Kirjaudu ▼
 

25 kaupunkia – katso missä elät edullisimmin

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
25 kaupunkia – katso missä elät edullisimmin
Helsingissä on helppo tuntea itsensä köyhäksi, vaikka tienaisi lähes keskituloisen suomalaisen verran eli 30 000 euroa vuodessa. Asuminen haukkaa valtaosan nettotuloista ja varsinkin kantakaupungissa elämiseen jää vain muutama euro. Monessa muussa kaupungissa samalla rahalla eläisi paljon leveämmin. Taloussanomat vertaili elämisen hintaa 25 kaupungissa. Katso missä eläisit edullisimmin.
Outi Kokko
18.10.2010 06:02
149

Kotipaikka vaikuttaa olennaisesti rahojen riittävyyteen. Siinä missä asuminen haukkaa muualla Suomessa vain kolmanneksen tuloista, Helsingissä asuminen nielee helposti valtaosan nettotuloista.

Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemä kaupunkien kustannusvertailu kertoo, että 30 000 euroa vuodessa ansaitseva pystyy asumaan omistuskodissa Helsingissä korkeintaan kaupungin laidoilla. Muuallakin pääkaupunkiseudulla eläminen on hyvin niukkaa.

Eniten paikkakunnan kustannuksiin vaikuttavat asunnon hinta ja verotus. Jutun lopussa olevaan taulukkoon on laskettu, miten suuren osuuden nettotuloista asumiskustannukset vievät eri paikkakunnilla.

Ydin-Helsingissä pitäisi
pärjätä 4 eurolla päivässä

Helsingin ydinkeskustassa esimerkkihenkilö maksaisi asumisestaan yli 21 000 euroa vuodessa. Tämä tarkoittaa, että hänen tuloistaan 93,5 prosenttia menisi asumiseen, joten ruokaan ja muuhun kulutukseen jäisi 123 euroa kuukaudessa eli 4 euroa päivässä.

Jos hän muuttaisi Helsingin reunoille, hänen tuloistaan hieman yli puolet kuluisi asumiseen. Vaikka Vantaalla on keskimäärin pääkaupunkiseudun halvimmat asunnot, sielläkin kotiin uppoaisi 44 prosenttia tuloista.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että voidakseen asua pääkaupunkiseudulla esimerkkihenkilön pitää tyytyä 50–60-neliöiseen kotiin.

Selvästi halvimmalla hän asuisi Kouvolassa. Siellä hänen asumiskustannuksensa olisivat vain neljännes Helsingin keskustan asumismenoista. Kouvolassa 30 000 euron tuloista alle neljännes menee asumiseen ja asukkaalle jää vielä liki 17 000 euroa vuodessa tai 46 euroa päivässä muuhun elämiseen.

Kouvolan jälkeen seuraavaksi edullisimmat kaupungit ovat Pori, Rauma ja Kotka.

Pääkaupunkiseudun jälkeen kalleimpia kaupunkeja ovat Porvoo, Tampere sekä Hyvinkää. Näissä kunnissa asumiseen menee keskimääräistä enemmän eli liki 40 prosenttia nettotuloista.

Vertailukaupungeissa 30 000 euron vuosituloista jää päivittäiseen käyttöön keskimäärin 38 euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kauniaisten veroetu
uppoaa kodin hintaan

Vertailukaupungeista suurimmat veroäyrit ovat Kajaanissa ja Rovaniemellä. Siellä veroprosentti on 20. Kajaanissa palkasta jää käteen noin 250 euroa vähemmän kuin Kouvolassa, jossa kunnallisveroprosentti on 19.

Niukimmin kaupunkilaisiaan verottaa Kauniainen. Siellä asukkaalle jää verotuksen jälkeen vuodessa 680 euroa enemmän käteen kuin Kajaanissa. Kauniaisissa esimerkkihenkilömme maksaisi kuitenkin asumisestaan 5 900 euroa enemmän kuin Kajaanissa.

Vaikka pikkukaupungeissa ja etenkin monilla maaseutupaikkakunnilla on halvat asunnot, niissä ei välttämättä ole töitä. Kuntien rahavaikeudet heijastuvat verotuksessa. Esimerkiksi Alajärvellä, Haapajärvellä, Heinolassa, Kesälahdella ja Urjalassa kunnallisveroprosentti on 21.

Tarkastelussa on oletettu, että asukas ostaa 75 neliötä 85 prosenttisesti laina-rahalla. 20 vuoden pituisen velan korko on 2,5 prosenttia.

Vertailussa on otettu huomioon verotus, eläke- ja työttömyysmaksut, yhtiövastike, kotivakuutuksen hinta sekä 3500 kWh/v-kulutuksen mukainen paikkakunnan toimitusvelvollisen yhtiön sähkölasku.


[zoom]

[zoom]

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (149)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Uuden asunnin rakentaminen maksaa yhtäpaljon vaikka rakentaisit asunnin keskelle ei mitään.
Nimetön 18.10.2010 6:12

Anonyymi
Kyllä kannattaa hieman miettiä missä asustelee,sillä pääkaupungissa maksaa aivan turhasta,niin sanottua pääkaupunki lisää.Muutenkin maaseudulla asumisen laatu on parempaa,ja lapsilla on parempi elämä maaseudulla.
Vielä kun meidän politikot tajuaisivat antaa yrityksille porkkanaa,jotka uskaltavat siirtää toimintojaan maaseudulle, niin suomesta tulisi edistyksellinen valtio.
Rva savosta 18.10.2010 6:21

Anonyymi
Kunnat voisivat rakennuttaa edullisia
vuokra-asuntoaja. Asumikulut kansalaisille
jäisivät näinollen pienemmiksi.
Kiinteistöverotusta voisi kunnissa
kohottaa vaikkapakahteen prosenttiin.
Myös pellot ja metsät pitää ottaa kiinteistö-
verotukseen.
Kunnallisvero progressiiviseksi.


Mitäpä ihmiset käteen jäävällä lisärahalla tekisivät? Sijoittaisivat finanssitalouteet ja tekisivät lisää rahaa?

Ihmisten ansiotulot olivat viimevuodelta noin 103 mrd euroa josta palkkatulot noin 68 mrd euroa. Tästä huolimatta suomalaisten yrityksien liikevaihto oli lähemmäs 400 mrd euroa. Eikä tuosta ansiotulosta ole varmasti edes kaikki meneet liikevaihtoon vaan osa on mennyt finassitalouden sijoituksiin.
Nimetön 18.10.2010 6:22

Anonyymi
Kunnat voisivat rakennuttaa edullisia
vuokra-asuntoaja. Asumikulut kansalaisille
jäisivät näinollen pienemmiksi.
Kiinteistöverotusta voisi kunnissa
kohottaa vaikkapakahteen prosenttiin.
Myös pellot ja metsät pitää ottaa kiinteistö-
verotukseen.
Kunnallisvero progressiiviseksi.



Ilmaisia lounaita ei ole, vaan nuokin "edulliset" vuokra-asunnot maksaisi joku toinen kuntalainen. Ainoa mitä kunta voi tehdä on ottaa rahaa toisen taskusta ja antaa toiselle, mutta jossain vaiheessa se toinen saa tarpeekseen ja häipyy, jolloin kuntaan jää vain noita köyhiä jotka odottaa saavansa jotain.
No Free Lunch 18.10.2010 6:22

Anonyymi
Kunnat voisivat rakennuttaa edullisia
vuokra-asuntoaja. Asumikulut kansalaisille
jäisivät näinollen pienemmiksi.
Kiinteistöverotusta voisi kunnissa
kohottaa vaikkapakahteen prosenttiin.
Myös pellot ja metsät pitää ottaa kiinteistö-
verotukseen.
Kunnallisvero progressiiviseksi.

Mitäpä ihmiset käteen jäävällä lisärahalla tekisivät? Sijoittaisivat finanssitalouteet ja tekisivät lisää rahaa?

Ihmisten ansiotulot olivat viimevuodelta noin 103 mrd euroa josta palkkatulot noin 68 mrd euroa. Tästä huolimatta suomalaisten yrityksien liikevaihto oli lähemmäs 400 mrd euroa. Eikä tuosta ansiotulosta ole varmasti edes kaikki meneet liikevaihtoon vaan osa on mennyt finassitalouden sijoituksiin.


Suomalaisten ansiotuloista veroihin meni noin 73 mrd euroa. Tuo ansiotulo on kait bruttona ilmoitettu?
julkisen sektorin pa 18.10.2010 6:27

Anonyymi
Veroprosentit tykittää pian rajusti ylös!
Tykkimies 18.10.2010 6:28

Anonyymi
"Uuden asunnin rakentaminen maksaa yhtäpaljon vaikka rakentaisit asunnin keskelle ei mitään."

Taisitpa unohtaa tonttikustannukset. Yritäpä ostaa pääkaupunkiseudulta rantatonttia omakotitaloa varten? Ei taida onnistua rahallakaan, mutta täältä maaseudun periferiasta vielä tälläisen voi saada. Itse asun täällä "ei mitään" alueella eli maaseudun pikkukaupugissa ja ainakin täällä asuminen on halpaa ja mikä parasta: mukavaa. Ei ole turhia liikenneruuhkia, kaikki asiointi sujuu kun ei tarvitse aikaa kuluttaa parkkipaikan haussa. Harrastuksiakin löytyy ihan mukavasti, lapset viihtyy täkäläisessä "pikkukoulussa" jne. Tuskinpa mekään tällä samalla asumiskustannuksella voisimme edes asua siellä pääkaupunkiseudulla. Kyllä asumispaikan valinnalla on suuri merkitys.
asumista järkevästi 18.10.2010 6:32

Anonyymi
Suomalaisilla on noin 500 mrd euroa ulkomaalista ja kotimaista velkaa pois lukien rahoituslaitoksien ulkomaanvelka. 2,6% keskikorolla tämä tekee noin 13 mrd euroa velan korkomaksuja.
realitalouden hintat 18.10.2010 6:34

Anonyymi
Laskelma on jokseenkin älytön ja väärä. Kerroppa minulle, mitä asumiseni Kauniaisissa maksaa!

Talon on ostettu joskus vuosikymmeniä sitten alle 100.000 eurolla. Minun lisäkseni olen vuokrannut sen ulkomailla asuessani vuokralaisille ja vuokratulot ovat olleet yli 200.000.

Nykyisellä myyntihinnalla ei ole minuun vaikutusta. En aio muuttaa, koska siitä aiheutuu vaivaa ja kuluja. Maksan lämmityksen, jätemaksut, sähköt, veden ja verot. Luultavasti kulut ovat tasoa 400 euroa per kk, mikä on neliöä kohti todella vähän.

No, onko kallista vai ei?
Kerro se 18.10.2010 6:37

Anonyymi
Apua ! Täältä Heinolasta vietiin työpaikat. Ei auta, vaikka olisi kuinka halpaa asua, kun ei ole tuloja.
heinolan duunari 18.10.2010 6:42
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 15
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Oletko saanut parkkisakon yksityiseltä pysäköinninvalvontayritykseltä?