Kuollut hiiri ja likainen keittiö – näin mokaat asuntonäytön
Tavoitteena on, että mahdollinen ostaja kiinnittää huomionsa itse asuntoon eikä sen epäsiisteyteen tai ympäriinsä lojuviin esineisiin, Lappeenrannan Huoneistokeskuksen myyntineuvottelija Eija Rantanen sanoo.
Vähimmäisvaatimus on, että asunto siivotaan ja tuuletetaan. Keittiössä asunnonetsijät tutkivat tarkoin lieden, astiakaapin ja roskakaapin siisteyden. Mattojen pitäisi olla puhtaita, ja ikkunat ikkunalautoineen olisi hyvä pestä.
Kiinnostus vajoaa
hankeen
Eteinen on ensimmäinen ja viimeinen asia, jonka asunnosta näkee. Kiinnostus joko syttyy tai sammuu heti, eikä ikävää ensivaikutelmaa saa hevin käännettyä. Ihanteena on väljyys ja tilavuus, joten ylimääräiset kengät ja asusteet on syytä raivata pois näkyvistä.
– Totta kai naulakossa voi takki tai kaksi roikkua, mutta ei enempää, yrittäjä Raila Haatainen Keravan Kiinteistömaailmasta sanoo.
Omakotitalossa järjestäminen alkaa jo portilta. Polkupyörät siirretään pois tukkimasta kulkuväyliä, ja lumityöt tehdään huolella.
– Jos on tarponut ensin polviin saakka lumihangessa ennen kuin pääsee sisään, siitä jää vähän negatiivinen vaikutelma, Huoneistokeskuksen Rantanen toteaa.
Huoneen tarkoitus
hukassa?
Huoneessa pitäisi näkyä sen ensisijainen käyttötarkoitus, eikä muuta, kiinteistönvälittäjä Helena Ylinampa OP-Kiinteistökeskuksesta Rovaniemeltä sanoo. Rauhalliseen makuuhuoneeseen eivät kuulu työpöydät tai ympäriinsä levitellyt käsityöt.
Selkeä vaikutelma on tavoitteena koko asunnossa. Korut, meikkipussit ja muu sälä pitäisi korjata pois pöydiltä. Vaatteet eivät saa pursuilla kaapista, mutta valokuvia voi jättää esille maltillisen määrän.
Likapyykit piilotetaan, ja puhtaat korjataan pois narulta. Kylpyhuoneen siivoukseen kuuluu myös pyyhkeiden vaihtaminen. Kissan hiekkalaatikko saa jäädä näkyville, kunhan hiekat on vaihdettu puhtaiksi.
Kotieläinten olemassaoloa ei tarvitse piilotella. Pahasti allergisen ostajaehdokkaan on hyvä nähdä heti, ettei asunto sovi hänelle.
Villieläimet talokauppoja
sabotoimassa
Joskus kiire yllättää asukkaat ja välittäjä joutuu korjaamaan asiakkaidensa jälkiä. Tiskipöydälle lojuu likaisia astioita, pedit ovat jääneet petaamatta ja roskat viemättä.
Tuulettaminen reippaalla läpivedolla kuuluu välittäjien vakiotoimiin. Viemäreihin laskettava vesi raikastaa ilmaa, jos tyhjänä olleen asunnon kuivuneet vesilukot ovat alkaneet haista.
Aina asunnossa vellovalle hajulle ehdi tehdä mitään. Harva enää tupakoi sisällä, mutta kerran asuntoon pinttyneestä tupakansavusta ei päästä ponnistuksitta. Asunto täytyy maalata lattiasta kattoon sitä varten valmistetuilla maaleilla. Harva ostaja suostuu maksamaan tunkkaisesta asunnosta pyydettyä summaa, vaikka maalaustöitä ennakoiva myyjä olisi jo laskenut hintaa jo valmiiksi.
Toisinaan syylliseksi osoittautuu talon rakenteisiin kuollut hiiri tai suurempi metsän eläin, jota ei ehditä poistaa ennen näyttöä.
Omalle kodilleen
sokeutuu
Viimeistelemättä jäänyt remontti luo siivottaman vaikutelman, vaikka itse ei enää edes huomaisi repsottavia jalkalistoja.
– Monet meistä ovat niin tottuneet omaan ympäristöönsä, etteivät osaa katsoa sitä toisen silmin, Helena Ylinampa sanoo.
Etenkin vanhemmalle polvelle on ehtinyt kasaantua tavaraa, mutta nuoret ostajat arvostavat pelkistettyä ympäristöä.
– Normaalin elämisen pitää aina näkyä, mutta ylimääräiset pois, Raila Haatainen summaa.













