Kirjaudu ▼
 

Nyt se tapahtui: Asuntokauppa tyssäsi

Minna Raitavuo /Lehtikuva
Nyt se tapahtui: Asuntokauppa tyssäsi
Nytkö se alkoi? Ainakin Helsingissä näkyy merkkejä asuntomarkkinan käänteestä, ja myyjät ovat joutuneet tarkistamaan ylisuuria odotuksiaan. Hintapyyntöjä pudotetaan ja myyntiajat pitenevät. Välittäjien mukaan kauppa reagoi nopeimmin aina Helsingissä.
Sakari Nupponen
27.4.2011 06:02
246

Kauppa on hiljentynyt alkuvuonna ja hintapyynnöt ovat maltillistuneet ja myyntiajat pidentyneet. Jo maaliskuu oli lievästi hiljaisempi kuin viime vuonna.

– Alkuvuosi ei ollut niin vilkas kuin odotettiin. Hypetys on taittunut ja hintojen nousu hidastunut. Kaupan tekoon saa varata viikon tai kaksi pidemmän ajan, kiinteistönvälittäjä Helsingin Kotijoukkueen hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi sanoo.

Hän sanoo panneensa merkille jo helmikuussa ilmiön: tarjouksia tuli paljon, mutta kauppoja ei syntynyt, kun myyjät eivät niitä hyväksyneet.

Sarajärven mukaan markkinat hakivat silloin tasapainoa.

– Hintojen nousu alkaa lähestyä inflaatiolukuja. Tuoreimpien tilastojen valossa hinnat nousevat Helsingissä enää 3,4 prosentin vauhdilla, kun muualla maassa nousuvauhti on neljä prosenttia. Näyttäisi siltä, että myyjien hintapyynnöt ovat tulleet lähemmäs reaalimaailmaa, Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen sanoo.

Kumpikin näkee markkinoiden hiljenemisen taustalla suunnilleen samat syyt:

♦ EKP:n koronnosto
♦ Portugali-uutisointi
♦ Vaalit ja vaalituloksen jännittäminen
♦ Pääsiäinen, joka katkoo arkirutiinit

– Tuollaiset asiat vaikuttavat, koska tunteellahan päätöksiä kuitenkin tehdään, Sarajärvi sanoo ja ounastelee, jotta olisivatkohan pankit myös kiristäneet lainahanojaan.

Rytkösen mukaan ostajille on tullut lisää harkintaa. Toisaalta on edelleenkin asuntotyyppejä, kuten kolmiot kantakaupungissa, jotka suorastaan viedään käsistä.

Muu maa on
ihan eri maa

Sekä Sarajärvi että Rytkönen muistuttavat, että kyseessä on puhtaasti helsinkiläinen ilmiö. Muu maa elää eri tahtiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Helsinki reagoi aina ensimmäisenä, aina nopeimmin, aina jyrkimmin ja aina eniten, Rytkönen sanoo ja huomauttaa, että joskus Helsinki reagoi niin nopeasti, että muu maa ei ehdi mukaan ollenkaan.

– Kansainvälinen finanssikriisikin meni ohi Tampereella ennen kuin se ehti alkaakaan, ja Tampere on sentään toiseksi suurin markkinamme, Rytkönen kärjistää.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (246)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 25
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomessa on 3 kertainen määrä velkaa suhteessa M3 rahaan joka on supistumaan päin valtion veron kiristysten vuoksi velan koron maksuun.
90% teistä kupla-uunoista menettää haltiaoikeuden velkaomaisuuteensa ja ulosotto kierre on valmis, velkajärjestely laki purettiin pankkien pelastamiseksi.
Kupla-uuno on edelle 27.4.2011 6:12

Anonyymi
No niin, ihmiset ovat vihdoin heränneet
Nimetön 27.4.2011 6:15

Anonyymi
"Kansainvälinen finanssikriisikin meni ohi Tampereella ennen kuin se ehti alkaakaan, ja Tampere on sentään toiseksi suurin markkinamme, Rytkönen kärjistää."

Ei se ollut vielä kriisi eikä mikään, pelkkä esinäytös. Seuraavaksi hengittää niskaan kaikkien finanssikriisien isä niin alkaa varmaan jo jotain tapahtuakkin.
huahuhhahhei 27.4.2011 6:18

Anonyymi
Huomenna rommaa Westend -90%. rak kulut suomessa vain 400? neliö!
Rommelsson 44 27.4.2011 6:18

Anonyymi
Ei hätää sillä kohta tuhansilla insinööreillä on vapaa-aikaa käydä asuntokauppaa myös arkipäivinä !
Hype 27.4.2011 6:21

Anonyymi
Mitä minä sanoin?!
pikkulinnut laulaa: 27.4.2011 6:26

Anonyymi
Pankkeja juuri muistutettiin, että ovat antaneet lainoja liian isolla riskillä. Nokialta tulossa perjantaipommi. Portugal-paketti menossa uusiksi. Korot nousussa. Ja olisko joku vielä opetellut laskemaankin, huomannut hintapyyntöjen surrealismin.
Rom rom rom...
kaik tiet vie ro...m 27.4.2011 6:26

Anonyymi
Huomenna on tilastokeskuksen vuoro kertoa miten se asia todellisuudessa on.

Antaa tilastojen puhua ja sitten pulinat pois!
Nousukiito 27.4.2011 6:27

Anonyymi
fantastista :)
Nimetön 27.4.2011 6:27

Anonyymi
"Hintapyyntöjä pudotetaan ja myyntiajat pitenevät."
Hinnat seuraavat USA:n ja Euroopan hintalaskuja ELI asuntojen hinnat tippuvat aluksi noin 30%,

NORMAALIA KEHITYSTÄ. HISTORIA TOISTAA ITSEÄÄN.
Nimetön 27.4.2011 6:37
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 25
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?