Maailmalla myydään nyt saaria halvalla
Edullisia saaria on kaupan erityisesti Kanadassa, jossa pitkille hiljaisille rannikoille mahtuu piilopaikkoja luonnonrauhasta pitäville. Joukossa on useita saaria, joiden myyntihinnat ovat selvästi alle 250 000 dollaria.
Pohjois-Kanada saattaa viilentää monen ostohalut, mutta saareen pääsee kiinni pikkurahalla myös etelämpänä. Private Islands -verkkosivulla on kaupan saaria Keski-Amerikasta ja Fidžiltä, joiden hinta on alle 70 000 dollaria.
Saaritarjonta on runsainta Euroopan ulkopuolella, mutta esimerkiksi Norjasta oman viiden hehtaarin piilopaikan voi ostaa 75 000 eurolla. Suurin osa suomalaisista maksaisi kesämökistään noin 150 000 euroa, joten rahaa jäisi vielä rakentamiseen.
Edullisemmat saaret ovat yleensä rakentamattomia ja kaukana suurista asutuskeskuksista. Lähellä saattaa kuitenkin sijaita kylä tai pikkukaupunki. Hintaan vaikuttavat myös lentokentät, ilmasto ja maan taloustilanne.














Kommentit (19)
Vaarilla on saari, se oma saari on.
Ai ai vaaria, kaikilla ei ole saaria,
mutta meidän vaarilla oma saari on.
Ai ai vaaria, kaikilla ei ole saaria,
mutta meidän vaarilla oma saari on.
Vaarin saaressa kasvaa suuri honkapuu.
Muissa saarissa muita, vaan ei honkapuita,
mutta vaarin saaressa kasvaa honkapuu.
Suuressa honkapuussa on pesä harakan.
Pikkulinnut laittaa pesän joka paikkaan,
mutta honkapuussa on pesä harakan.
Harakalla kolme suurta munaa on.
Pikkulintujen pesässä on kymmenen munaa kesässä,
vaan harakalla kolme suurta munaa on.
Eipäs pojat pääsekään honkaa korkeaan.
Isoveli uhmaa ja aikoo tehdä tuhmaa,
mut' eipäs pojat pääsekään honkaan korkeaan.
..Vai miten se nyt menikään?
No, se oli vain veromaksajien rahaa, ihan sama
Meillä ei voi ostaa Ahvenanmaan saaristosta saarta, vaikka rahaa olisikin. Pitää ensin osoittaa että osaa ruåtsia, vasta sitten ostolupa heltiää.
luotorykäelmää alettaisiin kauppaamaan eBayn
kautta ? Affenanmaa on monta luotoa kuten Eckerö,
Geta, Vårdö, Lumparland, Föglö, Sottunga,
Kumlinge, Brändö, Kökar
ja sitten 'pääsaari'. Ainakin Venäläisille
kelpaisi onhan heillä siellä oma
sukelleusvenetukikohtakin jo.
***
Affenanmaan paha suomi allergisuus vähenee
varmasti kun Venäläismöhömahat aidoittaisi saaret
luksussähköaidoin. Affenanmaan hyperhalvoille
kaupoille kyllä raha kelpaa kun ainaisten suomi
hulttioiden makkaraa & olutta ei tarvitse halvalla myydä vaan oikeaan hintaan mustaa kaviaaria.
Mutta osaako affet Venäjää ? Suomen osaaminen kysymysmerkki mutta bodyguard hulttio joka maksaa ruplilla & jenkkidollarein varmaan ymmärretään oikein.
Luulen että on mennyt jo velkojille koko ahvenanmaa vesineen päivineen.