Vuokralaisen kipuraja tuli vastaan
Heinä–syyskuussa vapailta markkinoilta vuokratuista asunnoista haluttiin 2,3 prosenttia viime vuotta korkeampaa vuokraa, Tilastokeskuksen tuoreet luvut kertovat. Kulunut kesä oli Vuokraturva Oy:n hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan poikkeuksellisen vilkas, mutta vuokrissa kysyntä on näkynyt nihkeästi.
– Ihmisten omaan talouteen kytkeytyvä vuokrien maksimiraja on aika lähellä, Metsola sanoo.
Tilastotkin antavat viitteitä siitä, että vuokrien nousukäyrä olisi ainakin hetkeksi taittunut. Heinä–syyskuussa vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat 0,1 prosenttia huhti–kesäkuusta. Arava-asunnoissa lasku oli 0,3 prosenttia.
Samaan aikaan suomalaisten reaalitulot vähenevät ja korot ovat nousussa. Kansalaisten usko omaan talouteen on vahva, mutta tulevaisuutta tai säästömahdollisuuksia ei haluta hassata ylisuuriin vuokriin.
– Vuokrat ovat jo niin korkealla, että ihmiset muuttavat ennemmin kauemmas kuin maksavat enemmän, Metsola sanoo.
Sijoitusunelmilta
leikattiin siivet
Vuokraturva Oy:n Timo Metsola muistuttaa, että nykyinen korkotaso on ollut poikkeuksellisen alhainen. Kuuden prosentin korkoa pidettiin normaalina vielä reilut kaksi vuotta sitten. Nyt puhutaan noususta vaikka korkotaso marginaaleineen on 2,3 prosentin tietämillä.
Korkokäänteellä on jo ollut vaikutusta asuntomarkkinoihin. Velkavetoinen sijoitusbuumi on ohi. Metsola arvioi, että enää yksi kahdestakymmenestä tai yksi kolmestakymmenestä asunnosta menee sijoittajille.
Vuokralaisen kannalta sijoitusasuntojen suosion lasku tarkoittaa tarjonnan vähenemistä. Samaan aikaan korkojen nousu lisää rahoituskuluja niin asunnonomistajilla kuin taloyhtiöissäkin. Yhdessä nämä aiheuttavat vuokriin nousupaineita, oli vuokralaisilla sitten maksukykyä tai ei.
Ensiasunnonostajille sijoittajien pako markkinoilta on sen sijaan hyvä uutinen. Juuri nyt moni harkitsee asuntokauppoja kahteen kertaan ja tarjouksia tehdään pikemminkin lähtöhinnoista alas- kuin ylöspäin.
Asuntokaupan hidastuessa vuokralaisista ei tavallisesti ole pulaa. Vuokra-asuntojen kysyntä lisää myös osaltaan vuokranantajalle houkutusta kokeilla korkeampaa vuokraa.
Lahti kallistuu,
Oulu halpenee
Vuokra-asuntojen tilanne vaihtelee kaupungista ja kunnasta toiseen. Pääkaupunkiseutu painii yhä omassa sarjassaan. Vapaarahoitteisten asuntojen keskineliövuokrat olivat siellä heinä-syyskuussa reilut 14 euroa, kun muualla maassa neliöstä maksettiin vuokraa noin 9,50 euroa.
Vuokrakehityksessä selkeimmin erottuvat Lahti ja Oulu. Lahdessa vuokrahinnat ovat tasaisesti nousseet ja heinä–syyskuussa nähtiin peräti 8,2 prosentin hyppäys viime vuoteen verrattuna. Oulussa taas vuokrat ovat keväästä asti olleet laskussa. Heinä–syyskuussa vuokrat luisuivat 4,3 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna.
Lahden kehitystä selittää Vuokraturvan Metsolan mukaan erityisesti sen vetovoima pääkaupunkiseudulla työssäkäyvien parissa. Lahden vuokrataso on nykyisin Tampereen luokkaa, mutta Tampereella vuokrien nousu on ollut astetta maltillisempaa. Lahdesta voi käydä helposti Helsingissä töissä, Tampereelta matkaa jaksaa taittaa enää harva.
Entä jos
kauppa ei käy?
Jos korot jatkavat nousuaan tulevaisuudessa, asuntovelkainen joutuu miettimään elämäänsä aiempaa tarkemmin. Vuokraturvan Timo Metsola uskoo, että osa yrittää vaihtaa asuntoa edullisempaan, mikä lisää kalliiden asuntojen tarjontaa. Niitä on kuitenkin jo nyt markkinoilla liikaa.
Jos asuntokauppa hiljenee, osa myyjistä saattaa laskea hintoja. Metsolan mukaan hintojen lasku ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Esimerkiksi 2008 moni laittoi asuntonsa vuokralle odotellessaan mehukkaampia myyntiaikoja. Jos näin käy, varsinkin isoja asuntoja tulee vuokralle runsaasti.
Vuokralaisten joukossa pienituloiset ja opiskelijat ovat tulevaisuudessa luultavasti nykyistä huonommassa asemassa. Vaikka vuokranantajat eivät onnistuisikaan siirtämään korkojen nousua vuokriin, tuo asuntokaupan hiljeneminen vuokramarkkinoille lisää parempituloisia, jotka odottavat kuka korkojen laskua, kuka kauppojen syntymistä. Heillä on vuokranantajan silmissä varsin hyvä neuvotteluasema.















Kommentit (45)
Ota lainaa pankista ja osta oma asunto!
Ota lainaa pankista ja osta oma asunto!
Niin, veneen alla olisi harmittanut vielä enemmän, jos olisi pitänyt ruotsia lukea.