Raha ei riitä – he putosivat jo asuntokelkasta
Asuntojen hinnat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla jo niin paljon, että monella sinkulla ei ole varaa ostaa edes pientä yksiötä haluamaltaan alueelta. Muualta Suomesta sinkku pystyy hankkimaan vähintäänkin kaksion.
Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemän selvityksen mukaan tyypillinen julkisella sektorilla palveluammatissa työskentelevä sinkku pystyy laittamaan rahaa asuntolainan maksuun enintään 500 euroa kuussa, kun nuori pariskunta kykenee kaksinkertaiseen määrään eli 1 000 euroon kuukaudessa.
Oma asunto voikin jäädä monelle sinkulle vain haaveeksi, jos sattuu asumaan pääkaupunkiseudulla.
– Markkinoilla ei ole riittävästi kilpailua, täällä on myyjän markkinat. Rakentajat tekevät suhdanteiden mukaan neliraajajarrutuksen välittömästi. Ne eivät alenna hintoja, vaan lopettavat tuotannon. Markkina ei siis reagoi niin, että hinnat laskisivat, kuten ehkä muualla maailmassa käy, kuvailee Helsingin kiinteistöviraston asunto-osaston päällikkö Markku Leijo.
Leijon mukaan alalla on liian vähän toimijoita ja aito kilpailu puuttuu. Aiemmin tilanne oli parempi, mutta nyt toimijoiden määrä on laskenut ja ala on keskittynyt, Leijo sanoo.
Viiden sadan euron kuukausittaisella lainanmaksulla ja nykyisillä euribor-koroilla yksiön hankinta onnistuu sinkulta vain arkisimmilla asuinalueilla.
Helsingissä tämä tarkoittaa lähinnä etäisimpiä idän ja pohjoisen lähiöitä. Euribor-koron valinnasta riippuen asunnon hinta voisi olla maksimissaan 115 000–120 000 euron luokkaa.
Mikäli lainan korko olisi viisi prosenttia, pääkaupunkiseudun asunnot eivät mahtuisi sinkkutalouden realiteetteihin.
Pako Nurmijärvelle
on uhkakuva
Helsingin kaupunki on huolissaan hintakehityksestä. Kaupungin tulisi säilyä elinvoimaisena, sillä elinkeinoelämä tarvitsee työntekijöitä ja kaupunki veronmaksajia. Käykö Helsingissäkin lopulta, kuten Euroopan kaupungeissa, joissa keskiluokka on paennut asuntojen kalleutta reunakuntiin.
– Tietyissä Euroopan kaupungeissa se on ollut keskeinen ongelma: veronmaksajat, työntekijät ja kuluttajat lähtevät, ja keskustat kurjistuvat. Meillä tätä ei ole vielä tapahtunut, mutta se on uhkakuva – se Nurmijärvi, Leijo kuvailee.
Muualla maassa yksiön hankinta onnistuu sinkultakin ongelmitta ja kaksioonkin 500 euroa kuussa riittää. Esimerkiksi Oulussa yksiön lainanmaksu vie kukkarosta kuukausittain vain 256–325 euroa. Kolmion hankinta ei taas onnistu sinkulta ainakaan Suomen isoimmissa kaupungeissa.
Parempituloinen sinkku voi
hankkia Helsingistäkin
Keskimääräistä parempituloinen sinkku, esimerkiksi yksityissektorilla asiantuntijatehtävissä toimiva, voisi maksaa asuntolainaa 700 euroa kuussa. Tällä summalla oma yksiö tai kaksio Helsingissä ei enää jäisi vain haaveeksi nykyisellä korkotasolla.
Ainostaan ydinkeskustan paremmat alueet jäisivät liian kalliina parempituloisen sinkun ulottumattomiin. Keskusta-alueen yksiöistä lainan kuukausimaksua joutuisi maksamaan 779–992 euroa kuussa.
Mikäli lainakorko olisi viisi prosenttia, ei 700 eurolla kuussa enää saisi pääkaupunkiseudulta omistusasuntoa.
Köyhemmän sinkun
kannattaa säästää
Mitä sinkku, jolla on varaa vain 500 euron kuukausittaisiin lainanhoitokuluhin voisi sitten tehdä saadakseen omistusasunnon? Asunto-osaston päällikkö Leijo antaa neuvon.
– Kannattaa hankkia kaupungilta edullinen vuokra-asunto ja säästää samalla käsirahaa omaan asuntoon sen verran paljon, että sillä pääsee liikkeelle, eli 30 000–50 000 euroa.
Leijo muistuttaa, että kohtuuhintaisesti voi asua esimerkiksi kaupungin vuokra-asunnoissa. Asumisoikeusasunto on toinen vaihtoehto ja omistusasuntoa kaipaaville valmistuu vuosittain hintasäännösteltyjä hitas-asuntoja.
Helsingin kaupungin vuokra-asuntojonossa tosin on tällä hetkellä 21 000 henkeä, asumisoikeusasuntoja valmistuu tänä vuonna koko Suomessa vain 1 000 ja Helsingin kaupungin vanhoista hitas-asunnoistakin käytännössä 60 prosenttia on markkinahintaisia.
Katso Suomen Rahatiedon laatima tilasto yksiöiden ja kaksioiden hinnoista ja lainanhoitokuluista tämän jutun lopusta. Tilastossa lainamarginaalina on käytetty uusien asuntolainojen nykyistä keskimarginaalia eli 0,95 prosenttia. 12 kuukauden euribor on tilastossa 2,25 prosenttia.
| Kaksion kuukausikulut kartoitettu | ||||
|---|---|---|---|---|
| Vanhan kaksion (50 m2) hinta (1-3/2012) ja lainanhoitokulut | ||||
| Alue | Vanhan kaksion hinta, eur | laina 85 %, eur | kk-maksu, eur 12 kk | 5 % lainakorko |
| Koko maa | 111650 | 94903 | 491,41 € | 626,31 € |
| Pääkaupunkiseutu | 179800 | 152830 | 791,37 € | 1 008,61 € |
| Muu Suomi | 80550 | 68468 | 354,53 € | 451,86 € |
| Helsinki 1 | 295750 | 251388 | 1 301,71 € | 1 659,05 € |
| Helsinki 2 | 210200 | 178670 | 925,17 € | 1 179,14 € |
| Helsinki 3 | 158400 | 134640 | 697,18 € | 888,56 € |
| Helsinki 4 | 142700 | 121295 | 628,08 € | 800,49 € |
| Espoo-Kauniainen | 160500 | 136425 | 706,42 € | 900,34 € |
| Vantaa | 126700 | 107695 | 557,65 € | 710,74 € |
| Tampere | 110400 | 93840 | 485,91 € | 619,30 € |
| Turku | 90450 | 76883 | 398,10 € | 507,39 € |
| Lahti | 78150 | 66428 | 343,97 € | 438,39 € |
| Kuopio | 91900 | 78115 | 404,49 € | 515,52 € |
| Jyväskylä | 89950 | 76458 | 395,90 € | 504,59 € |
| Oulu | 84750 | 72038 | 373,02 € | 475,42 € |
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Tilastokeskus | ||||
| Yksiön lainakuluissa on isoja eroja | ||||
|---|---|---|---|---|
| 30 m2 yksiön hinta ja lainakulut (20 v laina) eri alueilla (1-3/2012) | ||||
| Alue | Vanhan yksiön hinta, eur | laina 85 %, eur | kk-maksu, eur 12 kk | 5 % lainakorko |
| Koko maa | 87120 | 74052 | 383,45 € | 488,71 € |
| Pääkaupunkiseutu | 133440 | 113424 | 587,32 € | 748,55 € |
| Muu Suomi | 53820 | 45747 | 236,88 € | 301,91 € |
| Helsinki 1 | 176910 | 150374 | 778,65 € | 992,40 € |
| Helsinki 2 | 141660 | 120411 | 623,50 € | 794,66 € |
| Helsinki 3 | 117600 | 99960 | 517,60 € | 659,69 € |
| Helsinki 4 | 107310 | 91214 | 472,31 € | 601,97 € |
| Espoo-Kauniainen | 107850 | 91673 | 474,69 € | 605,00 € |
| Vantaa | 94140 | 80019 | 414,35 € | 528,09 € |
| Tampere | 74850 | 63623 | 329,44 € | 419,88 € |
| Turku | 66150 | 56228 | 291,15 € | 371,08 € |
| Lahti | 59400 | 50490 | 261,44 € | 333,21 € |
| Kuopio | 66660 | 56661 | 293,40 € | 373,94 € |
| Jyväskylä | 60570 | 51485 | 266,59 € | 339,77 € |
| Oulu | 58020 | 49317 | 255,37 € | 325,47 € |
| Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Tilastokeskus | ||||














