Tällainen tyyppi saa asunnon
Kun vuokra-asuntonäytössä toisensa jälkeen yhteystietovihot täyttyvät kiinnostuneiden vuokralaisehdokkaiden nimistä ja vuokrasopimusta ei vain synny, epätoivo voi iskeä.
Toinen luopuu unelma-asunnon etsinnästä ja tyytyy ”ihan ookoo” -kotiin. Toinen nostaa panoksia näytöissä.
– Jos puhutaan ylilyönneistä asuntonäytöissä, täytyy sanoa, että ainakaan ei pidä lähteä flirttailemaan vuokranantajan kanssa. Luulisi, että se on kaikille itsestään selvää, mutta ei se ole. Flirttailu asuntonäytössä on kuitenkin kardinaalimunaus, joka aivan varmasti synnyttää ongelmia, asuntoja välittävän Vuokraturva Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola sanoo.
Yliyrittäminen ei Metsolan mukaan koskaan vaikuta hyvältä, mutta asuntonäytöissä kannattaa välittäjien mukaan ehdottomasti terästäytyä. Asuntoja välittävää Vuokraturvaa johtavan Metsolan mukaan tilanteeseen kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin työnhakutilanteeseen.
– Tai siihen, että menee tapaamaan tulevan puolisokandidaatin vanhempia ensimmäistä kertaa. Kannattaa pysyä turvallisilla vesillä, Metsola sanoo.
Asetu vuokranantajan
asemaan
Monet kuvittelevat, että unelmavuokralainen on ennen kaikkea rikas. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen.
– Niin ei ole, että vuokra-asunnon saa aina se, jolla on suurimmat tulot. Vuokranantaja yrittää saada hyvän ja lähes aina pitkäaikaisen vuokralaisen. Jos pieneen yksiöön hakee henkilö, jolla on huiman korkeat tulot, saattaa tulla mieleen että tämä joka tapauksessa ostaa kohta oman asunnon, Metsola sanoo.
Hän kehottaakin asuntonäyttöön menevää katsomaan tilannetta vuokranantajan näkökulmasta: vuokranantaja haluaa säästyä vuokralaisen vaihtamisen aiheuttamilta vaivoilta ja kustannuksilta. Sen takia pitää vakuuttaa asunnon omistaja tai välittäjä siitä, että on tulossa jäädäkseen.
– Jos asunto on jostain syystä aivan erityisen hyvä, sopii esimerkiksi juuri omille tuloille ja on vaikka koko ikänsä asunut samalla alueella, ne asiat kannattaa kertoa. Silloin on todennäköistä, että ihminen viihtyy.
Saman vinkin antaa Suomen Vuokranantajat ry:n toiminnanjohtaja Mia Koro-Kanerva. Hänen mukaansa voi vaikka mainita, että on sukulaisia lähistöllä tai että on käynyt koulua naapurustossa.
Välittäjälle kannattaa ehdottomasti mennä juttelemaan ja kertomaan itsestään. Säännölliset tulot ja kunnossa olevat luottotiedot ovat Koro-Kanervan ja Metsolan mukaan useimpien vuokranantajien toivelistan ykkösenä. Mutta jos tällaisia vuokralaisehdokkaita on näytössä monta, kisan voi ratkaista mielikuva.
”Älä kaiva kaapista
vanhaa rippipukua”
Yksi ominaisuus nousee ylitse muiden unelmavuokralaisessa: tavallisuus. Timo Metsolan mukaan asuntoaan vuokraava on toiminnassaan jossain määrin ennakkoluuloinen.
– Se on tietyssä mielessä inhimillistä.
Jos on näyttävät tatuoinnit käsivarsissa ja yleensä pukeutuu vahvasti rokkihengessä, kannattaa katsoa pitkähihaisempaa paitaa ja vaatteita neutraaleimmasta päästä vaatekaappia.
Siistiltä näyttämistä ei silti pidä vetää yli.
– Jos ei työkseen käytä pukua, se että laittaa päälle sen viisitoista vuotta vanhan rippipuvun ja menee siinä pönöttämään, ei ole välttämättä avuksi.
Kiinteistö-Tahkolassa asuntoja muun muassa Helsingissä ja Oulussa välittävä Tero Tahkola puolestaan käyttää unelmavuokralaisen käytöstä kuvaillessaan sanaa "perusvarmuus".
– Perusvarmuus on valttia. Jos tulee ja puhuu vähän mitä sattuu, ei anna kovin vakuuttavaa kuvaa itsestään. On asiallinen ja kiinnostunut, Tahkola kuvailee unelmavuokralaista.
Tahkola painottaakin ennen kaikkea normaalia käytöstä.
– Välittäjät ovat ammattilaisia, he pystyvät katsomaan kuoren alle. Ei ulkonäöllä hirveästi voi hämätä. Asunnon omistajat tosin saattavat enemmän välittää sellaisesta, mutta ammattilainen ei hirveästi katso, miten on hiukset laitettu ja onko nenärengasta.
Ässä hihassa:
suositukset
Käytöksen ja pukeutumisen suhteen kannattaa luottaa siis pitkälti maalaisjärkeen. Timo Metsolan mukaan netissä runsaasti olevia työnhakuvinkkejä voi soveltaa mainiosti vuokra-asunnon etsintään.
Koska moni jo osaa perusniksit ja menee asuntonäyttöön siisteissä vaatteissa, erottuuko kukaan normaalisti pukeutuvasta ja normaalisti käyttäytyvästä "perusvarmasta" massasta?
Välittäjät antavat vinkin, joka voi nostaa vuokralaisen omalle tasolleen: suositukset.
Mia Koro-Kanervan mukaan vuokranantaja ei saa kysyä näytöissä käyviltä suosituksia. Jos sellaisen kuitenkin lyö oma-aloitteisesti pöytään, erottuu varmasti.
Metsola puolestaan kertoo, että kikka ei ole yleinen, mutta tehokas se on.
Suosituksia voi pyytää vanhoilta vuokranantajilta ja vaikka työnantajalta.
– Kaikki ovat kääntäneet sunnuntaipuolensa esiin. Jos joku astuu näytössä esiin ja sanoo, että entinen vuokranantaja voi toimia suosittelijana, tässä on nimi ja puhelinnumero, se voi olla ratkaiseva valttikortti. Ja kun sitten vuokranantaja soittaa tälle suosittelijalle, joka sanoo että Matti tai Maija on aina hoitanut kaiken nappiin, eikä ole muuta kuin hyvää sanottavaa hänestä, peli voi olla selvä, Metsola sanoo.
















Kommentit (121)
stailausopeista huolimatta ja siinä sitä ollaan et sitten millään saa ajettua ulos...
VOI tulkla tosi kalliiksi!
Mitä saa kysyä ja mitä ei? Esim. voiko kysyä työpaikkaan/opiskelupaikkaan, elämäntapoihin, perheeseen, tuloihin, suunnitelmiin ym. liittyviä kysymyksiä?
Joutuuko vuokralainen korvaamaan esim. tapettien uusimisen ym., jos on ne turmellut? Entä muut vahingot?
Vuokralaisen olen valinnut aina luonnollisuuden perusteella, pellet ja teeskentelijät ovat jääneet pistesijoille.
jokaiselle oikeuden asumiseen?
hoitaa asioitaan tekemällä ahkerasti jopa useita töitä.
Heitä ryöstöverotetaan, armoa ei tunneta misään instanssissa eikä sosiaalitukiaisiin ole oikeutta.
Pahaiten suomsa pärjää heitäytymällä täysin holhottavaksi perheineen sosiaalitanttarat alkavat hyysätä ja järjestellä asioita, vieläpä kun olet ulkomaalainen niin palvelut eikun paranevat.