Asuntokaupassa pian kahdet markkinat: Hyvät ja huonot
Säästöpankkien kiinteistönvälitysketju Sp-Koti on tutkinut asuntohintojen kehittymistä ja tullut siihen johtopäätökseen, että hintavaihtelut eri paikkakunnilla selittyvät vain osittain kuluttajien käyttäytymisellä. Asuntojen iällä on hintakehityksessä suuri merkitys.
– Asuntohintojen nousuvauhdista keskustellaan Suomessa vilkkaasti. Välillä tilastohintojen nousu herättää epäluuloa, välillä taas povataan huomattavaakin hintojen laskua. Tilastoja tutkimalla voi kuitenkin nähdä, että poikkeuksellista hintakehitystä selittää yleensä jokin yksittäinen syy, sanoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Pekka Ronkainen tiedotteessa.
– Joskus hintojen nousun takana on uudehkojen asuntojen tavallista suurempi osuus tehdyistä kaupoista. Paikkakunnan ”tilastohintaromahduksen” taas voi aiheuttaa heikkokuntoisen vuokrakerrostalon myyminen huoneistoittain.
Tämän vuoden toisella neljänneksellä kerrostalohuoneistojen hinnat nousivat keskimäärin 1,5 prosenttia ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Kun katsotaan myytyjen huoneistojen ikää, kuva tarkentuu. Oleellisin muutos hintatilastoissa juontui siitä, että vuosina 1980-1999 rakennettujen asuntojen suosio lisääntyi.
Ennen vuotta 1959 rakennetut asunnot kallistuivat vain 0,4 prosenttia, vuosina 1960-1979 valmistuneet kallistuivat 2,2 prosenttia, vuosina 1980-1999 valmistuneet kallistuivat 3,7 prosenttia ja 2000-luvulla valmistuneet kallistuivat vain 0,6 prosenttia.
Vuosina 1960-1979 valmistuneet asunnot muodostavat yli puolet välittäjien tekemistä kaupoista. Lähivuosina suuri osa tämän ikäluokan asunnoista peruskorjataan. Kerrostalohuoneistojen tilastohintoihin on odotettavissa selvää nousua lähivuosina, kun tämä peruskorjattu asuntokanta alkaa näkyä välitystilastoissa.
Ronkaisen mukaan jatkossa asuntomarkkinoilla onkin odotettavissa jakaantumista.
– Käytettyjen huoneistojen hintoihin on muodostumassa kahdet markkinat. Peruskorjatun kannan haluttavuus paranee selkeästi, kun taas korjausta odottavan asuntokannan kysyntä heikkenee entisestään. Tämä tullee aiheuttamaan hintamielikuvan sekaannusta, kun samalla alueella olevien samanikäisten asuntojen hinnat voivat poiketa oleellisesti toisistaan, sanoo Ronkainen.
Sp-Koti tutki välittäjäkauppojaj viime vuodelta ja tämä vuoden kahdelta ensimmäiseltä neljännekseltä. Pohjana oli Logican aineisto ja oma välitystoiminta.











