksen (kaukolämmön) kulut ovat nousseet.

Onneksi ei ole pakko asua äkkirikastumisen toivossa asuntoja vuokraavien nousukkaiden asunnoissa, ja säästö on melkoinen. Kannattaa valita asuinpaikkansa tarkoin, ettei joudu rahastuksen uhriksi.
Ei harmita yhtään 23.5.2012 11:51

Anonyymi
Omistusasunto sitoo monin tavoin. Useimmat eivät pääse asumaan mieliympäristöönsä ja muuttaminen maksaa vähintään varainsiirtoveron verran enemmän kuin vuokralaisella.
muutaman tonnin valt 23.5.2012 11:51

Anonyymi
Ongelma on se, että kun vuokrat nousevat kohtuuttomiksi, vuokralla asuvilla ei ole enää mahdollisuutta säästää omaan asuntoon. Syntyy vuokraloukku. Vuokrien alentaminen ja hintakatto ohjaisivat tolkulliseen järjestykseen - asunnot pysyisivät asuttuina ja hinnat kohtuullisina.

- Vuokraloukku on syntynyt myös asumisoikeusasuntoihin, koska asuntoon sidottu 15% osuus ei kasva korkoa ja vastike on niin lähellä vuokratasoa kuin laki sallii.
- Valtakunnallinen hintakatto ja yhteiset säännöt pakottaisivat pk-seudullakin kunnallispolitikot oikeisiin töihin: pakkolunastuksiin ja rakennuttamiseen.
- Ylihintaisten sijoitusasuntojen tullessa myyntiin olisi vuokraloukussa olevilla paremmat mahdollisuudet ostaa oma ja toisaalta hinnan halventuessa asunto sijoituskohteena kiinnostaisi taas. Eli asumistuen lakimuutoksessa olisi paikka uunottaa hätäisimpiä.
mutta järjen käyttöh 23.5.2012 11:54

Anonyymi
Omistusasunto sitoo monin tavoin. Useimmat eivät pääse asumaan mieliympäristöönsä ja muuttaminen maksaa vähintään varainsiirtoveron verran enemmän kuin vuokralaisella.


Omistusasuto kannattaakin sen takia ostaa paikasta josta ei ole tarve muuttaa mihinkään eli pääkaupunkiseudulta.

Muutenkin muutto onnistuu ilman mitään asuntoon liittyviä lisäkuluja kahden vuoden kuluttua hankinnasta. Mikä parasta, niin sinä aikana tullut noin 15-20% asunnon arvonnousu on täysin verotonta tuloa.
Hyötyykö vuokralaine 23.5.2012 11:55

Anonyymi
Pitäisi tosissaan erotella kunnolla omistus-asujat eli ne jotka ovat maksaneet velkansa pois. Ja sitten ihan erikseen nämä geelitukat joilla iPhone, jotka eivät koskaan pysty maksamaan velkojaan pois.Vain muutama prosentti asunnon ostaneista ei suoriudu asuntovelan maksamisesta. Kyllä se nyt vaan on niin että järkevät ihmiset ostavat asunnon heti kun vain kykenevät. Asiaa puoltaa niin moni seikka asumisen kustannuksista ja laadusta lähtien.


Totuus on että nyky-Suomessa vain alle 1 % asuntolainoista menee perittäviksi. Vaikeuksien sattuessa omasta kodista halutaan pitää kiinni ja hyvin huomioiva pankki tekee myös kaikkensa, jotta asiakkaan asiat saataisiin järjestymään.
Eri asia pikavipeill 23.5.2012 11:56

Anonyymi
On älytöntä asua vuokralla

No mutta kun ei ole. Sossu maksaa ihan kiltisti vuokrani. Ja sinä verojen kautta gwahahahhhaa.
Nimetön 23.5.2012 12:00

Anonyymi
Vuokra-asujat ovat vain niin hölmöjä ja kelvottomia, rahaakaan eivät osaa ansaita.


Muijan ja mun nettotulot 55.000?/a, n.4.500?/kk.

Kolme lasta.

Vuokra (Hgin kaupungin): 11?/m2/kk, 108m2 = 1.150?/kk

Muu kulutus: n.3.300?/kk.

Kivasti käydään ulkomailla, syödään hyvin ja ajellaan uudella autolla.

Ei tarvita asuntolainaa pönkittämään itsetuntoamme.
Hehe hehe hehe.. :) 23.5.2012 12:01

Anonyymi
Otettiinko asunto-osakeyhtiöiden velat huomioon?


Ei otettu. Ei otettu myöskään huomioon asunto-osakeyhtiöiden varallisuuttakaan. Uutisessa käsitellään nettotuloja asumiskustannusten jälkeen ja silloin on toki huomioitu rahoitusvastike sellaisilta, jotka siihen vaihtoehtoon ovat päätyneet.
Nimetön 23.5.2012 12:01

Anonyymi
Mistä näitä lukuja on taas revitty? Täyttä paskaa! Omat reaalitulot on ainakin laskunu kuin lehmän häntä viimeset 5 vuotta. Koko ajan jää vähemmän käteen rahaa, kun palkka ei ole pysynyt lähellekkään inflaation perässä. Ja missä on yksin asuvien tuet? En ole kuullut tai nähnyt yhtään aloitetta/päätöstä, joilla olisi subventoitu kustannustason nousua yksin elävillä. Meitä sinkkuja on kuitenkin täällä yli miljoona. Lapsiperheistä kyllä paasataan joka paikassa koko ajan. HERÄTYYYYS!
Mie 23.5.2012 12:02
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?