Kirjaudu ▼
 

SS: Uusien asuntojen virheistä valituksia joka toinen päivä

Lehtikuva
SS: Uusien asuntojen virheistä valituksia joka toinen päivä
Asuntokaupoissa rakentamisen laatu on usein aihe valituksille. Uusien asuntojen virheistä valitetaan kuluttajariitalautakuntaan keskimäärin joka toinen päivä, kertoo Savon Sanomat.
Taloussanomat
21.5.2011 09:50
41

Savon Sanomien mukaan Kuluttajariitalautakuntaan on tullut noin 800 uuden asunnon kauppariitaa viimeisen viiden vuoden aikana. Tämä tekee 160 valitusta per vuosi, eli yhden joka toiselle päivälle.

 Rakentamisen vaatimukset ja erilaisten materiaaliyhdistelmien määrä on kasvanut, uudet energiansäästötavoitteet tuovat haasteita, ammattitaito vaihtelee ja aikataulut pitäisi suunnitella paremmin, toiminnanjohtaja Tuula Råman Rakentamisen Laatu RALA ry:stä sanoo Savon Sanomille. 

Savon Sanomien haastatteleman maistraatin kuluttajaoikeusneuvojan mukaan välttyäkseen maksamasta virheitä on tärkeää olla vapauttamatta vakuuksia ennen kaikkien vikojen korjaamista. 

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kannattaa siis maksaa Manhattanin hintoja puolalaisesta sonnasta ? Kyllä suomalainen on tyhmä, kuin eläin. Huhhuh.
Rakentajat nauraa 21.5.2011 9:59

Anonyymi
Mutta suomen ääliömäistä hintatasoa on yritetty selittää juuri "laadulla". Miten tämä on mahdollista ?
ei tulisi mieleenkää 21.5.2011 10:00

Anonyymi
Nyt on KIIRE myydä vielä viimeiset elementtipinot viimeisille sopuleille rakennuskartellin pitkän kulta-ajan lähetessä loppuaan. Ei siinä ehdi saumoja paikkailemaan!
Kaikkien aikojen puh 21.5.2011 10:03

Anonyymi
Uusien asuntojen virheistä valituksia joka toinen päivä

Porvarihallitus on järjestänyt Suomeen halparakentamisen. Enää ei ole väliä laadulla. Porvarihallituksen aikaansaama lainsäädäntö on täynnä porsaanreikiä, jotka mahdollistavat huonon rakentamisen. Työt teetetään ulkomaisella harmaalla ja pimeällä työvoimalla. Asuntojen hinnat ovat kuitenkin korkeita ja jatkavat kasvuaan.
Kataisen hyvinvointi 21.5.2011 10:06

Anonyymi
Tajuatteko te lainkaan mistä te maksatte koko työuranne nettopalkkoja vastaavia summia? Hallintaoikeudesta muutaman betonielementin rajaamaan pienehköön tilaan!
Teitä viedään teuraa 21.5.2011 10:07

Anonyymi
Se mitä sopulit luulevat asuntovarallisuudeksi on itse asiassa piilovero, jolla työssäkäviät erotetaan ansioistaan.
Nimetön 21.5.2011 10:10

Anonyymi
Vanhojen asuntojen kuntotarkastuksista, tarkastajien epäpätevyydestä, homeongelmista yms. on jatkuvasti oikeustapauksia. Useimmiten ostaja häviää jutut. Miten on uusien asuntojen laadun kanssa.
Asukas 21.5.2011 10:28

Anonyymi
Laatu katosi kun suunnittelun ja työnjohdon osuutta laskettiin 1980 luvun laman jälkeen. Nykyään oletetaan työntekijän hallitsevan ja ymmärtävän tekemänsä työn laadun ja toteutuksen seuraukset. Näin ei valitettavsti ole vaan ainoa mitä ihminen tekiessään miettii on perjantai palkkaansa. Lisäksi viranomaismääräykset ja muut kuormasta syövät nostavat rakentamiskustannuksia jatkuvasti jolloin on pakko säästää tekemisessä. Kun lisäksi talon hinnassa on n. 50% veroja ei ole ohme että kaikki maksaa.
Nimetön 21.5.2011 10:34

Anonyymi
Vain typerys ostaa enää taloa ongelmakseen. Vuokralaisena sentään voi vaihtaa paikkaa jos asunto on luokaton.
Nimetön 21.5.2011 10:40

Anonyymi
Maximoimalla voitot... ja muulla ei väliä.
osta kuraa 21.5.2011 11:00
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?