Kirjaudu ▼
 

9 prosenttia laskua – asuntokauppa ei käy

Lehtikuva
9 prosenttia laskua – asuntokauppa ei käy
Ei käy kauppa, niin voi kuvata asuntokaupan alkuvuotta. Suomen Asuntoverkon lukujen mukaan kauppamäärät laskivat alkuvuonna yhdeksän prosenttia.
Taloussanomat
13.4.2012 11:55
114

Asuntokauppojen määrä painui tammi–maaliskuussa jokaisena kuukautena verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan, näyttää Suomen Asuntoverkon toimittama tilasto.

Maaliskuun aikana kauppoja tehtiin 11 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden maaliskuussa.

– Kauppamäärät laskivat eniten Pohjanmaalla, jossa kauppoja tehtiin ensimmäisellä kvartaalilla kolmanneksen vähemmän edellisvuoteen nähden. Kymenlaaksossa kauppoja tehtiin 22 prosenttia vähemmän, sekä Itä-Uudellamaalla ja Keski-Suomessa 16–18 prosenttia vähemmän viime vuoteen nähden. Keski-Pohjanmaalla, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa sekä Uudellamaalla pääkaupunkiseudun kuntia ja Itä-Uuttamaata lukuun ottamatta kauppamäärät laskivat 14 prosenttia, Asuntoverkon hallituksen puheenjohtaja Tomi Sarlin sanoo tiedotteessa.

Kauppamäärät nousivat vain Lapissa sekä pääkaupunkiseudun kunnista Vantaalla ja Espoossa. Lapissa kauppoja tehtiin alkuvuonna 13 prosenttia edellisvuotta enemmän, Vantaalla seitsemän ja Espoossa kolme.

Helsingissä kauppamäärät laskivat kahdeksan prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Vaikka kauppamäärät laskivat, asuntojen hinnat eivät kääntyneet laskuun. Vanhojen kerrostaloasuntojen keskineliöhinnat nousivat koko maan lukuja tarkasteltaessa pari prosenttia.

Asuntoverkko käyttää lukujensa lähteenä Logican HSP-palvelua, johon tilastoidaan yli 900 kiinteistönvälitystoimiston kaupat.  

Ihmiset Tomi Sarlin
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (114)


Anonyymi
Mulla on Audi. Joten mulle ei voi käydä huonosti, eihän?
Vielä on pätkää jälj 13.4.2012 18:21

Anonyymi
Asuntojen hinnassa on vain ja ainoastaan kysymys velan kasvusta. Kun velan kasvu pysähtyy, hinnat alakavat laskea.
Pieni hyytyminen oli näkyvissä viime kuussa verrattuna viime vuoteen. Kevään kuluessa selviää onko kysymys oikeasta trendistä. Alkaako velkapiikki tulla täyteen.


Kun ollaan velkaa ensin Kreikkaan ja sitten vielä asuntoon niin eiköhän se ala tulla vastaan kun kohtaq uppoaa Espanja.

Itse olen 2kk etsinyt asuntoa, mutta hinta/laatu suhde ei ole kohdannut.
Pankissa kehotettiin ostamaan joku nyt vaan...ja sittenhän voi taas alkaa etsiä uutta( jos saa edes myytyä).
Toistaiseksi en ole noudattanut tätä sekopäistä neuvoa "ostaa joku kämppä vaan", muutan landelle ilmaiseksi asumaan ja sitten tuntuu että hinta/laatusuhde kohtaa,voi vaikka ostaakin asunnon Stadista.
x 13.4.2012 18:30

Anonyymi
Mulla on Audi. Joten mulle ei voi käydä huonosti, eihän?


No mulla on velaton audi ja oma asuntokauppainto romahti jo yli 8 vuotta sitten muutettuani nykyiseen omistusasuntoon. 2006 oli vedenjakajavuosi samoin kuin 1986 sen jälkeen ostaneilla tulee olemaan ongelmia. Ostin asunnon 2001 ja 2004 muutin seuraavaan.Sen jälkeen en ole edes miettinyt asunnon vaihtoa vaikka välittäjät koko ajan ilmoittelevat postin välityksellä että ostaja maksaa välityspalkkion.

1986 jälkeen ostaneet törmäsivät seinään 1989-1990 ja en tiedä millaiseen seinään törmäävät 2006 jälkeen ostaneet. Ennen 2006 ostoa vaadittiin 30% omaa rahaa ja 70 prosentin vakuus. 2006 pankit keksivät että saa 100 prosentin lainan jos laittaa 2000 euron rahapantin. Nykyään ei kai sitäkään tarvitse vaan saa 120% lainaa asunnon arvosta ilman vakuuksia niinkuin kultaisella 80-luvulla. Jos ei ole rahaa 30 prosenttia asunnon arvosta ei kannata ostaa!
sellaista 13.4.2012 20:29

Anonyymi
Taidan kolmen vuoden päästä ostaa asunnon. Onhan tässä tullut kymmenen vuotta vaihdettua paikkakuntaa tai maata 2-3 vuoden välein. Jos sijoittaminen/ säästäminen onnistuu heikosti, kolmen vuoden päästä käteistä 50 000? ja hyvin sujuessaan 100 000? asunnon ostoon.
Kiertävä elämä alkaa 13.4.2012 22:10

Anonyymi
Arvoisat lukijat vuoden lopuun mennessä asuntojen hinnat putovat esittämääni -22% Kupla on mahdottoman suuri, jos yksiö Helsingin keskustassa maksaa 190.000? niin jossakin on ilmaa.
Espoossa on hienoja asuntoja joiden pyyntihinnat ovat pudonneet jo n. 20% Syy on ylimielisten ja ammattitaidottomien valittäjien syytä sekä pankkien ahneus.
Loppu tulee ja monelle se tekeää kipeää
Kupla Välittäjien ja 13.4.2012 22:19

Anonyymi
Nykyinen tilanne YT- vuoristorata, verojen kiristys, työttömiä, euroopan talous sukeltaa, Kiinan talous yskii jo selkeästi ja Jenkit elättelevät toiveita paremmasta.
Totuus Kupla on olemassa ja nyt sen aika puhkaistua, ne jotka myymässä asuntoaan suosittelen pikaisia toimenpiteitä,
Kupla onpuhjennut ja ekonomia pitää siitä huolen
Kupla on puhkeamassa 13.4.2012 22:29

Anonyymi
Siinäpä se. Kauppamäärät rajussa laskussa! Asuntojen hinnat eivät seuraa perässä? Asunnonmyynti kohta ikuisuus kysymys. Olen seurannut naapurien yritystä myydä asuntoja. Yritetty jo 2 vuotta, vaan eipä onnistu!!! Minäkin jätän tuotteen kauppaan, ellei hinta ole mielestäni sopiva!
Niskalennkki ahneude 14.4.2012 8:04

Anonyymi
Arvoisat lukijat vuoden lopuun mennessä asuntojen hinnat putovat esittämääni -22% Kupla on mahdottoman suuri, jos yksiö Helsingin keskustassa maksaa 190.000? niin jossakin on ilmaa.
Espoossa on hienoja asuntoja joiden pyyntihinnat ovat pudonneet jo n. 20% Syy on ylimielisten ja ammattitaidottomien valittäjien syytä sekä pankkien ahneus.
Loppu tulee ja monelle se tekeää kipeää


Kannattaa maksaa mitä vain, kun osoitetiedoissa komeilee Helsinki??????
Eiks nii??? 14.4.2012 8:06

Anonyymi
Niinniin. Rommauspelottelijat on nyt 25 vuotta toistelleet samaa "kohta puhkee" viestiään. Kuinkas moni on siinäkin ajassa maksanut velkansa pois? Ei ne hinnat pk-seudulla mihinkään romahda. Oma vantaan kämppäkin vaan nousee arvoltaan samalla kun velka lähenee nollaa. Teinkö siis virheen kun en uskonut teitä silloin aiemmin?
joojoo 14.4.2012 11:09

Anonyymi
koko ajan rommaa.
Nimetön 14.4.2012 20:07
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?