DI: Ruotsissa asunnot ylihinnoiteltuja
Muihin maihin verrattuna Ruotsin talous voi hyvin ja velkaantumisaste on suhteellisen matala. Danske Bankin pääekonomisti Roger Josefsson varoittelee kuitenkin liiallisesta velkaantumisesta.
-Asuntomarkkinoilla näemme 20-20 prosentin ylihinnoittelua, huomauttaa Josefsson Dagens Industrille. Hänen mielestään ruotsalaisten pitäisi kuitenkin ruveta säästämään.
Josefsson perustelee arvioitaan tilastoilla, joiden mukaan 90-luvun lopusta lähtien asuntojen hintojen kasvu on ampaissut tulojen lisäyksen ohi. Hintavien asuntojen suurkaupunkialueilla kotitaloudet ovat velkaantuneet muita enemmän.
Josefssonin mielestä tämä on ongelmallista. Danske Bankin ennusteiden mukaan Ruotsin keskuspankki Riskbank nostaa korkoa loppuvuodesta prosenttiin ja vuoden päästä se on jo 1,5 prosentissa. Samaan aikaan työttömyyden odotetaan kasvavan.
Vaikka korko painaisikin asuntojen hintoja tulevaisuudessa, ei tämä hyödytä velkaantuneita. Ekonomistin mukaan ongelma on juuri siinä, että nyt ylihinnoiteltuja asuntoja velkaan ostaneet ihmiset eivät muutaman vuoden päästä saa asunnostaan edes lainansa verran rahaa.














Kommentit (36)
Pääkaupunkiseudun asunnoissa selkeä aliarvostus. Hintatason täytyy nousta 2010 tuo +20% lisää, että saavutetaan oikea hintataso.
Nyt kipin kapin kaikki kynnelle kykenevät hakemaan lähipankista vakuudeton miljoonan laina ilman omaa säästöosuutta, kun korotkin ovat vasta alkaneet nousta.
Asunnot loppuvat kesken.
Onneksi kaikki on toisin täällä euro-Suomessa, jossa talouskasvu on paljon kovempaa kuin Ruotsissa ja työttömyys paljon pienempi. Lisäksi suomalaiset ovat paljon vauraampia ja elinkeinorakenne on Suomessa monipuolisempi, joten puskurit vaikeita aikoja vastaan ovat Suomessa kunnossa.
Ainoa ero Suomen tilanteeseen on että Ruotsissa ollaan tuttuneempia keskustelemaan asioista julkisesti.
Asunnot kallistuvat koska ihmiset tarjoavat kilpaa asunnoista, jotta heillä olisi varaa tarjota enemmän kuin muut he ottavat lainaa, mikä taas johtaa siihen että ihmisillä on enemmän rahaa tarjota, mikä taas johtaa siihen että asuntojen hinnat nousee, mikä taas johtaa siihen että ihmiset ottavat enemmän lainaa jne.
aivan samantekevää miten asuntojen hintojen käy jos ei kyse ole ensiasunnosta, väliraha pysyy kumminkin likimain samana asuntoa vaihdettaessa...