Asuntokaupan yllätys: Hinnat nousivat!
– Yllättävän stabiili ottaen huomioon euroalueen myllerryksen. Suorastaan immuuni, kun ottaa huomioon uutisvirran, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen luonnehtii tapahtumia asuntomarkkinoilla.
Asuntokauppoja tehtiin lokakuussa 6800, mikä oli 200 vähemmän kuin syyskuussa. (Katso kuviot alla). Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat koko maassa. Helsingissä ne pysyivät ennallaan. Nousu tuli etupäässä maakuntakaupunkien pienten asuntojen kallistumisesta. Suurin nousupiikki oli Oulussa.
Suhdannemittariksi kuvaillun postinumeroalueiden 00500–00550 eli Helsingin Kallion keskihinnat pysyivät ennallaan. Sen sijaan alueen myyntiajat lyhenivät.
Tämä ilmenee kiinteistönvälittäjien käyttämästä Logica Oy:n ja Etuovi.comin HSP-tietopankista, jonka tiedot perustuvat toteutuneisiin kauppahintoihin.
Varovaisuus laskee
jo tarjontaa
Rytkösen mukaan merkille pantavaa on, että tarjolla olevien kohteiden määrä on kääntynyt laskuun. Tätä hän ennakoi jo kuukausi sitten Taloussanomissa ja sanoi silloin, että yleinen varovaisuus laskee tarjontaa. Tämänhetkisten lukujen valossa hän ei vielä antaisi vaara ohi -ilmoitusta.
– Elokuussa (joka oli ennätyskuukausi), tehtiin niitä kauppoja, jotka siirtyivät kesältä. Syys–lokakuussa kauppojen määrä laski edellisvuoteen verrattuna 3–4 prosenttia. Kaupan rakenne on nyt kuitenkin erilainen.
Hän ei puhu miljoonien arvoasunnoista, vaan asuntokaupan arvokkaammasta päästä, joka on myös palkansaajien tavoiteltavissa, ja ottaa esimerkin Helsingistä:
– Kynnys siirtyä Helsingissä 400 000–500 000 maksavasta asunnosta 600 000–700 000 maksavaan asuntoon on nyt korkealla.
Syitä on monia. Oma asunto halutaan saada ensin myydyksi. Muissa sijoituksissa olevaa rahaa ei saada juuri nyt irrotettua.
Ovatko pankit kiristäneet lainahanoja?
– Ehkä, mutta sitä ne eivät sano suoraan, vaan antavat neuvon: myy ensin omasi.
Helsingissä jalka
kytkimellä – ei jarrulla
Rytkönen muistuttaa myös, että työllisyydessä ei ole tapahtunut – muutama paikallista tilannetta lukuun ottamatta – juuri mitään dramaattista, ja korkotaso laskee hissukseen.
Elokuun jälkeen hän kiinnitti huomiota siihen, että Helsingin kaupungin suhteellinen osuus kaikista kaupoista oli laskenut edellisvuoden elokuusta noin yhden prosenttiyksikön 11,4 prosentista 10,4 prosenttiin.
– Tulkintani tästä oli ja on, että Helsingissä ainakin laitettiin jalka kytkimelle, jos ei suoraan jarrutettu. On tyypillistä, että pääkaupunkiseutu reagoi ensin.
– Nyt lokakuussa Helsingin osuus kaikista kaupoista oli 12 prosenttia, kun se vuosi sitten oli 12,5 prosenttia, joten Helsinki ei ole ainakaan jarruttanut lisää.
Rytkösen mukaan tässä tilanteessa ostajien kriittisyys on korostunut ja se saattaa selittää myös maakuntakaupunkien yksiöiden kallistumisen.
Hän pitää mahdollisena, että on ostettu uudempaa, laadukkaampaa ja muuttovalmista – ei remonttiriskiä, ja se näkyy keskihinnoissa.
.














