Ostajat jonottavat jo asuntoja

Perjantai-iltana puoli kahdeksan aikaan Pasilaan asuntotoimiston edustalle oli saapunut muutamia kymmeniä asunnonostajia jonottamaan Helsingin Hermannin kaupunginosaan valmistuvia uusia hitas-asuntoja.
Asunnot tulevat varattaviksi maanantaina kello yhdeksän. Varauksia otetaan vastaan myös puhelimitse, mutta määrätietoisimmat halusivat varmistaa asunnonsaamisen tulemalla paikan päälle. Nimilista ovella kertoi jonon ensimmäisen saapuneen paikalle jo puoli kymmeneltä perjantai-aamuna.
Kevätöihin oli varauduttu viltein ja makuupussein. Osa oli pystyttänyt teltan.
Jariksi esittäytyvä mies kertoi tulleensa paikalle yhden jälkeen päivällä, kun oli saanut ”vähän erheellistä” tietoa siitä, että jonoa alkoi kerääntyä.
– Hyvä sijainti ja hintataso, vaikka hitas rokottaakin törkeällä tonttivuokralla, hän perusteli kiinnostustaan jaossa oleviin asuntoihin.
Jonottamiseen hän suhtautui kärsivällisesti.
– Otan tämän elämyksen kannalta, vaikka eihän tätä kovin järkevänä voi pitää.
Monilla haussa
iso asunto
Jari ei ollut vielä edes aivan tarkalleen päättänyt, millaisen asunnon aikoo varata. Jonottajien keskuudessa tehdyn gallupin perusteella useimmilla tuntui olevan haussa 3–4 huoneen asunto.
Illan suussa jonon hännillä oleva Erkki Petriläinen oli ottanut mukaan kannettavan tietokoneen ja puutarhapöydän.
– Tästä tulee kyllä mieleen lähinnä Neuvostoliitto, hän tuumi jonotuksesta.
Myös vieressä istuvan Lasse Ylösen mielestä varauskäytäntö sietäisi uusia. Tarkkaa mallia siihen, miten asunnot jaettaisiin tasapuolisesti, he eivät olleet ennättäneet miettiä.
Nyt varattaviksi tulevissa Hermannin kiinteistöissä on yhteensä 98 asuntoa.
Viime syksynä Hermanniin rakennettavat uudet hitas-asunnot varattiin loppuun runsaassa kymmenessä minuutissa.
Hitas tarkoittaa hinta- ja laatusäädeltyjä omistusasuntoja. Niiden tarkoituksena on taata kohtuuhintaisia omistusasuntoja.













Kommentit (102)
Kokoomuksella sen mallista Venäjä politiikkaa ettei tarvinne odottaa enään kauaa.
Kokoomuksella sen mallista Venäjä politiikkaa ettei tarvinne odottaa enään kauaa.
Ja jonottajat itsekin sen tietävät.
Jotain tässä maassa on pahasti vialla, mutta vaikea ihan tarkasti sanoa mitä.
Normaaleissa maissa asunnot ostetaan rahalla, eikä jonottamalla retkeilytuoleissa pakkasyössä.
Mutta mikäpäs siinä, jos suomalaiset näin haluavat elää niin olkoon sitten.
Hinnat vain nousee, siinä sivussa lakot, missä ovat apinalla kädet???
Mutta kivahan se on tätä laman syvenemistä seurata, näin paha lama mitä meille on tulossa on sellainen "one time in life" -kokemus.
Osasyyllinen tilanteeseen - kartellinomaisen rakennusteollisuuden ohella - on pankkien (edelleen) holtiton lainananto sekä asuntomarkkinoiden hulluina vuosina kansan kollektiiviseen tajuntaan iskostunut, massapsykoosia lähentelevä usko omistusasumiseen varmana ja riskittömänä keinona vaurastua, jälkimmäisen ollessa itsessään sekä hintakuplan indikaattori että aiheuttaja.
Pääkaupungin asumiskustannukset eivät ole kestävällä pohjalla, rajulta markkinoiden korjausliikkeeltä on toistaiseksi vältytty lähinnä historiallisesti poikkeuksellisen korkotason ja kansantalouden kannalta huolestuttavan nopean yksityisten talouksien (asunto)velkaantumisen vaikutuksesta.