Katso miten kotisi arvo tuhoutuu
Ampumarata, vedenpuhdistamo ja kaupungin tukiasunnot laskevat alueen arvoa. Ratikkaliikenne ja urheilukentät jakavat mielipiteet. Kävelykatukin olisi kiva, mutta siellä ei saisi olla elämää – varsinkaan yöllä.
Näin sanovat ammattivälittäjät asuntokaupan häiriöistä ja häiriköistä. (Katso jutun lopusta asiantuntijoiden arviot kahdesta esimerkkikaupunginosasta.)
Helsingin Kalliossa vuosia kiinteistökauppaa tehnyt Tuomas Meriläinen puhuu ”ympäristöhygieniasta”. Siihen kuuluu paljon todellista ja kuviteltua – melusta hajuihin.
Kallion leipäjonosta virinnyt keskustelu saa Meriläisen kuitenkin tuohtumaan. Hänen mielestään Hurstin laupeudentyöstä on tehty epäoikeudenmukaisesti syntipukki asuntojen kehnoihin kauppahintoihin tietyillä kulmilla.
Levottomuus maksaa
jopa 700 e/m²
– Kyllä se on levottomuus yleensä, Meriläinen sanoo ja vertaa menoa Helsinginkadulla Raatteen tiehen.
Joskus porukkaa makailee portailla niin paljon, että näytölle eivät pääse välittäjä – saati asiakkaat.
– Yleinen levottomuus laskee asunnon hintaa jopa 700 euroa neliöltä, hän sanoo ja puhuu silloin sellaisista osoitteista kuin Helsinginkatu 17–19.
Sen lisäksi se, mitä tapahtuu, myös se, mitä puhutaan, vaikuttaa hintoihin.
Pelkkä spekulaatio vei
hinnasta 20 prosenttia
Meriläinen sai seurata läheltä Helsingin Töölön Ruusulankadun asuntolasta käytyä keskustelua. Hänellä oli myynnissä perikunnan asunto, kun Töölö kuohui. Myynti venyi ja venyi. 20 prosenttia oli Meriläisen mukaan hintavaikutus, ja silloin asuntolaa vasta suunniteltiin.
– Tosin oli siinä muitakin asioita, mitkä vaikuttivat, kuten vuokratontti ja talon huono peruskunto, hän muistuttaa jokaisen tapauksen erilaisuudesta.
Pari vuotta sitten hänellä oli myynnissä Helsinginkadulta – juuri levottomimmilta paikoilta 66 neliön kolmio. Ne ovat haluttaja ja hintapyyntökin oli vain 196 000 euroa. Se oli Meriläisen arvioin mukaan 20 prosenttia alakanttiin verrattuna alueen yleiseen hintatasoon, mutta myymättä jäi.
Joskus Meriläinen saa selittää kollegoilleen, miksi tekee töitä Kalliossa, eikö siitä mene uskottavuus?
– Täällä tehdään kauppaa. Ihmiset elävät täällä, Meriläinen saa selitellä.
Ensiasunnon ostajat
ovat rohkeita
Ensiasunnon ostajat ovat hänen mukaansa rohkeita, eivätkä kiinnitä huomiota samanlaisiin asioihin kuin isojen asuntojen ostajat. Toisaalta he eivät jää Kallioon koko elämäkseen.
– En koskaan kysy, miksi asunto tulee myyntiin, kun saan toimeksiannon. Välittäjä kyllä oivaltaa, mikä on syy, hän hymyilee.
Töölössä eivät
ole samat huolet
Meriläisen töölöläinen kollega Reijo Lajunen toimii aivan toisenlaisessa maailmassa. Kun hän arvioi asunnon arvoon vaikuttavia tekijöitä, hän joutuu useampaan otteeseen muistuttamaan, että kaikki riippuu niin paljon kaupunginosasta.
Esimerkiksi töölöläinen ravintolaelämä ei ole niin raisua kuin kalliolainen.
Elämän nurjan puolen ilmiöistä hän muistuttaa, että alkoholistien asuntolasta kertomatta jättäminen olisi laillinen peruste purkaa jo tehty asuntokauppa.
| Mikä häiriö vaikuttaa hintaan? | |||
|---|---|---|---|
| Kalliossa | Jos on samassa talossa | Jos on samassa korttelissa | Jos on kaupunginosassa |
| Alkoholistien asuntola | Aivan selvä juttu. | Kyllä sillä on merkitystä. Jopa -20%. | Jotkut eivät piittaa, nuoret varsinkaan. On vaikutusta arvoasuntojen hintoihin. |
| Leipäjono | Kyllä vaikuttaa, mutta vain osana muuta. | Vaikuttaa varsinkin yli 50 neliöisissä asunnoissa. | Ei vaikuta koko kaupunginosaan |
| Kaupungin tukiasunnot | Saattaa häiritä kaupantekoa, mutta yleensä sitä ei tiedetä kaupantekotilanteessa. Toisaalta moni ostaja osaa kysyä, onko niitä? | Voi leimata kokonaisia kortteleita, kun puhutaan että siellä on niitä Stadin asuntoja. | Ongelma enemmän talokohtainen. |
| Alkon myymälä | Selvä merkitys, vaikea myydä. | On merkitystä. | Vaikutus vain korttelitasolla. |
| Yökerho | Selvä merkitys, vaikea myydä, varsinkin kun tuli uusi tupakkalaki ja ulkotupakointi. | On merkitystä | Ei vaikutusta. |
| Keskikaljabaari | Selvä merkitys, vaikea myydä, varsinkin kun tuli tupakkalaki ja ulkotupakointi. | Jos äänet ja tupakointi häiritsevät. | Ei vaikutusta. |
| Pornokauppa | Rauhallisia juttuja, mutta sijoittajat karttavat. | Vaikuttaa mielikuvatasolla, mutta ei näy yksiöiden hinnoissa. | Vähäinen merkitys. |
| Thaihieronta | Sijoittajat karttavat, koska se voi vaikuttaa vuokratasoon. | Vaikuttaa mielikuvatasolla, mutta ei näy yksiöiden hinnoissa. | Vähäinen merkitys. |
| Ratikkakiskot | Äänet ja tärinä haittaavat kauppaa. On ostajia, jotka eivät halua asuntoa varsinkaan sellaisista paikoista, joissa kiskot kaartavat. | Katso edellinen vastaus. | Hyvät liikenneyhteydet ovat plussaa. |
| Kävelykatu | Jos on ravintoloita, ne karkottavat ostajat, mutta voi myös vaikuttaa positiivisesti hintaan. | Katso edellinen vastaus. | Plussaa kaupunginosan tasolla, koska vähentää autoliikennettä. |
| Skeittiramppi | Tämäkin on tällainen ääniasia, jolla on vaikutusta. Tulee harvoin esille. | Hyvä asia, mutta kerää epämääräisiä liikkujia. | Ei vaikutusta. |
| Urheilukenttä, jossa myös konsertteja | - | Lähiasukkaat pitävät niistä meteliä, mutta muuten positiivinen vaikutus, koska avaavat maisemaa ja tulee avaraa tilaa. | Positiivinen vaikutus, mutta voi laskea arvoasuntojen hintoja. |
| Rakennustyömaa | Erittäin vaikea myydä kohdetta, jos talossa rakennetaan ullakkoasuntoja. | Jopa lähitaloista voi olla vaikea myydä, vaikuttaa myyntiaikoihin. | Raskas liikenne ja meteli haittaavat, mutta muuten vähäinen merkitys. |
| Ampuma/moottorirata | - | Vaikutti esimerkiksi Viikissä, mutta ei tule usein ongelmaksi. | Kyllä se on häiriö, joka vaikuttaa hintaan. |
| Vedenpuhdistamo, josta hajuhaitta | - | Pelkästään jos on sellainen maine, että täällä haisee, myynnistä tulee pitkä vääntö. Yleensä saadaan myytyä vain hintaa laskemalla. | Katso edellinen. |
| Töölössä | Jos on samassa talossa | Jos on samassa korttelissa | Jos on kaupunginosassa |
| Alkoholistien asuntola | Vaikea myydä. Lapsiperheet eivät halua tulla. Selvä hintavaikutus. | Vaikutusalue on noin 200 metriä. | Katso edellinen. |
| Leipäjono | Varmasti saman verran kuin Kalliossa. | Siellä missä on niin laskee hintaa. | - |
| Kaupungin tukiasunnot | Riippuu siitä, minkälaisia ovat vuokralaiset. | Voi vaikuttaa myös lähitaloihin. | Ei vaikutusta. |
| Alkon myymälä | Lapsiperheet karttavat. | Ei vaikuta korttelissa. Riippuu niin kaupunginosasta ja sen asukkaista. | Ei merkitystä. |
| Yökerho | Kyllä häiritsisi ja näkyisi hinnassa. | Ei haittaisi. | Ei haittaisi. |
| Keskikaljabaari | Meillä on rauhallisia asiakkaita. Ei niin paha kuin jossain muualla. | Ei Töölössä. | Ei haittaa. |
| Pornokauppa | Kyllä haittaa. | Kyllä haittaa. | Ei merkitystä. |
| Thaihieronta | Kyllä haittaa. | Kyllä haittaa. | Ei merkitystä. |
| Ratikkakiskot | Meteli laskee hintaa etenkin 1.,2., ja 3. kerroksessa. | Riippuu metelistä. | Kantakaupungissa ratikka on itsestäänselvyys, jossain muualla se on plussaa. |
| Kävelykatu | Jos tulisi on 2-piipuinen juttu. | Katso edellä. | Ei tarvetta, hiljaisia katuja on jo nyt. |
| Skeittiramppi | Ei taida mahtua meille päin, joten kysymys on teoreettinen. | Metelistä voisi olla haittaa. | Loistavaa, että lähellä Eläintarhassa on skeittipuisto. |
| Urheilukenttä, jossa myös konsertteja | - | Meillähän on jo Stadikat. Jos Väinämöisen kentällä olisi konsertteja, lähitalot valittaisivat varmaan. | Stadionit ovat osa Töölöä. |
| Rakennustyömaa | Ei vaikuta hintaan, jos on hyvä osoite. | Ei vaikutusta. | Ei haittaa. |
| Ampuma/moottorirata | - | Haittaisi, aika teoreettinen kysymys. | Olisi selvä haitta. |
| Vedenpuhdistamo, josta hajuhaitta | - | Laskisi hintaa, jos sellainen olisi. | Olisi selvä haitta. |
| Lähde: Kallion hintavaikutukset arvioi Tuomas Meriläinen ja Töölön hintavaikutukset Reijo Lajunen, kumpikin Kiinteistömaailmasta. | |||










