Näin omakoti-idyllistä tulee kallis virhe

Lehtikuva/Kuvankäsittely Taloussanomat
Näin omakoti-idyllistä tulee kallis virhe
Unelmatalo moottoritien varressa, kehyskunnassa voi muuttua lähivuosina onnelasta kalliiksi virhearvioksi. Pelkkien autoteiden varassa ja kaukana palveluista olevien omakoti-idyllien neliöhinnat uhkaavat nimittäin laskea, ennustaa yhdyskuntatutkija. Pelkkä halpa tontti ei enää jatkossa riitä onneen. Lue miksi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
6.10.2010 06:01
Kommentit 285

Suomalaiset ovat olleet valmiita ajamaan pitkiäkin työmatkoja omalla autolla, mikäli työpaikan lähikunnista on löytynyt mieluisa asunto, kertoo Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsaus.

Kuluttajatutkimuskeskus kysyi viime vuonna pääkaupunkiseudulta lähialueille muuttaneilta heidän näkemyksiään muuton syistä ja seurauksista.

Vastauksista paljastui, että ainakaan kilometreillä ei ole merkitystä: osa muuttaneista ei edes osannut sanoa, kuinka pitkä heidän työmatkansa nyt on.

Vantaalta Mäntsälään tai Lohjalle muuttaneen päivittäinen työmatka pitenee helposti yli 30 kilometriä, mutta ihmiset mittaavat mieluummin kulkuaan matka-ajan perusteella.

Vastanneet pitivät lähes järjestään uusien asuinalueidensa palveluita huonoina, ja myönsivät käyttävänsä mieluummin työpaikkansa läheltä löytyviä kauppoja. Perheet pitivät myös kahden auton tarvetta luonnollisena.

– Näinhän rakennusliikkeet ovat yrittäneet meille tällaista lähikunnissa asumista myydä. Työmatkan pidentyminen on nähty asiana, mille ei tarvitse panna niin paljon painoa kuin euron tontille ja unelmatalolle, sanoo Suomen Ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Mika Ristimäki.

Ajankäytön arvostukset
alkavat muuttua

Yhdyskuntatutkijan mielestä joitain 2000-luvun alussa ympäryskuntien perukoille muuttaneita suomalaisia odottaa iso yllätys: asunnon jälleenmyyntiarvo ei kipua loputtomiin.

– Tähän asti on voinut luottaa siihen, että asuntojen arvot nousevat tasaisesti lähes kaikkialla. Nyt kaukana asumisen taloudelliset riskit ovat kasvaneet huomattavasti, Mika Ristimäki sanoo.

Senhän huomasi jo entinen pääministerikin, joka joutui myymään hienoa omakotitaloaan pitkään ja pudottamaan pyyntihintaa sadoillatuhansilla euroilla. 

Iso talo automatkan päässä lähikunnassa ei automaattisesti ole 2010-luvun lapsiperheiden ykkössuosikki.

– En usko, että se on ollut sitä vähään aikaan. Ihan pienten lasten perheet tarvitsevat tilaa, mutta harvalle tilansaanti on ainoa peruste valinnalle, Ristimäki sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nimittäin tilansaannin vastineeksi ne pienten lasten vanhemmat joutuvat olemaan päivässä pitempään poissa lastensa luota: autonratissa menossa töihin tai takaisin.

Seuraava sukupolvi ei välttämättä halua viettää joka työpäivästään tuntia-paria autoruuhkassa. Myös palveluiden läheisyyttä, lähikauppoja ja lähiruokailua on alettu pikkuhiljaa arvostaa enemmän.

– Kyllä nyt jo tämän laman seurauksena ihmisten ajankäyttömieltymykset ovat aika nopeasti muuttumassa, ja kauas muuttamisen halu vähenee. Moni laskee yhä enemmän hintaa myydylle vapaa-ajalleen, Ristimäki sanoo.


Jos vielä yhteiskunta alkaa suitsia autoliikennettä ruuhkamaksuilla tai polttoaineen hinnankorotuksilla, auton varassa olevan idyllialueen neliöhinnat reagoivat heti.

– Esimerkiksi jos työmatkavähennys muuttuu, ei olekaan enää täysin varmaa millä hinnalla tämä asunto kelpaa seuraavalle ostajalle, Ristimäki huomauttaa.

Radanvarsitaajamilla
menee paremmin

Mika Ristimäki arvioi, että radanvarsipaikkakunnat tulevat pärjäämään paremmin myös tulevissa asumisen trendimuutoksissa. Junaliikennettä todennäköisesti myös edistetään enemmän valtion rahoilla kuin tieliikennettä.

Tunnin pendelöintiaikaa raideliikenteessä on tähän asti pidetty suomalaistutkimuksissa työmatkailun kipurajana: sitä kauemmas ei ole haluttu muuttaa.

– Todennäköisesti se pysyy ennallaan, vaikka teknisesti tunnissa pääsee pitemmälle kuin ennen, Ristimäki sanoo.


[zoom]

Lisää Aiheesta
UutinenTästä alkaa asuinalueen alamäki (3.12.2010 06:01)
UutinenNäin panet asuntosi myyntikuntoon (6.11.2010 07:03)
UutinenKatso kuka asuu naapurissa (4.11.2010 06:01)
UutinenSuomi on täynnä vääriä asuntoja (22.10.2010 06:01)
UutinenKatso missä asut halvemmalla (2.10.2010 07:01)
UutinenKatso mikä on halvin tapa asua (26.8.2010 06:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (285)

Huono 0
Kaikki laskevat lompakkonsa sisällön perusteella oman "mäntsälänsä", ei ajan.
Jotkut pienten lasten vanhemmat myös ajattelevat lastensa ympäristöä.
Metsien mies
Jos kerran kyse on "unelmakodista" niin miksi siinä pitäisi ajatella ensimmäisenä jälleenmyyntiarvoa. Eikö ennemmin kannattaisi keskittyä olemaan onnellinen saadessaan asua ko. unelmakodissa?
Sähköasentaja
Onko vähän tekemällä tehty juttu ja väännetty näkökulma? Asumme juuri täällä "Onnelassa" (vrt. jutun kuvitus), kaikki kohdallaan, koska ne asiat, joita perheemme arvostaa, ovat ovella: luonto, hyvät ja turvalliset leikkiympäristöt, normaalien ja fiksujen ihmisten toimiva naapuriyhteisö, homeeton uusi lähikoulu, modernissa asunnossa riittävästi (ei suureellisesti) tilaa suhteessa hintaan, kahdelle autolle ovella parkkikset, linja-autopysäkki ja juna-asema kävelyetäisyydellä ja moottoritietä rakennetaan viereen.
auringonkukka
Kyllä siksi ostin rintsikan melkein kaupungin keskustasta.Kaikki on lähellä,ei auton omistamisen pakkoa ja tulevaisuuden hintakehitys noususuuntainen :)
jes jälleen hyvä valinta,taidan olla nero ;)
"Senhän huomasi jo entinen pääministerikin, joka joutui myymään hienoa omakotitaloaan pitkään ja pudottamaan pyyntihintaa sadoillatuhansilla euroilla."

Salli mun nauraa... En olisi Vanhasen taloa huolinut mihinkään hintaan (paitsi eteen päin myytäväksi) enkä varsinkaan törkeään ylihintaan, mitä hän pyysi. Koko kolkko, hädin tuskin perusvarusteltu ja kamala talo, minne ei ilman remppaa olisi voinut muuttaa. Varsinainen lato, ihan Vanhasen oloinen, yök.
No ei ihme, ettei kelvannut pyyntihinnalla...
No worries, keskuspankki huolehtii bensan hinnoista...
Laskua ei kannata odottaa, paitsi palkoissa
Wau. Olipa siinä paljon spekulaatiota ja vähän asiaa. Päivän Talsan rommausuutinen tyypillisimmillään. Erittäin hieno yksityiskohta tuo yhden omakotitalon pitkä myyntiaika. Kiistaton todiste jos mikä!

Sinällään itse en muuttaisi pois ruutukaava-alueelta, mutta kukin tehköön miten haluaa.
Sami
Pienet lapset tarvitsevat erityisesti aikaasi. Ei ehkä kannata käyttää sitä työmatkaan ylimääräisesti. Vaikka toinen vanhemmista olisikin hoitamassa kotona lasta.

Soininvaara on jo aiemmin varoittanut, että jos haluaa kauempana sijaitsevan asunnon niin sitten radan varrelta.

Suosittelen myös muuttoa johonkin muuhun kaupunkiin mikäli vain mahdollista. Kaikki näppärästi tiiviissä paketissa esimerkiksi Tampereella.
nnn
Kyllä asumis viihtymisessäkin on oma arvonsa.
Kyllä suomessa olisi hyvät mahdollisuudet, asua viihtyisästi kaupungissa sekä maaseudulla, mutta nyky oikeistohallitukset ovat romuttaneet tätä mahdollisuutta aika perustellusti.
On järkyttävää ajatella että kaikkien suomalaisten tulisi asua 100 km säteellä pääkaupungista tai mielluummin kehä-lll sisä puolella.
Tämä nykyajan "vihreä vouhutus" on järkyttävää,eikä kyllä perustu mininkään kunnon tutkimuksiin.
Helsingin kaupunki esim. hankaloittaa liikennettä aivan tarkoituksella, ja siitä aiheutuu aivan turhia pakokaasupäästöjä.Helsingissä on saatu 500000 asukkaan kaupungissa 2 miljoonen kaupungin ruuhkat tarkoituksella.
Rva savosta
Sehän on täysin sama asia ajaako omalla autolla 50 minuuttia Helsingistä Porvooseen vai paikallisbussilla Helsingistä Vantaalle tai Espooseen.
Koti on koti
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 29 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 16
Oulu
Selkeää ja poutaa 10
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 19
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949