Kirjaudu ▼
 

Kukaan ei halua likaista pihaa

Heini Karjanmaa
Kukaan ei halua likaista pihaa
Asuinympäristöllä on meihin suuri vaikutus. Kodin lisäksi vaikutusta on myös paikoilla, joissa liikut jatkuvasti. Tutkimuksissa on löydetty merkkejä, joista näkee, mikä johtaa alueen rappioon.
Riikka Kalmi
20.5.2012 06:01
74

Alueen epäsiisteys lisää usein turvattomuuden tunnetta ja jopa kasvattaa rikollisuutta.

Amerikkalaisten yhteiskuntatieteilijöiden laatiman teorian mukaan rikotun ikkunan korjaamatta jättäminen johtaa korttelin ja alueen yhä pahenevaan rikkomis- ja sotkemiskierteeseen. Vähitellen tämä johtaa rikollisuuden ja muiden epätoivottavien ilmiöiden kasvuun hoitamattomalla alueella.

– Helppo on roska heittää, jos nurmikot on huonosti leikattu, ja alue näyttää hoitamattomalta ja yleisilme on sotkuinen, sanoo tuotantopäällikkö Sami-Petteri Mäkinen Starasta.

Kaupunkimaantieteen professorin Mari Vaattovaaran mukaan amerikkalaisteoria ei tosin toimi niin hyvin siistien vuokratalojen Suomessa kuin Yhdysvaltain tyyppisissä maissa, joissa sosiaaliset erot ovat isommat ja aluetta huonontava kehitys voi lähteä nopeastikin liikkeelle.

Kunnossapito
tietää sotkupaikat 

– Juna-asemat, alkoholistien suosimat aukiot, metropysäkit, listaa tuotantopäällikkö Sami-Petteri Mäkinen Starasta, kun häneltä kysytään Helsingin sotkuisimpia katuympäristöjä.

Stara hoitaa katujen ja puistoalueiden kunnossapitoa Helsingissä.

Vastaava piiripuutarhuri Sampo Sainio Starasta puolestaan tietää, mitkä viheralueet ja puistot ovat roskaisimpia ja vaativat aina eniten siivoamista.

– Ne ovat alueita, johon nuoriso kokoontuu. Helsingin keskustan alueella Kaisaniemi, Vanhan kirkon puisto eli ns. Ruttopuisto ja Espan puisto. Koffin puisto oli viime vuonna alkukesästä yksi sellainen. Kuntalaisten puolelta tuli niin paljon palautetta, että aloitimme sadetukset puistossa, Sainio kertoo.

– Kaivopuisto oli pitkään roskaisinta aluetta, mutta se on siistiytynyt. Espa oli yhteen aikaan hyvin roskainen, mutta sieltä ihmiset ovat siirtyneet Vanhaan kirkkopuistoon.

Ankeutta asemanseuduilla

Vaikka vanhoissa lähiöissä yleisilme saattaa olla nukkavieru, mitään sotkupesiä ne eivät kokonaisuudessaan ole. Omalla kotinsa lähistöllä harva viitsii sotkea, mutta asemilla ja keskustoissa on helpompi olla piittaamaton.

Ilmiö on tuttu turisteille. Maailmalla matkustaessa asemien ympäristöt ovat usein juuri niitä kaikkein sotkuisimpia paikkoja kaupungissa.


– Asemat ovat universaalisti asuinympäristönä sellaisia, että kannattaa pitää lompakosta kiinni. Ne ovat nuhruisia, kuvailee Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Helsingin keskustan rautatieaseman ympäristökin on viikonloppuöiden jäljiltä usein sotkuinen, mutta toisaalta aluetta siivotaan jatkuvasti ja ympäristön historialliset rakennukset kohottavat ilmettä. Lähiöasemilla tilanne on usein huonompi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Asunnonostajat karsastavat
epäsiisteyttä

Uutta asuntoa hankkiessa epäsiisteys on yksi tekijä, joka vaikuttaa negatiivisesti. Usein kuitenkin asuinalueen yleisen siivottomuuden sijaan tärkeämpää on se, miltä ostokohteen piha tai vaikkapa rappu näyttää.

– Tänä päivänä ihmiset ovat tarkempia asuinympäristön suhteen asuntoa ostaessaan. Katsotaan esimerkiksi sitä, onko lähellä vuokrataloja, sanoo myyntijohtaja Sari Heinonen SKV:n Vantaan Myyrmäen toimistosta.

Asunnonostajan näkövinkkelistä asemanseutujen hyvä puoli on sijainti.

– Aseman läheisyys on yleensä positiivinen juttu, kun on hyvät kulkuyhteyhdet. Epäsiisteyteen aseman ympärillä on totuttu, mutta kukaan ei halua asua juuri siinä vieressä, sanoo Heinonen.

Kiinteistön ostajia kiusaa etenkin sotkuinen piha. Tämä kävi ilmi Huoneistomarkkinoinnin kyselyssä, johon sen välittäjät vastasivat maalis–huhtikuussa.

– Tutkimuksen mukaan merkittävin myyntihinnan laskuun ja myyntiajan pidentymiseen vaikuttava tekijä on pihan yleinen epäsiisteys.

Näin ajatteli 96 prosenttia vastaajista. Epäsiisteyden lisäksi myyntihintaan ja -aikaan vaikuttivat negatiivisesti oleskelualueen huono kunto, leikkaamaton nurmikko ja huonokuntoinen asfaltti.

Likaisuus kiusaa
enemmän kerrostaloalueilla

Epäsiisteys ja likaisuus olivat mukana kolmen kärjessä, kun suomalaiset listasivat kolme tärkeintä epäviihtyvyystekijää asuinalueellaan. Asiaa kysyttiin Suomen Ympäristökeskuksen Asukasbarometri-tutkimuksessa, joka julkaistiin alkuvuodesta.

Listan kärjessä ovat myös liikenteen aiheuttamat häiriöt ja ongelmat sekä sosiaaliset häiriöt ja turvattomuus.

Kun verrattiin asuinaluetyyppejä, sosiaalisten häiriöiden lisäksi likaisuus ja epäsiisteys nousivat esiin varsinkin kerrostaloalueilla, kun taas pientaloalueilla epäsiisteys ei ollut ongelma.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (74)


Anonyymi
Ei se mua oo haitannu.
onslow 20.5.2012 9:35

Anonyymi
Talonyhtiômme pyysi Helsingiss? Rakennusvirastolta
laittamaan roskalaatikoita Taka-töölööseen, Mannerheimintien puolelle ja Tôôlôtullinkadulle.

Kortelissa on roskalaatikoita ainoastaan ratikka pys?kill? ja ihmisi? liikkuun tuhansia p?ivitt?in Opistojen takia sek? urheiluja ja kultuuri tapahtumien puolesta.

Vastaukseksi tuli ett? kyll? voidaan ehk? laittaa mutta taloyhtiôt velvoitetaan tyhjent?m?n ne.

Niin kauan kun Helsingin kaupugilla on niin tiukassa rahat ettei voi edes hoitaa roskalaatikoiden tyhjennyst? on ihan turha teemoilla mit??n muutakaan.

Suurin osa ihmisti? kyll? laittaisi roskat roskiin jos olisi laatikoita.
Niin yksinkertaista se on.
Pia Salminen 20.5.2012 9:37

Anonyymi
"Yksi vaihtoehto olisi sekin, että kaikille helsinkiläisille annettaisiin kunnallisveron maksua vastaan jonkinlainen kulttuuripassi.. "


- Aivan, jos roskaava, joutoaikaansa notkuva ja tuilla elelevä nuoriso maksaisi kunnallisveroa ; ) . Mutta kunnallisverohan on progressiivinen, siinä on alatuloraja ja tuilla elävät on yleensä siitä vapaita. Zero euros, all services !
Nimetön 20.5.2012 9:37

Anonyymi
Kuka siivoaa varakkaiden kaupunginosat?
muista kotitalousväh 20.5.2012 9:41

Anonyymi
"Yksi vaihtoehto olisi sekin, että kaikille helsinkiläisille annettaisiin kunnallisveron maksua vastaan jonkinlainen kulttuuripassi.. "

- Aivan, jos roskaava, joutoaikaansa notkuva ja tuilla elelevä nuoriso maksaisi kunnallisveroa ; ) . Mutta kunnallisverohan on progressiivinen, siinä on alatuloraja ja tuilla elävät on yleensä siitä vapaita. Zero euros, all services !


Mieluummin ilmainen tuoppi per päivä..kulttuuria parhaimmillaan(ei maalatut seinät, hitsatut romukasat teoksina), oopperan mölisijät..

Toisaalta ei Suomessa saa tienata kunnolla..sehän ei käy verottajalle, joka haluaa jakaa spurguille ja hölmöille ynnä ricastajille.
roskanpalvontaa 20.5.2012 9:48

Anonyymi
Siivotkaa itse nurkkanne - nytkin voit mennä keräämään roskia, sen sijaan, että röhnötät sohvalla yömekko päälläsi..
järkijannu Stadista 20.5.2012 9:53

Anonyymi
Omaa pihaa kerkiä siivoamaan, kun arjen valoisat tärvääntyvät turhissa hommissa ja pyhät sukulaisissa.
varaosapankki 20.5.2012 9:58

Anonyymi
Talonympärys näyttäisi siistiltä, jos naapurit eivät olisi siivous- ja remppahulluja.
linnunhöyhen tiilika 20.5.2012 10:06

Anonyymi
Minä olla töissä Kelalla ja sua hyvässä asunnossa itä-helsingissä. Myöskin rahaa saan Kelan tädeiltä aina kun se on loppu, suomi on hyväma asua
aribbas kuribbas amb 20.5.2012 10:08

Anonyymi
Talonyhtiômme pyysi Helsingiss? Rakennusvirastolta
laittamaan roskalaatikoita Taka-töölööseen, Mannerheimintien puolelle ja Tôôlôtullinkadulle.

Kortelissa on roskalaatikoita ainoastaan ratikka pys?kill? ja ihmisi? liikkuun tuhansia p?ivitt?in Opistojen takia sek? urheiluja ja kultuuri tapahtumien puolesta.

Vastaukseksi tuli ett? kyll? voidaan ehk? laittaa mutta taloyhtiôt velvoitetaan tyhjent?m?n ne.

Niin kauan kun Helsingin kaupugilla on niin tiukassa rahat ettei voi edes hoitaa roskalaatikoiden tyhjennyst? on ihan turha teemoilla mit??n muutakaan.

Suurin osa ihmisti? kyll? laittaisi roskat roskiin jos olisi laatikoita.
Niin yksinkertaista se on.


Näin vain on ! Helsingin assalta narinkkatorille ei ole yhtään roskista ja se on Suomen tärkein ja merkityksellinen paikka turisteille !
Siis, ei yhtään roskista !!!!!!!
kari eka 20.5.2012 10:25
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?