Näin panet asuntosi myyntikuntoon
Asuntoaan myyvä innostuu usein miettimään, millaisella remontilla asunnosta tulisi ostajalle houkuttelevampi kohde, ja neliöhinta nousisi.
Jos kysyy korjausrakennusyhtiöiltä, niiden mielestä asunnon myyntikuntoon ja muuttovalmiiksi tuunaaminen kannattaa aina. Vähintäänkin parketit pitää hioa, parvekelasit vaihtaa ja vessankaakelit uusia.
Sen sijaan monen rakennusasiantuntijan ja -valvojan mielestä normaalikuntoista, tavallisen asumisen jäljiltä olevaa kerrostaloasuntoa ei tarvitse ylen määrin myllätä.
Liian perusteellisesta uusimisesta ei välttämättä ole myyntihinnankaan kannalta erityistä hyötyä.
Moni asunnonhankkija haluaa joka tapauksessa kunnostaa asunnon mieleisekseen, jolloin edellinen saneeraus menee helposti hukkaan.
Omiaan ei saa aina edes takaisin, jos pikaisesti hosutun myyntiremontin seurauksena kämppä on muutettu ostajan kannalta vääräntyyliseksi.
Maalaus on hyvä, mutta
kaakelointi jo riskirajalla
Yksi rajanvetotapa myyntiremontin laajuuteen on pysyä sellaisissa pikkutöissä, joista ei tarvitse ilmoittaa isännöitsijälle ja taloyhtiölle.
– Seinäpintojen maalaus on helppo tehdä ennen myymistä, varsinkin neutraaleilla väreillä, mutta esimerkiksi täydelliset keittiönkaappien tai ikkunoiden vaihdot eivät aina ole kustannuksiinsa nähden järkeviä. Korjaaminenkin auttaa paljon, sanoo tekninen neuvoja Ilkka Friman Helsingin Rakennuskeskuksesta.
Järvenpääläinen rakennusvalvoja Esa Perho on samaa mieltä.
– Rikkinäiset pinnat, kuten repeytyneet tapetit on hyvä kunnostaa. Sen sijaan liian läpikotainen kylpyhuone- ja märkätilaremontti on vaarassa mennä hukkaan, jos materiaalit eivät sitten miellytäkään uutta omistajaa, Perho sanoo.
Rempallaan olevat yksityiskohdat osaa kuka tahansa paikata.
– Asunnon ilmettä parantaa heti, jos korjataan irrallaan repsottavat listat, hajonneet ovenkahvat ja kaapinvetimet, luettelee rakennusvalvoja ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettaja Reijo Pitkänen.
Pahasti kuluneen tai naarmuttuneen parketin hiominen on joskus tarpeen, mutta lattiamaton vaihto laminaattiin tai lautaan menee helposti turhan varustelun puolelle.
Usein lattian kunnollinen vahaaminen ja kiillottaminenkin riittävät raikastamaan asunnon ilmettä.
Puhtaus nostaa
hintaa parhaiten
Rakennusasiantuntijat ovat yksimielisiä: kaikkein paras myyntivalmistelukulujen ja asunnon arvonnousun suhde saavutetaan ihan tavallisilla pesuaineilla ja huolellisella jynssäyksellä.
Saunan-, uunin- ja kylppärinpuhdistusaineet sekä pinttymienpoistajat maksavat nopeimmin hintansa takaisin.
– Yllättävän usein olen nähnyt jopa kuntotarkastuksia tehdessäni pesemättömiä ja epäsiistejä asuntoja. Puhdistaminen olisi hyvin pieni vaiva, ja vaikuttaisi ihan tuoksusta lähtien suuresti asunnon houkuttelevuuteen, Perho sanoo.
Reijo Pitkänen epäilee, että jotkut asunnonmyyjät ovat joko uusavuttomia tai eivät ymmärrä siisteyden merkitystä neliöhinnalle.
– Asunnosta saa näytössä huomattavasti paremman käsityksen, kun sieltä on vähän raivattu irtonaista tavaraa pois tieltä ja paikat pesty. Lisäksi paikkojen puhtaana pitäminen on tärkeää ylläpitohuoltoa, Pitkänen sanoo.
Jos myyjä on osannut välttää turhaa ja yliampuvaa remonttia, sama neuvo pätee myös asunnon uuteen omistajaan.
– Jos mahdollista, ostajankin kannattaisi asua ensin uudessa kodissaan vähän aikaa, että näkisi mikä paikka siellä toimii ja mikä vaatii laittoa. Yleensä remontti osuu parhaiten kohdalleen, jos sen tekee täysin omiin tarpeisiinsa mitoitettuna ja vielä harkinnan kanssa, Pitkänen sanoo.
Nämä parantavat asunnon myyntimahdollisuuksia:
– rikkinäisten listojen ja pienosien vaihto
– pintamaalaus, repaleisten tapettien uusiminen
– syväpuhdistus, lattiapintojen kiillotus ja vahaus
– pinttymien ja kalkin poisto märkätiloista
– uunin ja kodinkoneiden puhdistus
– ilmanvaihdon huolto, venttiilien puhdistus
– tilojen raivaus, ylimääräisten kalusteiden poissiirto näytön ajaksi
Näitä kannattaa harkita
– parketin hiominen
– lattiamattojen paikkaus
– ikkunoiden ja ovenkarmien pintakunnostus
– häiritsevästi rikki olevien kalusteiden kuten lavuaarien vaihto
– parvekelasitus, jos sitä ei ennestään ole
Mieti ja laske hyöty/kulusuhde tarkasti
– kaakeloinnit, märkätilojen saneeraukset
– kaapistoremontit
– lattiamateriaalien vaihto
– kodinkoneiden uusiminen















Kommentit (41)
Olen käynyt esittelyssä, jossa asunto on törkyinen ja epäsiisti, rappuhavuilla tulee käännyttyä. Siistinä pidetty, ei röökiä vedetty, ilman raapivia kotieläimiä tai hyvällä ilmanvaihdolla olevan kämpän ostajia on reilusti enemmän kuin pihasta alkavan hällä väliä pidetylle ihmisen pesälle.
Just noin mulle kävi, kun vaimo tuli mökiltä sopimattomasti viime kesänä.
Miksi? Jos minua esim. maalin väri mielyttä ja tapetti niin ei välttämättä sinua.
Pintojen ja pinttymien puhdistus on paras keino.
Mistä minä tiedän mikä sinua ostaja mielyttää, en mistään. Sillä melkein jokainen vaihtaa tapetit ja värin seiniin oman maun mukaan.