Kirjaudu ▼
 

Tingi asunnosta 35 000 euroa – säästä 48 000

Heini Karjanmaa
Tingi asunnosta 35 000 euroa – säästä 48 000
Asuntoa ostavan kannattaa nyt tinkiä asunnon hinnasta, sillä asuntojen arvojen odotetaan laskevan. Lue, kuinka merkittävän säästön pienikin alennus voi tuoda.
Harri Pietarinen
15.2.2012 06:01
90

Vanhat kerros- ja rivitaloasunnot halpenivat joulukuussa edellisestä kuukaudesta, ja kiinteistövälittäjät ennustavat hintojen laskun jatkuvan kesään asti. Vuoden lopussa asuntokauppaa tehtäneen muutama prosentti alhaisemmilla hinnoilla.

Velkarahalla asunnon ostava voi hyötyä hinta-alesta, koska jo loiva lasku asuntojen hinnoissa vähentää asuntovelkaisen lainataakkaa huomattavasti lainan koko rahoitusaikana.

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemän selvityksen mukaan viiden prosentin hinnanalennus laskisi keskivertoasunnon hintaa jopa kymmeniä tuhansia euroja. Esimerkkiaineisto on laskettu 75 neliön suuruisesta asunnosta.

Hintatason takia euromääräisesti suurin alennus syntyisi Helsingissä, jossa loiva hintojen tippuminen säästäisi asunnonostajalle lähes 14 000 euroa. Espoossa ja Vantaalla säästö olisi noin 10 000 euroa.

Porvoossa ja Tampereella asunnot halpenisivat noin 8 000 euroa ja muualla maassa alle 6 000 euroa. Aineiston pienin euromääräinen alennus, noin 4 500 euroa, tapahtuisi Kouvolassa, jossa 75 neliöisen asunnon keskihinta on alle satatuhatta euroa.

Jos laskelmaan otetaan mukaan lainakustannukset, kerrostaloasunnon ja omakotitalon kauppahinnassa säästetty summa tuo koko laina-aikana merkittävän huojennuksen velkakuormaan lainamaksut mukaan lukien.

Laskelmissa on otettu lainaa 20–25 vuodeksi 90 prosenttia asunnon tai talon arvosta.

Pienessä kerrostaloasunnossa, jonka arvo on 150 000 euroa, viiden prosentin hinnanlasku säästäisi noin 9 600 euroa. Jos vastaavasta asunnosta pystyy tinkimään 10 prosenttia eli 15 000 euroa, säästö olisi yli 19 000 euroa.

Keskihintaisen omakotitalon lainamaksuissa säästää noin 24 000 euroa, jos 350 000 hintaisen talon saa ostettua viiden prosentin alennuksella. Kymmenen prosentin eli 35 000 euron tinkauksesta syntyisi jo lähes 48 000 euron helpotus lainakuluihin.

Asuntomarkkinoiden tunnelmat
paranemassa?

Asunnonostajalla on aikaisempaa paremmat mahdollisuudet pyytää hinnanalennusta, kun asuntomarkkinoiden yleisen hintatason ennustetaan laskevan. Kauan asunnonostaja ei pysty odottamaan, sillä asiantuntijoiden mukaan kehityssuunta voi muuttua nopeasti.

– Jos taantumavaihe jäisi lyhyeksi, kauppamäärät voivat joustaa, ei niinkään hinnat. Myyjien puolella ei tunnu olevan motiivia tinkiä hinnoista, he siirtävät koko myyntihanketta, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen.

Rytkösen mielestä tunnelmat asuntomarkkinoilla ovat tammikuussa muuttuneet positiivisemmaksi kuin viime vuoden lopussa. Tähän viittaa kuluttajien luottamuksen pieni vahvistuminen tammikuussa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Realian toimitusjohtaja Risto Kyhälä kiinnittää huomiota vuokrien nousuun. Se saattaa houkutella markkinoille asuntosijoittajia, mikä voi nostaa pienten asuntojen hintoja.

– Yleensä käy niin, että vuokrien nousulla on joillakin viiveellä vaikutus asuntomarkkinoihin. Jos laskua nähdään, se tapahtuu isoimmissa asunnoissa, Kyhälä sanoo.

Korkojen lasku peittoaa
marginaalien nousun

Asuntomarkkinoiden alkuvuotta leimaa asuntolainoissa käytettävien korkojen lasku ja lainamarginaalien nousu. Kiinteistövälittäjät uskovat korkotason alenemisen ja marginaalien kohoamisen tasapainottavan toisiaan.

– Kuluttajan kannalta ei tapahdu suuria muutoksia. Uskoisin, että keväällä käydään kova kilpailu asuntolainamarkkinoista, Kyhälä uskoo.

– Suomalainen pankkikilpailu on tiukkaa. Marginaalitasojen leventäminen jää enemmänkin pankkien toiveeksi kuin toteutuu, Kiinteistömaailman Rytkönen sanoo.

Valtion asuntolainoille myöntämä korkovähennys on tänä vuonna pienempi kuin viime vuonna. Välittäjien mukaan asuntolainan korkovähennyksen pienentäminen ei heikenne asuntokauppaa, mutta kohottaa asumisen oheiskustannuksia. Ne johtavat siihen, että suomalaiset asuvat tulevaisuudessa entistä pienemmissä asunnoissa.

Mukava säästö jo loivasta hinta-alesta
Keskineliöhintaisen asunnon (75 neliötä) hintamuutos, jos hinnat tippuvat 5 prosenttia
Kaupunki Keskihinta, euroa Keskihinta -5 %, euroa Muutos, euroa
Helsinki 276150 262343 -13808
Espoo-Kauniainen 235725 223939 -11786
Vantaa 190500 180975 -9525
Porvoo 167025 158674 -8351
Tampere 161925 153829 -8096
Turku 137700 130815 -6885
Pori 104400 99180 -5220
Lappeenranta 127725 121339 -6386
Kotka 101850 96758 -5093
Kouvola 91500 86925 -4575
Lahti 124350 118133 -6218
Hämeenlinna 134025 127324 -6701
Kuopio 142200 135090 -7110
Jyväskylä 136650 129818 -6833
Vaasa 129225 122764 -6461
Seinäjoki 124650 118418 -6233
Kokkola 117225 111364 -5861
Mikkeli 128925 122479 -6446
Joensuu 132825 126184 -6641
Oulu 124125 117919 -6206
Kajaani 105975 100676 -5299
Rovaniemi 115200 109440 -5760
Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot Tilastokeskus
Säästöt kohoavat merkittäviksi koko laina-aikana
Kerrostaloasuntoon otetun lainan (90 % arvosta, laina-aika 20 vuotta, korko 2,85 %) maksut ja säästöt
Asunnon hinta, euroa Lainamaksut yhteensä, euroa Säästö, euroa
150000 192266 -
142500 (- 5 %) 182653 9613
135000 (-10 %) 173040 19227
Lähde: Suomen Rahatieto
Säästöt kohoavat merkittäviksi koko laina-aikana
Omakotitaloon otetun lainan (90 % arvosta, laina-aika 25 vuotta, korko 2,85 %) maksut ja säästöt
Asunnon hinta, euroa Lainamaksut yhteensä, euroa Säästö, euroa
350000 475792 -
332500 - 5 % 452002 23790
315000 -10 % 428213 47579
Lähde: Suomen Rahatieto

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (90)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Sampo Pankin Uotila: Asuntovelallisilla todella rento olo!
Lauri 15.2.2012 6:09

Anonyymi
Eikö kunnon uutista löytynyt maailmalta?
ORBIT 15.2.2012 6:09

Anonyymi
Onko tosiaan niin, että vain juuri nyt kannattaa tinkiä. Ei vuosi sitten, eikä ilmeisesti vuoden kuluttua. Ei ihme, jos asunnot ovat kalliita. Myyjä laittaa hintalappuun aina "jos jostain löytyisi niin hullu" hinnan. Ja näyttää löytyvän.
Helsingissä kaikki v 15.2.2012 6:19

Anonyymi
Eilen saimme lukea, että Suomessa on keskimäärin 22% asuntokupla ja se tod. näk. painottuu pääkaupunkiseudulle.

Siis minusta pääkaupunkiseudulla pitää lähteä hakemaan vähintään 30% alennusta. esim. www.jokakoti.fi :stä satunnaisesti otettu asunto

Helsinki kaksio 51 neliötä hinta 330 000 euroa... siis kannattaa tinkiä vähintään 100 000 Euroa.
Se on vain tyhmää ma 15.2.2012 6:21

Anonyymi
En myy kun +40 000 lisää hintaa ni katotaa.
asuntoale peruttu 15.2.2012 6:22

Anonyymi
En myy kun +40 000 lisää hintaa ni katotaa.


Kannattaa myydä Ilmariselle.
Nimetön 15.2.2012 6:28

Anonyymi
törkeen kalliita hintoja 2 kerrostaloa maksoi virosta 60 tuhatta kokonaisuudessaan asuntoja jotain 24 tuossa tori.fi sivulla.
täytyy olla aika ero laina hinnalla
duunari 15.2.2012 6:44

Anonyymi
Koskakohan pk-seudun itäpuolen monikulttuurisuus-onnela alkaa näkyä laskevina asuntojen hintoina? Ehkä sitten, kun Suomessakin väistämättömät sosiaaliturvan leikkaukset on tehty.
Nimetön 15.2.2012 6:50

Anonyymi
Nyt tulee käymään velkasijoitajalle huonosti.
Muistissa on vielä tuo 90 luvun velkaröystäiliät jotka pankkipisti nuijanalle.
VUOKRALAISET VÄHISSÄ 15.2.2012 7:06

Anonyymi
En myy kun +40 000 lisää hintaa ni katotaa.[
/quot

Kannatais ilmoitaa katuosoite missä ei myydä niin ei ostajat turhanjuokse.Aika on kallipaa kuin asunnot.
MUISTA ILMOITAA 15.2.2012 7:12
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?