Kirjaudu ▼
 

”Nuoret miehet eivät osaa asua”

Heini Karjanmaa
”Nuoret miehet eivät osaa asua”
Omilleen muuttavat nuoret eivät hallitse asumisen perustaitoja. Varsinkin nuoret miehet jättävät jälkeensä asuntoja, joiden perussiivous ja kunnossapito on täysin laiminlyöty. – Jääkaapin takana voi olla vaikka minkälainen kennel, kuvailee eräs isännöitsijä. Hän kaipaa nuorten avuksi asumisneuvojia, kun asioita ei opita kotona.
18.6.2011 06:01
275

Ajattelematon asukki voi saada tuhoa aikaan asunnossaan, mutta kuinka moni kotoa pois muuttava nuori on edes tietoinen kosteusvaurion mahdollisuudesta? Tai tulee ajatelleeksi liesituulettimen suodattimen puhdistusta?

– Eniten olen huolissani nuorista miehistä, jotka eivät yksinkertaisesti osaa asua, isännöitsijä Asko Laukkanen Etelä-Savon isännöitsijöistä sanoo.

Laukkasen mukaan nuoret ovat helposti soittamassa isännöitsijälle, kun viemäri ei vedä. Hajulukon puhdistaminen kuuluu kuitenkin vuokralaiselle. Laukkanen suosittelee kaikkia myös vilkaisemaan silloin tällöin jääkaapin taakse.

– Siellä voi olla vaikka millainen kennel.

Kylmälaitteiden taakse kerääntyvä pöly on tulipaloriski.

Laukkasen mukaan asunnon kunto heijastaa yleistä elämänhallintaa. Isännöitsijä joutuu helposti kaitsemaan asukkaita myös nuoriso-ohjaajan ja sosiaalityöntekijän roolissa.

Laukkanen toivoo kuntien järjestävän asumisneuvontaa yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Pienissä kunnissa neuvonta voitaisiin järjestää useamman kunnan yhteistyönä.

Hoida vuoto
ajoissa

– Siivous- ja rakennustekninen uusavuttomuus näkyy valitettavasti meilläkin, Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva toteaa.

Koro-Kanervan mukaan suurin osa nuorista asujista osaa olla ihmisiksi.

– Mutta löytyy käsittämättömiä tapauksia, jotka eivät ole saaneet kotoaan ohjeita, miten eletään ja asutaan asunnossa.

Liettä ja ikkunoita ei ole pesty asumisen aikana kertaakaan, pesualtaan hajulukko vuotaa, eikä lattiakaivoa ole rassattu.

– Suihkukaapin lasiseinät ovat ihan killeri. Jos niitä ei ikinä pese, kalkki palaa kiinni lasiin.

Useimmiten ongelmat paljastuvat, kun vuokrasuhde päättyy. Siinä vaiheessa vahingot ovat voineet kehittyä vakaviksi.

Koro-Kanerva neuvoo vuokranantajaa käymään kriittiset pisteet läpi vuokralaisen kanssa, jos tämä on muuttamassa ensimmäiseen omaan kotiinsa.

Asumisopetusta
armeijaan

Marttojen kehittämispäällikkö Teija Jerkku suosittelee aikuisia näyttämään pois muuttavalle nuorelle, kuinka uusi asunto pidetään siistinä. Tärkeää on kertoa, miksi asiat tehdään.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kylpyhuoneessa on syytä tuulettaa hyvin ja pitää lattialämmitys päällä, jotta vältyttäisiin kosteusvauriolta.

Ruokakaappiin pesiytyvät ötökät taas miehittävät huonossa tapauksessa naapurinkin, joten vanhaksi menneet muonat kannattaa heittää ajoissa pois.

– Olisi hyvä, että sukulaiset satsaisivat siihen, että nuorelle hankittaisiin kunnon siivousvälineet, Jerkku ehdottaa.

Jerkun mielestä asumiseen liittyviä asioita olisi hyvä käydä läpi lukiossa, ammattikoulussa tai vaikka armeijassa. Kotitaloustunneilla 13–14-vuotias ei ole tarkkaavaisimmillaan, kun ajatus pois kotoa muuttamisesta on vielä kaukainen.  

Eniten huolettaa
yksinäisyys

Nuorisoasuntoliiton asumis- ja toimintakoordinaattori Tiina Kupari on puhunut asumisesta kouluissa ja huomannut, että vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet ovat nuorille hämäriä.

– Asiat ovat sellaisia, että oppilaat eivät edes tajua, että ne pitäisi tietää, Kupari sanoo.

– Tunnin jälkeen moni on saanut uutta tietoa, vaikka asiat ovat sen verran vieraita, ettei niistä ehkä osata edes kysyä.

Nuorisoasuntoliitto tutki, millaista tukea nuoret tarvitsevat, kun muuttavat omilleen. Asiaa kysyttiin vielä kotona asuvilta nuorilta.

Eniten apua kaivattiin asunnon ja asumistuen hakemiseen sekä verottajan ja muiden viranomaisten kanssa asiointiin. Eniten nuoria huoletti kuitenkin yksinäisyys omassa kodissa.

– Valtaosa ei koe tarvitsevansa tukea, Kupari kertoo.

– Mutta oikeasti sitä tarvittaisiin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (275)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 28
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eiköhän se asenne muutu kun takuuvuokra ei palaudu tilille pois muuttaessa.
Jokke 18.6.2011 6:26

Anonyymi
En ihmettele mikäli aika menee joillakuilla ropatessa Turbo IC Toyota Voi Hajota aluvanne leluaan.

Päälle nämä ATK näpynäpyt fasebookkeineen..twittereineen ynnä Mortal Kombatteineen.

Siinä perustaidot pizzan tai muun amerikkaruuan ohella.
surkuhupaisaa 18.6.2011 6:36

Anonyymi
Ei mikään ihme, kun kaikki aika menee tietokoneen monitorin tuijotukseen ja hiiren klikkailuun. Ei siinä kodin siivous ehdi tulla mieleenkään.


Eiköhän tämä ole ihan vanhempien kasvatuksesta kiinni.
kilimanjaaro 18.6.2011 6:36

Anonyymi
"lattilämmitys päällä, jotta vältytään kosteusvaurioilta".

Luonto kiittää.

Voisiko a) eristykset tehdä kunnolla b) luututa lattian suihkun jälkeen c) pitää suihkua pienemmällä ja d) unohtaa ne 30 min nykynuorten suihkut...
gghrh 18.6.2011 6:46

Anonyymi
Epäsiisteyteen suurempi syy on laiskuus ja välinpitämättömyys kuin se, ettei ymmärrettäisi pitää asunnosta huolta. Ei vaan nappaa tarttua edes imurin varteen saatikka sitten alkaa pesemään uunia.

Vaikkei sitä saisi ääneen sanoa, osittain tähän asiaan perustuu se, miksi joku poika haluaa etsiä itselleen vakituisen tytön. Pitämään huolta kodista.

Jos miehet oppivat pärjäämään omillaan kotona, vakituisten, pitkäkestoisten parisuhteiden määrä tippuu entisestään.
Avoliitossa vm 84 18.6.2011 6:51

Anonyymi
sama koskee nykynaisia(tyttöjä)kotona opituista asioista se lähtee joko hyvät tai huonot..työpaikan ruokailutiloissa näkee tämänpäivän tilan,ei saada astianpesukoneeseen laitettua astioita,jätetään kaikki pöydille,vanhat ruuat jää jääkaappiin kun on opittu että äiti tai ei kukaan korjaa jäljet,pääasia on että lippalakki pysyy aina päässä.varmaan valtion pitäisi sosiaalituella keppanaa litkivälle hommata seuralainen ettei tule henkisiä paineita.alkaa valtaväestöllä olla yhtä pahat ongelmat kuin tummilla lapsina,tylsät puukot ja soppahuolto lähetti kosteita halkoja joita kukaan ei pinonnut.
pekko 18.6.2011 6:52

Anonyymi
Turha nuoria on syyttää kaikesta,kyllä samat ongelmat ilmenee hieman iäkkäimilläkin.
Oma lukunsa on nuorten masentuneisuus,eikä silloin ensinmäiseksi tule mieleen siivous.
Kyllä elämä opettaa pitkässä juoksussa.
Liero 18.6.2011 6:57

Anonyymi
Siisteys on asumisen a ja ö, viemäriputket, niin keittiön pesultaan ja kylpyhuoneen putsaan itse, myös lattiakaivon suodattimen. Tehnyt sitä myös naapureille. Tuo jääkaappipakastin onkin vaikeampi, sitä kun ei helpolla saa yksin siirretyksi. Sen verran tiukkaan on tuohon asennettu. Pölyähän sinne taakse kertyy ja siellä on se koneisto ja lämmönvaihdin. Mutta milläs tuon rakkineen saa tuosta pois jotta pääsisi imuroimaan.
Vesa Kovanen 18.6.2011 7:01

Anonyymi
"Laukkasen mukaan
nuoret ovat helposti
soittamassa isännöitsijälle,
kun viemäri ei vedä. Hajulukon puhdistaminen kuuluu kuitenkin vuokralaiselle."
IKÄÄN JA ASUMISMUOTOON
KATSOMATTA.
SAMANLAISTA TÖRKYÄ LÖYTYY
MYÖS OMISTUSASUNNOISTA
JA MYÖS
AIKUISTEN OIKEESTI KÄMPISTÄ.
Nimetön 18.6.2011 7:07

Anonyymi
Eivät nuoret miehet välttämättä kotonakaan mitään opi koska eivät kaikki nykyäiditkään osaa, ovat työssäkäyviä toisin kuin 60-luvulla?
Saksassa äidit ovat 18.6.2011 7:07
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 28
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?