Tänne asunto-ale iskee

Lehtikuva/Taloussanomat
Tänne asunto-ale iskee
Asunnonostajilla voi olla edessään kissanpäivät, sillä asuntojen hintojen lasku on pääkaupunkiseudulla todennäköisesti leviämässä. Näin uskoo ainakin osa välittäjistä ja alan toimijoista. – Lähiaikoina hinnat varmasti laskevat, vakuuttaa eräs välittäjä. Tähän mennessä alas ovat tulleet suurten asuntojen hinnat, mutta seuraavaksi ale voi levitä myös pieniin asuntoihin. Katso missä hinnat putoavat.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Seppo Varjus
2.11.2010 06:01
Kommentit 196

Asuntojen hintojen nousu pääkaupunkiseudulla on pysähtynyt ja osin hinnat ovat jo laskeneet heinä–syyskuussa, kertoivat Tilastokeskuksen luvut viime viikon lopussa. Lisää pudotusta voi olla luvassa, arvioivat asiantuntijat.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen arvioi, että toistaiseksi hintojen suoranainen lasku näkyi erityisesti isoissa, kolmen huoneen ja suuremmissa asunnoissa. Kaksioissa kehitys oli tasaisempaa ja yksiöiden hinnat vielä nousivat.

Näin hinnat halpenevat

♦ Hinnat laskivat
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat koko maassa 0,4 prosenttia edelliseen neljännekseen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla hinnat laskivat 0,2 prosenttia, kun taas muualla maassa hinnat nousivat 0,9 prosenttia.

Pitkän nousun jälkeen
Edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna hinnat nousivat koko maassa 7,8 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla nousua oli 9,2 prosenttia ja muualla maassa 6,7 prosenttia.

Lasku näkyy nyt
Pääkaupunkiseudulla erityisesti kolmen huoneen tai isompien perheasuntojen hinnoissa.

Seuraavaksi vuorossa voivat olla
Yksiöt ja kaksiot. Hintabuumi on ollut paljolti seurausta siitä, että siitä, että sijoittajat ovat ostaneet suuren määrän pieniä asuntoja. Nyt sijoitusrahat menevät muihin kohteisiin ja tilanne asuntomarkkinoilla muuttuu täysin.
 
Nämä alueet ovat vaarassa
Helsingin ydinkeskustassa hinnat nousivat nopeinta vauhtia ja voivat myös laskea. Sijoitusrahaa on liikkunut myös pääradan varren alueilla Helsingistä pohjoiseen.

Alueista suunnan muutos näkyy erityisesti Helsingin kalliissa keskustakaupunginosissa.

– Helsingin ydinkeskustassa hinnat ehtivät nousta jo historiallisesti hurjalle tasolle. Kysyntä tulee jossain välissä vastaan, vaikka kyllähän markkinataloudessa kaikki lopulta menee kaupaksi, kunhan hinnoista sovitaan, Lehtinen pohtii.

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola ennustaa, että lähitulevaisuudessa todelliset laskijat tulevat olemaan pieniä asuntoja.

– Minusta käänne oli nähtävissä jo toukokuussa. Se huomataan kuitenkin vasta, kun suuret joukot lähtevät mukaan. Perheasuntoja se ehkä kosketti kesällä, mutta nyt syksyllä alkaa tuntua sijoittajien vetäytyminen.

Asuntosijoittajat ostavat yleensä nimenomaan pieniä asuntoja. Metsolan mukaan pääkaupunkiseudulla on nähty massiivinen asuntosijoitusbuumi, johon ovat lähteneet mukaan myös tavalliset ihmiset, joilla on ollut ylimääräistä rahaa.

Nyt he vetäytyvät markkinoilta. Silloin hinnat putoavat yksiöissä ja ”kalliissa kaupunginosissa”.

– Jos joka kolmas pieni asunto meni sijoittajille vuosi sitten, niin nyt ehkä joka 20:s.

– Nyt on tullut hiljaisuus, sijoittajat vetäytyvät. Kokemattomat sijoittajat tuskin enää rynnivät markkinoille. Konkarit vaanivat nyt, kun joku ei tahdo saada asuntoaan kaupaksi ja tarjoavat paljon alle pyydetyn hinnan.

Metsola ennustaa, että muutos nähdään, kun Ttilastokeskus julkistaa helmikuussa vuoden 2010 viimeisen neljänneksen luvut.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


"Lähietäisyydellä hinnat
varmasti laskevat"


Huoneistokeskuksen kenttäjohtaja Merja Siivonen arvelee, että pääkaupunkiseudulla on saavutettu nyt hintakatto.

– Aina joskus hinnat tulevat tappiin.

Hän uskoo, että ”lähietäisyydellä” hinnat varmasti laskevat. Vuodenvaihteen jälkeen tilanne voi taas muuttua.

Helsingin OP-Kiinteistökeskuksen toimitusjohtaja Risto Kivialho pitää Tilastokeskuksen luvuissa näkyvää laskua niin pienenä, että se ei välttämättä ole todellista.

– Sen voi sanoa, että joulun lähestyessä perheasuntojen kauppa hiljenee. Ihmiset lopettavat ostamisen ja siirtävät sen ajattelemisen joulun jälkeiseen aikaan. Mutta se on jokavuotista, Kivialho sanoo.


[zoom]
Vanhojen asuntojen hintaindeksi
Kerrostalot 2010 3.vuosineljännes
  Neliöhinta (€/m2) Indeksi (2005=100) Muutos edelliseen neljännekseen (indeksi 2005=100)
Koko Helsinki      
Yhteensä 3 612 135 -0,3
Yksiöt 4 443 145,4 3
Kaksiot 3 587 135 -0,2
Kolmiot+ 3 497 133 -1
Helsinki 1      
Yhteensä 5 293 140,3 -1,2
Yksiöt 5 626 144,1 2,7
Kaksiot 5 283 139,5 -0,6
Kolmiot+ 5 236 140 -2,3
Helsinki 2      
Yhteensä 3 881 135,8 -0,5
Yksiöt 4 384 145,2 2,1
Kaksiot 3 874 135,8 -0,1
Kolmiot+ 3 771 133,6 -1,4
Helsinki 3      
Yhteensä 2 901 130,4 1
Yksiöt 3 625 149,1 7,1
Kaksiot 2 955 130,1 -0,5
Kolmiot+ 2 798 128,6 1,3
Helsinki 4      
Yhteensä 2 496 129,5 0,2
Yksiöt 3 356 147,3 5,3
Kaksiot 2 574 132,6 0,3
Kolmiot+ 2 391 126,2 -0,2
Koko Espoo ja Kauniainen      
Yhteensä 2 850 129,6 0,9
Yksiöt 3 376 140,6 3,5
Kaksiot 2 926 129,7 -0,2
Kolmiot+ 2 783 128,6 1,2
Espoo-Kauniainen 1      
Yhteensä 3 453 132,3 -1,2
Yksiöt . . .
Kaksiot 3 474 132,1 -0,4
Kolmiot+ 3 410 131,6 -1,8
Espoo-Kauniainen 2      
Yhteensä 2 859 133,6 1
Yksiöt . . .
Kaksiot 3 067 132,2 -0,6
Kolmiot+ 2 722 133,3 0,9
Espoo-Kauniainen 3      
Yhteensä 2 565 124,9 2,2
Yksiöt 2 958 134 -2,1
Kaksiot 2 609 126,6 0,1
Kolmiot+ 2 517 123,3 3,6
Kokko Vantaa      
Yhteensä 2 259 126,2 -1
Yksiöt 2 842 137 -0,8
Kaksiot 2 412 133,4 0,4
Kolmiot+ 2 111 120,6 -1,9
Vantaa 1      
Yhteensä 2 411 121,7 -3,2
Yksiöt 3 093 130,3 -4,1
Kaksiot 2 561 127,6 -1,2
Kolmiot+ 2 268 117,5 -4,2
Vantaa 2      
Yhteensä 2 151 130,2 0,9
Yksiöt 2 674 142,7 1,9
Kaksiot 2 316 138,2 1,7
Kolmiot+ 1 993 123,6 0,3
       
       
       
Lähde: Tilastokeskus

Lisää Aiheesta
UutinenOmakotitalojen hinnat ampaisivat (10.12.2010 09:58)
UutinenVuokralaisen kipuraja tuli vastaan (5.11.2010 16:14)
UutinenTässä on ratkaisu asuntopulaan (5.11.2010 14:10)
UutinenNäin panet asuntosi myyntikuntoon (6.11.2010 07:03)
UutinenNäin vuokrat nousivat alkusyksystä (5.11.2010 10:02)
UutinenAsunnot kallistuivat 1,8 prosenttia (30.7.2010 09:24)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (196)

Huono 0
Miljoonia neliöitä myymättömiä asuntoneliöitä on se tekiä joka laskee hintoja ja rahan saannin kiristyminen.
OMAA PÄÄOMAA vaaditaan ja jatkossa sen osuus vain kasvaa.
Lopusta pitää huolen option-ARM, eräs kaveri joka istuu pääkallopaikalla sanoi että on myynyt kaikki sijoitus-asuntonsa pois eikä niitä enää suomesta hanki. Uskottavaa kun itse niistä myös päättää.
Kaikki loppuu aikanaan.
Asuntojen reaalihintaindeksi on katossa ja sen on pakko tulla alas jossain vaiheessa:

www.stat.fi/til/ashi/2010/03/ashi_2010_03_2010-10-29_kuv_005_fi.html

Pääkaupunkiseutu indeksi 230 --> 100, jolloin voidaan palata taas ostolaidalle.
Kupletti
Viimeviikolla kaikki välittäjät ja asiantuntijat vannoivat asuntojen hintojen lievän nousun jatkuvan.

Mielenkiinnolla odottelen ensiviikon artikkeleita ja uutta totuutta.

Varainsiirtovero on 1,2 % ja välityspalkkio 3-4,88%.

1% sinne tai tänne virtuaali nousua tai laskua, mitä ihmeen merkitystä.

Mistäköhän näitä juttuja oikein satelee...
Ameriikan ihmemaasta, mitä siellä tapahtuu se koreloituu suoraan tänne.
Glopaalia menettelyä.
Jahas, kosahtaakohan kohta sellaset 50 miljardia pankkitukea kansan maksettavaksi, kun joka uuno ei teekän asuntokaupoilla 100 000 euron pikavoiton vaan tappion ?

Walhroos taisi tienata hyvin riskinotolla, tappiot taitaa jäädä kansan maksettavaksi jos / kun kosahtaa ?
Oho, hinnat ei nousekaan ikuisesti
Monennenkohan kerran viimeisen 3 vuoden aikana asunto ale "iskee"...näkyis ja tuntuis vaan hinnoissa niin olis uskottavampaa.

No, näin kirjoittemalla saadaan taas uudistuotanto jäihin, niin eiköhän se siitä taas....
voip laskee...voip nousta...mää tiiä
rantu
Tämä on taas Taloussanomien omaa huijausta.
Asuntojen hinnat ei pitemmällä katsonnalla putoa mihinkään, siitä pitää huolen Mari Kivimäen oikeistohallitus.
Rva savosta
On asuntoja ja asuntoja, ovatko muka H:gin kolmio esim. Etu-Töölön Temppelinkadulta ja 60-luvulla rakennettu elementtikolmio esim. Maunulasta muka SAMA asia, eivät tietenkään ole, niistä vaan Maunulan hinta laskee?
Ja rajusti laskeekin
Talsa laski. 200 000€:on asunto on nyt 400 € halvempi. Näin ilmoitettiin juuri, hinnat laskeneet 0,2%! Miten yleensä pystyttiin laskemaan??
Voi voi, VOI!
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 20 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 16
Oulu
Selkeää ja poutaa 10
Lontoo
Selkeää ja poutaa 22
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949