Kirjaudu ▼
 

Yllätyskäänne asuntomarkkinoilla

Sari Gustafsson/Lehtikuva
Yllätyskäänne asuntomarkkinoilla
Uusin hintaveturi on nyt Tampere. Helsinki polki paikallaan.
Sakari Nupponen
9.2.2011 13:17
87

Vanhojen kerrostaloasuntojen keskihinta on pysynyt Helsingissä alle 4 000 eurossa. Yksiöiden hinnat ovat jopa laskeneet joulukuusta.

Tämä ilmenee HSP Logican keräämistä tiedoista, joiden mukaan hinnannousu on siirtynyt maakuntiin.

Uudenmaan ulkopuolella keskihinnat nousivat eniten Tampereella ja Kuopiossa. Tampereella keskihinnat ylsivät 2 400 euroon. Kuopiossa ja Turussa tavoiteltiin 2 000 euroa. Oulussa hinnat laskivat aavistuksen.

– Tamperetta on tilastossa nostanut se, että omistajaa ovat vaihtaneet entistä uudemmat kohteet. Lisäksi kauppoja on tehty keskusta-alueella. Toisaalta hintapiikki voi osin johtua myös tilastollisesta vaihtelusta, valtakunnallisen Kiinteistömaailma-ketjun toimitusjohtaja Tommi Rytkönen kommentoi.

Taloustiedot

Koko maan vanhojen kerrostaloneliöiden keskihinta – Helsinki ja Uusimaa mukaan lukien – on nyt 2 350 euroa, kun se vuosi sitten tammikuussa oli 2 212 euroa. Rivitalojen keskihinta nousi viime tammikuun 1 862 eurosta tämän vuoden tammikuun 1 925 euroon.

Hintamuutoksien kanssa vastavirtaan kulkivat keskimääräiset myyntiajat. Ne lyhenivät Helsingissä, mutta pitenivät muualla Suomessa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (87)


Anonyymi
Kannattaa muistaa että Helsingin keskustaan saa rakennettua UUDEN kerrostaloneliön noin 3000 eurolla, jossa on sisällä rakentajan voitto. Jos ostaa käytetyn asunnon, tulee tuosta 3000 eurosta vähentää 500 - 1000 euroa per neliö putki ja muita remontteja varten. Uusia asuntoja kannattaa alkaa harkitsemaan vasta noin 3000 eurossa ja vanhoja 2000 - 2500 euron paikkeilla, kaikki ylimenevä on ilmaa ja kuplaa.
Kupla 9.2.2011 13:37

Anonyymi
Monet maksaa asunnostaan tuplahintaa sen arvoon verrattuna, mutta jossain vaihessa musiikki loppuu ja kaikki ryntää ovelle... silloin kyllä on jo myöhäistä.
Default 9.2.2011 13:37

Anonyymi
Välittäjillä ja pankeilla on kupla otsassa, joka puhkeaa vuoden sisällä. Ei auta kusetukset, ei marginaalit, eikä sitomiset kiinteäkorkoisiin lainoihin. Pääakaupunkiseudun asunnoista voi pudottaa 20-40% heti. Kahden vuoden päästä mennään -50% tuntumassa.

Suomen valtion velka ei ole vähentynyt, joten turha toivoa parempia tuulia. Jykke Cash Katainen on puun ja kuoren välissä. Neukkubetonin hinta putoaa silmissä.
Rubert Rommel 9.2.2011 13:37

Anonyymi
Nyt lisää liksaa Helsingin valloittaneelle julkissektorille, niin Helsingin asuntohintojen nousu voittaa Tampereen hinnannousun.
Pääkaupungin on näyt 9.2.2011 13:37

Anonyymi
Wannabe-porvareilla alkaa puntti tutista.

30 vuoden laina ja Kokoomuksen äänestäminen osamaksuvelkaisen auton ja lomaluoton ohella eivät sittenkään tehneet duunarista kapitalistia.
Sattuuko naamaan? No 9.2.2011 13:39

Anonyymi
Tuliko taas ns. Viikon Rytkönen asuntomarkkinoilla julki?
Nämä pankkien käsikassarat kiinteistövälittäjät kun kouluttautuvat kaikenmaailman Lööppiseminaareissa julkisuushakuiseen mediakäyttäytymiseen jolla tehdään tulosta ja kusetetaan asunnonostajia mennen-tullen 13-0.
Kyltääntynyt pommi j 9.2.2011 13:39

Anonyymi
Voi juma kekka! Nyt velaton asunto myyntiin ja eläkkeelle. Tuon mukaan tulee 650000? puhdasta käteen.
Nimetön 9.2.2011 13:42

Anonyymi
Helsingin hinnat romahtavat ilman muuta. Kenellä noihin hintoihin muka on enää varaa, kun verot, korot ja kaikki muukin vain kallistuu. Hintataso ei missään nimessä ole kestävällä pohjalla ja alennusmyynteihin saa varautua heti. Ostajan markkinat alkavat.


Ei hintatasolla ole merkitystä. Kuka nyt kotiaan möisi?
Rippeitä vaan tarjol 9.2.2011 13:52

Anonyymi
Monet maksaa asunnostaan tuplahintaa sen arvoon verrattuna, mutta jossain vaihessa musiikki loppuu ja kaikki ryntää ovelle... silloin kyllä on jo myöhäistä.


Olen seurannut -70 luvulta lähtien näitä juttuja enkä ole koskaan törmännyt tapaukseen jossa joku olisi vapaasta tahdostaan myynyt asuntonsa ja muuttanut vuokra-asuntoon.
Se siitä ryntäyksest 9.2.2011 13:54

Anonyymi
Helsingin hinnat romahtavat ilman muuta. Kenellä noihin hintoihin muka on enää varaa, kun verot, korot ja kaikki muukin vain kallistuu. Hintataso ei missään nimessä ole kestävällä pohjalla ja alennusmyynteihin saa varautua heti. Ostajan markkinat alkavat.

Niin, ja kun työttömyysluvut koko ajan pienenevät, ja muuttoliike pk-seudulle kiihtyy entisestään, niin sehän tarkoittaa ilman muuta että hinnat oikein romahtavat?

Mitä ihmeen kuulapäitä tälle palstalle kirjoittaa? Ettekö te ihan oikeasti ymmärrä, miten asuntomarkkinamekanismi toimii?
Up, up and away 9.2.2011 13:57
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?