Pimenikö pirtti? Tässä kaikki mitä saat
Myrskytuulet ovat katkoneet puita ja sähköjohtoja ja aiheuttaneet katkoksia jopa lähes 200 000 kotitaloudelle. Myrsky aiheutti katkoksia myös matkapuhelinyhteyksiin monin paikoin maata.
– Yhteydenottoja ei ole tässä vaiheessa ehtinyt tulla. Tilanne on vielä monella päällä. Odotellaan edelleen sähköjen palautumista, Kuluttajaviraston lakimies Jukka Kaakkola sanoo.
Sähkömarkkinalain mukaan keskeytyskorvauksia saa sähkökatkoksista. Jakeluverkonhaltijan eli sähköyhtiön on maksettava korvausta vähintään 12 tuntia kestävästä sähkökatkosta. Sen määrä riippuu vuosittaisen verkkopalvelumaksun suuruudesta. Korvaus nousee portaittain eli mitä pidemmän aikaa sähköt ovat olleet poikki, sitä suurempi vakiokorvaus.
Korvaus pitäisi
näkyä laskussa
Kaakkolan mukaan sähköyhtiöt pyrkivät pääsääntöisesti hyvittämään korvauksen automaattisesti asiakkaan laskutuksessa, mutta asiakkaiden on syytä myös kirjata sähkökatkostiedot talteen.
– Käytännössä korvausmenettelyssä saattaa olla yhtiökohtaisia vaihteluita. Sähköyhtiöt kyllä näkevät omista järjestelmistään, missä keskeytyksiä on ollut ja nämä huomioidaan sitten laskussa. Automatiikka ei ole vielä aukotonta tai voi käydä niin, että tieto katkoksesta ei menekään perille.
– Kuluttajan on syytä ottaa tiedot ylös, koska keskeytys on alkanut ja päättynyt ja tarkastaa sähköyhtiön verkkosivuilta, täytyykö vakiokorvausta erikseen hakea.
Jos myrsky on katkonut puhelinlinjoja tai hajottanut tukiasemia ja mykistänyt matkapuhelimen tai internet-yhteyden, korvausvastuuta täytyy selvitellä tapauskohtaisesti.
– Viestintäviraston määräyksessä ei ole asetettu teleoperaattoreille yleistä velvoitetta minimikorjausajoista vaan operaattorin on ryhdyttävä verkon vikojen korjaamiseen heti kun vika on havaittu, Viestintäviraston asiantuntija Jarna Hälinen sanoo.
– Matkapuhelinliittymiin liittyvistä katkoksista tulee sitten aikanaan tarvittaessa reklamoida teleoperaattoreille, ja mahdollisesti Kuluttajaviraston opastuksella tai kuluttajavalituslautakunnan kautta selvittää tilannetta.
– Seuraamme vika- ja häiriötilanteen etenemistä, ja tiedotamme sen mukaisesti. Tärkeintä on nyt, että teleyritykset keskittyvät saamaan verkkonsa toimintakuntoon.
Yli viiden vuorokauden
katkosta täysi hyvitys
Pituudeltaan 12–24 tunnin keskeytyksestä tulee maksaa sähkönkäyttäjälle 10 prosentin hyvitys vuotuisesta verkkopalvelumaksusta. Yli viiden vuorokauden keskeytyksestä hyvitys on koko vuotuinen verkkopalvelumaksu.
Korvauksen enimmäismäärä on 700 euroa. Se vastaa sähkölämmitetyn omakotitalon vuotuista verkkopalvelumaksua. Sähköntoimitus voi olla virheellinen myös silloin, kun sähkökatkoksen kestoaika on alle 12 tuntia.
Tällainen tilanne saattaisi mahdollisesti tulla kyseeseen, jos sähköyhtiön todettaisiin toimineen puutteellisesti lyhyemmässäkin katkoksessa ja jos asiakas haluaisi jostain erityisestä syystä – esimerkiksi pakastimen pilaantumisen takia – hakea erillistä korvausta.
– Vakiokorvaus on yksiselitteinen, mutta sähkömarkkinalain virhesäännöksen mukaisessa tilanteessa otetaan huomioon syyt ja seuraukset tapauskohtaisesti ja se, onko sähköyhtiön toiminta ollut asianmukaista, Kuluttajaviraston Kaakkola sanoo.
– Jos päädytään siihen, että kyseessä on lain tarkoittama virhetilanne, korvaus on vähintään kahta viikkoa vastaava aika vuotuisesta verkkomaksusta. Näitä tapauksia ei ole käytännössä kovinkaan paljon ollut. Käytännössä aiemmissa myrskyissä on hyvitetty vakiokorvauksia.














