Asuinrakentaminen kovassa nousussa

Lehtikuva
Asuinrakentaminen kovassa nousussa
Rakentaminen on kääntynyt jyrkkään kasvuun, mutta tämä ei koske liikerakentamista. Toukokuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 4,3 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 12 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Taloussanomat
30.7.2010 12:00
Kommentit 16

Asuinrakennusten lupakuutiot kasvoivat 56 prosenttia. Rivi- ja ketjutalojen lupakuutiot kolminkertaistuivat edellisen vuoden toukokuuhun verrattuna.

Luvut ilmenevät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista.

Myös teollisuus- ja varastorakennusten ja julkisten palvelurakennusten lupakuutiot olivat kasvussa. Liike- ja toimistorakennusten lupakuutiot vuorostaan vähenivät noin puolella vuoden takaisesta.

Toukokuussa myönnettiin rakennuslupa 2960 uudelle asunnolle, mikä on runsaan kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Rivi- ja ketjutaloasuntojen lupien määrä kolminkertaistui ja pientaloasuntojenkin lupamäärä kasvoi 66 prosenttia vuotta aikaisemmasta. Myös kerrostaloasuntojen lupien määrä kasvoi 14 prosentilla.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenValmistalojen homeongelmat paisuvat (17.8.2010 14:33)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (16)

Huono 0
Tarjonta kasvaa, lainananto kiristyy, korkotaso nousee, talouden "elpyminen" perustunut lähinnä massiiviseen likviditeetin pumppaamiseen rahamarkkinoille...

Kuka ääliö lähtee näissä oloissa asuntomarkkinoille, erityisesti velkarahalla?
Huono 1
Kuka valvoo,että kiireessä ei taas tule sutta ja sekundaa?
Kunnon laatua,pls
Varokaa liikaa velkaantumista.
Jos talous kääntyy uuteen laskuun ja korot nousee asuntojen hinnat voi hyvinkin tulla 25% alas päin.
En haluaisi pelotella mutta syksy ei hyvältä näytä.
Yrittäjä
Huono 1
Kuka valvoo,että kiireessä ei taas tule sutta ja sekundaa?

Tämä minuakin kiinnostaa tulevana ostajana.
Puolalaiset "ammattimiehet"
Kun otin asuntolainan 70-luvulla,omarahoitusosuus oli 30% ja velkaa 70%.Lainan lyhennysaika oli 7 vuotta. Onnistui. Jos nyt lainojen ehdot olisivat samat,hinnat olisivat 30-40% halvemmat.Ja 70-luvun tyylinen laina tulisi hoidetuksi. Kukaan ei silloin puhunut 2 asunnon loukusta eikä lauenneista lainoista. Kuka torvelo on kehittänyt nykyisen systeemin? Siitä ei hyödy kukaan,pankeillakin on miljardien riskit.
Markkinavoimat?
Huono 7
Velka on kauhistus. Heille suositellaan Anttilan 2h telttaa hintaan 19,95. Myös alkoholistien yömaja on varteenotettava vaihtoehto.
Kylläpä nyt pelottaa
Suomessa siirrytään nyt olemistalouteen. Liike- ja toimistorakentaminen vähenee/loppuu, ja asuinrakentaminen velaksi lisääntyy.

Julkinen talous pyörittää Suomen BKT:tä, yksityinen toimeliaisuus on pohjalukemissa, ja kansa eläköityy vauhdilla.

Olemistaloudessa ollaan ja nostetaan suuria etuisuuksia, jotka joku toinen maksaa. Jos kukaan toinen ei maksa, ollaan olemistaloudessa silti yhtä suurilla etuisuuksilla, ne vain otetaan lainaksi joltain. Jos kukaan ei enää anna lainaksi, niin MITÄS SITTEN TEHDÄÄN?
Olemistaloudessa vaan yksi pienenpieni pulma...
Kyllä suomipoika osaa kuplan rakentaa. HAHHHAAAHHAAAA
Al Qaida
70-luvulla inflaatio oli +10% vuodessa, lainat kiinteäkorkoisia ja korkovähennys 100% koroista ilman ylärajaa.
70-lainaehdot kelpaisi minullekin
Huono 0
Miten Katainen aikoo estää jättiasuntolainojen käytön muuhun kuin asunnonostoon? Nythän korkovähennyksen saa ,kun ylimääräisellä lainanosalla ostaa vaikkapa purjeveneen.
Kyselevä Laina
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa 16
Oulu
Selkeää ja poutaa 10
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 19
Ennuste klo 21:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 22.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949