Tällaista naapuria ei tarvitse sietää

Sari Gustafsson/Lehtikuva
Tällaista naapuria ei tarvitse sietää
Kauhunaapureita löytyy moneen lähtöön, eikä kaikkea tarvitse sietää. Öiset juhlijat ja juopporemmit ovat selviä tapauksia, mutta naapurin käytös voi olla häiritsevää myös, vaikka se ei olisi sinänsä moitittavaa. Lue miten häirikkönaapurista pääsee eroon.
Katja Okkonen
28.3.2010 07:01
Kommentit 218

Naapurin ei aina tarvitse olla rähisevä juoppo, huutava hullu tai jatkuvasti juhlia järjestävä bilehirmu, jotta hänet voi perustellusti häätää asunnosta. Yhtä hyvin taloyhtiöstä saattaa joutua lähtemään vaikkapa ammattipianisti tai koiranomistaja.

– Se on hyvä muistaa, että häiritsevän elämän ei tarvitse olla moitittavaa. Sen ei tarvitse olla välttämättä remuamista, Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva kertoo.

Hän viittaa tapaukseen, jossa korkein oikeus piti häiritsevänä käytöksenä joka ilta 4–6 tuntia kestänyttä pianonsoittoa. Kauniskin soitto voi olla häiritsevää, jos se on jatkuvaa ja tapahtuu aikana, jolloin se häiritsee muita asukkaita.

Yhtä lailla esimerkiksi asuntoon yksin jätetyn koiran haukkuminen voi antaa aihetta toimiin.

Suihkussa ja vessassa
saa käydä yöllä

Normaaleja elämän ääniä saa kuitenkin kuulua, vaikka joissakin taloyhtiöissä yritetään eliminoida kaikki äänet. Suihkussa saa käydä ja vessan vetää myös yöllä, ja lasten ääniä saa kuulua. 

Isännöintiliiton hallituksen jäsen Anssi Aittasalmi kertoo, että joskus yökyöpelit eivät välttämättä tule ajatelleeksi aiheuttavansa häiriötä.

– Joku saattaa aiheuttaa osin tietämättäänkin häiriötä puhumalla kovaa ja tekemällä asioita, joita ei yöaikaan voi tehdä aiheuttamatta meteliä.

Mielenterveysongelmaisten
häiriöitä ei siedetä

Useimmiten häiritsevä käytös liittyy kuitenkin juhlimiseen, juopotteluun tai mielenterveysongelmiin. Aittasalmen mukaan ihmiset eivät yleensä ota aiheettomasti yhteyttä isännöitsijään, ja naapureiden yksittäisiä juhlia tai satunnaista metelöintiä siedetään hyvin.

Yksi poikkeus on. Yhteyttä otetaan pikaisesti, jos häiriön aiheuttaja on mielenterveysongelmista kärsivä naapuri.

– Sen voi arvata, ettei se asia tule kuntoon, jos joku hakkaa ja huutaa ihan päättömiä.

Aittasalmen mukaan on varsin harvinaista, että asunnon omistaja häiriköisi taloyhtiössä. Yleensä kyseessä on vuokralainen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Jos osakkeenomistaja aiheuttaa häiriköinnillä syyn hallintaanottoon, se on pääsääntöisesti joku, joka on mieleltään sairas tai alkoholisoitunut. Joku, jolla on ote elämästä kadonnut muutenkin.

Kun jonkun käyttäytymisestä valitetaan isännöitsijälle, Aittasalmella on tapana ensin soittaa häiriköksi väitetylle.

– Jos siinä on vähänkin perää, eivät he sitä koskaan kiistä, vaan lupaavat oikaista asian. 

Koro-Kanervan mukaan asukkaalle on annettava realistinen mahdollisuus muuttaa käyttäytymistään.

Taloyhtiö voi ottaa
huoneiston hallintaansa

Mikäli suulliset ja kirjalliset huomautukset eivät riitä, taloyhtiön hallitus voi antaa varoituksen, jossa uhataan huoneiston hallintaanotolla. Se lähetetään asunnon omistajalle, jonka on toimittava, mikäli häiriötä aiheuttaa vuokralainen. Varoitus lähetetään myös tiedoksi asukkaalle.
 
Omistaja voi joko irtisanoa vuokrasuhteen normaalisti tai purkaa sen. Irtisanominen kestää pidempään, kun taas purku tulee voimaan heti. Vuokranantajat eivät kuitenkaan Koro-Kanervan mukaan yleensä lähde itse toimittamaan purkuilmoitusta vuokralaiselle, eikä etujärjestö sitä myöskään suosittele.

Useimmiten häiriköiviä asukkaita ei nimittäin saada puhelimen päähän, eivätkä he avaa oviaan. Näin ollen nopein keino on panna kanne vireille käräjäoikeuteen vuokrasuhteen purkamiseksi ja asukkaan häätämiseksi huoneistosta.

Häädön saamiseen käräjäoikeuden kautta menee helposti pari kuukautta, joten häiriköstä ei päästä välttämättä niin vain eroon.

Jos asukasta ei saada pois asunnosta, taloyhtiön yhtiökokous voi päättää asunnon hallintaanotosta. Ja mikäli vieläkään mitään ei tapahdu, taloyhtiö voi hakea häätöä käräjäoikeudesta.

Lisää Aiheesta
UutinenNaapuri grillaa, nyt meni hermot! (12.6.2011 06:02)
UutinenHuutamalla saat huonompaa palvelua (5.6.2011 17:20)
UutinenVoi ei, taas kokous! (13.8.2010 20:32)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (218)

Huono 0
Se on aika jännä, että häiriköiden mielestä aina se häiriöistä huomattava on "mielenterveysongelmainen".

Olen vakaasti sitä mieltä, että jatkuvia yöllisiä mölyämisiä ei kenenkään tarvitse sietää.
Nukutaan välillä
Ikävää sinänsä ettei pahimmin häiriköivillä (juopoilla) ole yleensä taloudellisesti mahdollisuutta asua muualla kuin kerrostaloissa, jossa häiriköinnistä on eniten haittaa muille.

Toinen juttu on mielenterveysongelmaiset joiden pitäisi kenties olla hoitolaitoksessa eikä kotona, mutta yhteiskunnankin resurssit kun ovat rajalliset.

Kateeksi ei käy ihmisiä joilla naapuriksi mölyapina sattuu...
Se on aika jännä, että häiriköiden mielestä aina se häiriöistä huomattava on "mielenterveysongelmainen".

Olen vakaasti sitä mieltä, että jatkuvia yöllisiä mölyämisiä ei kenenkään tarvitse sietää.

13 vuotta taloyhtiön (78 asuntoa) hall.pj:nä on osoittanut että suurimmaksi osaksi se häiriöstä valittava todellakin on se ongelma. Fiksusti pukeutuvana, fiksun oloinen koulutettu ihminen ja lopulta saa muutamia muita asukkaita juttujensa taakse ja "varjohallitus" on kasassa.

Meillä ongelma ratkesi siihen kun häiriön uhri muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle ja senjälkeen on kaikilla ollut hivenen helpompaa.
Hall.pj
vihan niskaan saamiseen riittää yleensä
naapurien kateus
näin meillä turuus
Minua häiritsi korttien lähettelyllään eräs naapuri 15 kuukauden ajan. Hänen mielestään insinöörin tutkinto ei ollut ihmisarvolle sopiva.

Kävin kaikki viraomaisportaat läpi, kunnes viime kuussa sitten eräs komisario pysäytti häirinnän.

Onneksi jätin kaikesta häirinnästä todisteet itselleni. Niitten avulla pysäyttäminen onnistui.
Korttihäirintää kuukausien ajan
Pahimpia meluajia ovat lapsiperheet, jotka eivät itse tajua hiljaisten naapurien vuoksi aiheuttavansa meteliä, joka alkaa yleensä jo hyvissä ajoin ennen yörauhan loppumista. Kannustan perheellisiä muuttamaan vähintään rivitaloihin tai jos ei ole varaa, niin sitten vuokrataloihin, joissa lapsiperheitä on muutenkin. Olen tosin ollut ymmärtävinäni, että uusissa kerrostaloissakin olisi paremmat äänieristykset. Vanhemmissa kerrostaloissa säälin niitä, joiden naapureiksi lapsiperhe sattuu.
Lapsiperheet ovat pelsebuuba
Aika heikotpa näyttää olevan tavallisen ihmisen oikeudet mitä asumiseen tulee ja tietysti myös talojen laatu on heikkoa. Oma kokemus suomalaisista kerrostaloista on, ettei siellä mitään hampaitten pesua suurempaa ääntä voi tehdä.

Pahemminkin vois olla, meillä oli yläkerrassa (31 ja 33 krs.) remonttit mitkä kestivät yhteensä 3 kk. Ensin purkivat vanhat betoniseinät kaakelit ja kivilattiat, täryytystä oli joka tunnille klo 8-18 joka viikonpäivä, sitten porailivat uusien seinien yms. ankkureille satoja reikiä, yksi asunto n. 150m2/ 4-5 huonetta. Eikä tuolle mökälle voinut tehdä mitään.

Me työskentelimme olosuhteiden pakosta öisin musiikin parissa, joten eivät hekään varmaan pystyneet nukkumaan. Sillä jolla on korvatulpat ja isot Genelekit voittaa.
Äänen sovittaja
Se lähetetään asunnon omistajalle, jonka on toimittava, mikäli häiriötä aiheuttaa vuokralainen. Varoitus lähetetään myös tiedoksi asukkaalle.

Mitäs jos kaupunki on ostanut tuon asunnon ja laittanut mölyävän ja rötöstelevän vankilakundin omistusasukkaiden riesaksi (Varmaan on vielä mielenterveysongelmainenkin). Siinä vuokranantajaa ei kiinnosta uhkaus huonestonhallintaan otosta.
Mies
Kerrostalossa on kurjaa asua ilman meluakin.
>
Kuka panee aisoihin omakotinaapurin, joka jättää viikoittain koiransa ulos haukkumaan monen päivän ajan ympäri vuorokauden, toinen naapuri työpäivänsä ajaksi? Kumpikaan ei ymmärrä tekevänsä mitään väärää. Ei heidän uskovaisnaapurinsa, eikä muka lakimiestuttavansakaan!
Antti Naapuri
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 22 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

22.2.Nallea ei jätetä, tuumivat nämä liikemiehet
22.2.Läski piinaa yhä länsimaita
22.2.Italialainen luksusmerkki Furla tulee Suomeen
22.2.Ruotsi on maailman suhteellisesti suurin asekauppias
22.2.Kohta Kreikassa maksetaan työssäolosta
22.2.Ikean huonekalujen kokoamista voi pian seurata videolta
22.2.Aiotko ottaa lopputilin? Näin teet sen fiksusti
22.2.Gustafsson Ylelle: Opiskelijat pois turhista sivutöistä
22.2.Piraattilaki jäähylle EU-tuomioistuimeen
22.2.Kööpenhamina ei otakaan käyttöön ruuhkamaksuja
22.2.Strauss-Kahn vietti yön sellissä ennen uusia kuulusteluja
22.2.Vapo irtisanoo lopulta vain 60
22.2.Lehtitieto: Obama haluaa laskea yritysveroa reilusti
22.2.Keskisuomalainen odottaa heikompaa vuotta
22.2.Tohtori Tuhon provo ei tepsinyt
22.2.Tutkimus: Suomi on venäläisten mielestä tylsä maa
22.2.Järjestö: Foxconn tiesi tarkastuksista – siirsi alaikäiset piiloon
22.2.Helsingin pörssissä toinen peräkkäinen laskupäivä
22.2.Rehn rankaisisi Unkaria: EU-tuet pois
22.2.Nokia Lumia 710:n myynti alkoi Suomessa
22.2.Vedonlyöntiyhtiö: Helsinki hylkää Guggenheimin
22.2.Kreikka vajosi syvemmälle roskalainaluokkaan
22.2.Lähteet: Nokia julkistaa ensi viikolla halvemman Lumian
22.2."Ravintolat haluavat, että anniskeluaikoja lyhennetään tasapuolisesti"
22.2.Lumia-valmistaja povaa kasvua: +20 %
22.2.Eduskunta äänestää Kreikka-paketista tiistaina
22.2.Enää viikko aikaa vaihtaa markat euroiksi
22.2.Näin länsimetro vaikuttaa asuntojen hintoihin
22.2.Tässä ovat pikaruokaketjujen suosikit
22.2.Rambo-Lambo tekee paluun – syynä Kiina
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, runsasta räntäsadetta 0
Oulu
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -5
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa 11
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Aiotko ostaa Blackberry-puhelimen?
 
Dilbert – 23.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949