Asiantuntija Rakennuslehdessä: Asuntokuplaa ei ole
Suomessa asuntojen hintakehitys on asiakasjohtaja Pajakkalan mukaan ollut maltillista muihin maihin verrattuna. Vuoden 1995 jälkeen asuntojen hinnat ovat Suomessa kallistuneet 2,3 kertaisiksi.
Euroopan unionin keskiarvo, Pohjoismaiden keskiarvo ja varsinkin kriisimaiden kasvuluvut ovat Suomea suuremmat. Yhdysvalloissa asuntohinnat kirivät noin kolminkertaisiksi vuosina 1995–2006. Irlannissa hinnat nelinkertaistuivat.
Espanjassa ja Kreikassa asuntorakentaminen puolestaan kehittyi buumiksi. Kreikassa rakentaminen kolminkertaistui 1995–2006. Espanjassa hullut vuodet alkoivat vuoden 2004 tienoilla.
Suomessa asuntohintojen kehitys on maltillista siinäkin mielessä, että pohjataso oli 1990-luvun laman aikaan poikkeuksellisen matala. Asuntojen hinnat putosivat tuolloin 40 prosenttia, Pajakkala kirjoittaa Rakennuslehdessä.
Suomessa asuntokuplalta on vältytty, koska rakentamisbuumi ei koskaan kasvanut Espanjan ja Kreikan mittoihin. Viime vuosien hinnannousua selittävät Suomen talouden terveys, kuluttajien luottamus ja matala korkotaso.
Nyt, kun korkotason ennakoidaan nousevan ja palkankorotukset jäävät pieniksi, on asuntojen hintojen nousukin taittunut. Kiinteistö- ja rakentamisosaston johtaja ennustaa, että tulevaisuudessa asuntohinnat nousevat maltillisesti.











