Rantamökkien hinnat ampaisivat

Rannalla sijaitsevien kesämökkien hinnat nousivat yli neljänneksen alkuvuonna kaavoitetuilla alueilla. Keskimäärin mökki irtosi rannalta 130 000 eurolla.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
26.8.2010 12:13
Kommentit 38

Myös kaava-alueella olevien rannattomien mökkien hinnat nousivat reippaasti. Nousua tuli 16 prosenttia, ja keskimääräinen hinta oli 44 000 euroa.

Luvut ilmenevät Maanmittauslaitoksen tilastoista.

Loma-asuntoihin liittyviä kiinteistökauppoja myös tehtiin vilkkaasti. Yhteensä kauppoja tehtiin 6 400, eli 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Venäläisten
mökkikauppainto lopahti

Venäläisten Suomessa tekemät mökkikaupat sen sijaan vähenivät. Venäläisten tekemien kauppojen määrän arvioidaan jäävän koko vuonna 350:een. Lasku on merkittävä verrattuna esimerkiksi vuoteen 2008, jolloin venäläiset ostivat 780 kiinteistöä.

Kaiken kaikkiaan kiinteistökaupat Suomessa lisääntyivät tammi–kesäkuussa 18 prosenttia edellisvuoden alkupuoliskoon verrattuna.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Useita vuosia jatkunut taantuma on kääntynyt kiinteistökaupan osalta nousuun. Kiinteistökauppaan käytetty rahamäärä oli 3,5 miljardia euroa, mikä on 31 prosenttia enemmän kuin alkuvuonna 2009, tilastoja koonnut asiantuntija Juhani Väänänen Maanmittauslaitoksesta sanoo.

Myös pientalotonttien hinnat nousivat asemakaava-alueilla. Tonttien hinnat nousivat alkuvuonna keskimäärin 19 prosenttia. Esimerkiksi Helsingissä yksityisten myymien kaavatonttien mediaanihinta oli 933 euroa kerrosneliömetriltä alkuvuonna.

Lisää Aiheesta
UutinenVenäläisten mökki-innostus laantui (19.4.2011 11:45)
UutinenMökki kiehtoo yhä useampaa (5.5.2010 18:38)
UutinenVenäläisten mökkikaupat romahtivat (25.3.2010 12:42)
UutinenNordea perusti kiinteistöyksikön (27.1.2010 15:28)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Maailman parhaassa maassa eli Suomessa ampaisee ylöspäin kaikki muu PAITSI palkat ja eläkkeet.
Buhahhah
Jess, jess ja vielä kerran JESSSSS !!!!

Synkistelköön tohtori tuhot mitä vain, niin suomalaisilla menee nyt kovaa. Ihmiset haluavat osansa vaurastumisesta ja halukkaasti nousevat onnen kultamaan junaan. Sen vuoksi mökit, asunnot ja kaikki arvokas on tullut entistäkin arvokkaammaksi viimeisen vuoden aikana.
Lukekaa "Joukkojen viisaus" - Kansa on oikeassa, niin nytkin !!!
Maailman tyhmin kansa teki sen taas!
Only in Finland
Huono 6
Oikein, oikein.

Nyt kannattaa sijoittaa "pysyvään ja paranevaan", kun raha on halvinta mitä Suomen historiassa on nähty.

Siinä se tontti senkun arvoaan nostelee vuosi vuodelta.

Hyvästä tavarasta vaan alkaa olla pulaa, tai sitten siitä vaan täytyy maksaa..
Maaomaisuus on ainoa mitä ei voi tehdä lisää, eikä tuottaa muualta.

Siksi kiinteimistöissä arvo pysyy.

Kannattaa sijoittaa silloin kun pelimerkit on halpoja. Näin halpoja ne eivät ole olleet noin kolmeen miesmuistiin.

Ainutlaatuisia jaksoja rikastua, Suomen taloushistoriassa.

Se pelaa ei joka pelkuri on. Häneltä jää myös onnistumiset sossun oven avaamiseen.
paljon halvemmaksi tulee vuokrata mökki milloin mistäkin mieli tekee näillä hinnoilla, huoletonta lomailua...

tulee siinä mökkipäivälle hintaa jos kunnollisen mökin ostaa ja juoksevat kulut päälle...
ei se ole tyhmä joka pyytää vaan...
Ostajat käyvät nyt todella kuumana. Tavara riistetään käsistä oli hinta mikä hyvänsä. Harmi kun ei ole mitä myydä.
Raha menetti arvonsa kun markat vaihdettiin euroon
hehe, hyvin meni kaupaksi mökki 150 tuhannella jossa on järvessä leväongelma. Kaikkein parasta on sosiaalinen naapuri joka kulkee näköetäisyydeellä munat paljaana ja viinaa otettuaan intoutuu tulemaan kylään naturistina, buhahahahah.
jepulis
´

Sellaista hyttysiä kihisevää rantalepikkoa ei olekaan etteikö hinta pompsahtelisi vuodesta toiseen.

Sijoitusasuntobisnes on saanut rinnalleen sijoitushuvilabisneksen.

Vaikka rantoja riittäisi kaikille halukkaille, kaavoitusmonopoli takaa tarjonnan pysyvän aina kysyntää pienempänä.

Kyllä rikastuminen on Suomessa helppoa.
vänrikki S.
Rantatontit käyvät kaupaksi koska tulevassa eko- ja talouskatastrofissa rantatontilla voi viljellä pientä palstaa perunoille ja järvestä saa ahventa perunoiden lisukkeeksi.
Rantatonttilainen ei näe nälkää.
Vai oliko joku muu syy?
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949