Sijoittaja rahastaa: Satoja asuntoja myyntiin

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Sijoittaja rahastaa: Satoja asuntoja myyntiin
Noin tuhat sijoitusasuntoa pelkästään viimeisen vuoden aikana itselleen haalinut asuntosijoittaja Vuokraturva Oy aikoo nyt rahastaa kuumana käyvällä asuntokaupalla ja myydä satoja asuntoja. Sen mukaan asuntohinnat ovat nousseet jo niin paljon, että halvalla ostetut asunnot kannattaa pistää lihoiksi.
Maria Manner
23.10.2009 06:01
Kommentit 160

Vuokraturva Oy ei kerro myytävien asuntojen tarkkaa lukumäärää, mutta yhtiön hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan kyse on ”useista sadoista” sijoitusasunnoista. Ne ovat pääasiassa pääkaupunkiseudulla sijaitsevia yksiöitä ja kaksioita.

– Asuntojen hintakehitys on ollut sellaista, että katsomme asiakkaillemme nyt olevan järkevä aika realisoida voittojaan.

Vuokraturva on haalinut markkinoilta runsaasti pieniä sijoitusasuntoja viime vuosina. Yksin viimeisen vuoden aikana se on ostanut noin tuhat asuntoa.

– Hankinnat ovat osoittautuneet erittäin kannattaviksi, ja kuten sanotaan, meidän näkemyksemme on, että on parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.

"Hinnanlaskua ei
voi sulkea pois"


Asuntosijoittaminen on viime aikoina ollut hyvässä huudossa. Sijoittajien osuus varsinkin pienten asuntojen kaupassa on kasvanut vuoden takaisesta selvästi.

Yhdessä matalien korkojen, kalliiden vuokrien ja vuosi sitten patoutuneen ostotarpeen kanssa se on aiheuttanut pääkaupunkiseudulle suorastaan huutavan pulan pienistä asunnoista, mikä on näkynyt myös hinnoissa.

Metsola sanoo Vuokraturvan halunneen tiedottaa nyt asuntojen myynnistä, sillä useiden pienten asuntojen tulo markkinoille herättäisi joka tapauksessa huomiota.

– Halusimme välttää vääriä johtopäätöksiä asiasta. Meillä ei ole mitään sellaista tietoa, että asuntomarkkinoilla olisi tulossa romahdus.

Hän ei silti sulje pois hintojen laskua.

– Tulevaa hintakehitystä on aina vaikea arvioida. Mutta taloustilanne on nyt epävarma, eikä kielteistä arvonkehitystä tietenkään voida sulkea pois.

Muoti-ilmiön
sudenkuopat

Vuokraturva on varoitellut asuntosijoittamisen sudenkuopista jo keväästä lähtien. Metsolan mielestä ilmassa on ollut ”muoti-ilmiön merkkejä”.

– Tuntuu, että melkein mitä tahansa yksiötä tai kaksiota on pidetty hyvänä sijoituksena. Vaikka verrattuna esimerkiksi korkosijoittamiseen asuntosijoittaminen on toki verrattain tuottavaa.

Kaiken kaikkiaan Metsola pitää muutenkin  vuokramarkkinoiden näkymiä vahvoina.

Vuokraturva aikoo yhä myös ostaa asuntoja. Vastaisuudessa mielenkiinto kohdistuu Metsolan mukaan etenkin pääkaupunkiseudun kehyskuntiin ja esimerkiksi Turkuun ja Lahteen.

Viime vuosina koettu arvonnousu on kohdistunut Metsolan mukaan etenkin Helsingin itäiseen kantakaupunkiin kuten Kallioon, Alppilaan ja Vallilaan. Niissä sijaitsee paljon nimenomaan pieniä asuntoja.

Asunnot myyntiin
vaiheittain

Yksiöt ja kaksiot on tähän mennessä Helsingissä suorastaan revitty käsistä. Vuokraturvan myyntiin laittamien asuntojen voi odottaa sotkevan pakkaa pääkaupungin asuntomarkkinoilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Markkinatilanne on ollut tiukka, ja tätä pullonkaulaa meidän markkinoille tuomamme asunnot varmasti purkavat, Metsola arvioi.

Asuntoja ei ole tarkoitus myydä kertarykäyksellä. Ne tuodaan Metsolan mukaan markkinoille vuoden vaihteen molemmin puolin.

Asuntojen myyntiä nyt voi pitää sikälikin poikkeuksellisena, että Vuokraturva ei ole juuri myynyt sijoitusasuntojaan 2000–luvun alun jälkeen. 

Nyt myyntiin vain
pieni osa asunnoista

Vuokraturvan huseeraamista asuntomarkkinoilla ei ole katsottu vain hyvällä. Helsingin Sanomat kirjoitti aiemmin tänä vuonna sen ja kiinteistövälittäjien yhteistyöstä asuntokaupoissa. Lehden mukaan Vuokraturva ostaa asuntoja välittäjiltä ilman, että kohteita edes laitetaan markkinoille myyntiin. Myynti-ilmoitus saattaa olla verkossa, mutta todellisuudessa asunto on jo myyty tiskin alta Vuokraturvalle.

Pienistä asunnoista saatavat välityspalkkiot eivät päätä huimaa, joten välittäjälle nopeat kaupat kannattavat. Vuokraturva taas hyötyy, kun asunnon arvoa ei tarvitse edes mitata vapailla markkinoilla.

Metsola ei kiistä yhteistyötä, mutta sanoo Vuokraturvan ostaneen asuntoja paljon myös suoraan yksityisiltä.

Hän ei halua arvioida yhteistyön tuomaa hyötyä.

– Sitä on vaikea arvioida suoraan, mutta tietysti kaupankäynnissä on aina etua, jos on hyvän ostajan maineessa, Metsola muotoilee.  

Hän muistuttaa, että nyt myyntiin tulevat asunnot ovat vain pieni osa Vuokraturvan hallinnoimasta asuntovarallisuudesta. Kaikkiaan Vuokraturvan asiakkaat ovat sijoittaneet yhtiön hoidossa oleviin asuntoihin noin 2,2 miljardia euroa.

Lisää Aiheesta
UutinenTäällä on Suomen paras asuinalue (20.11.2009 11:19)
UutinenTäällä asuntokauppa käy parhaiten (2.11.2009 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (160)

Huono 0
Ei koske Suomea. Pitäkää hatuistanne kiinni, kohta kyyti on kylmää!
Romppu tuloo!
joo hyvä ne on myydäkin putkiremontti,julkisivu jne.jne. kyllä asuntosijoittaminen kannattaa hah,hah,hah.....haa
Tietäjä
veikkaan että menee kaupaksi 2015
kp
Sijoittajan paniikkimyynti kertoo karua kieltään.
Maksakaa nyt edes jotakin...
Mitä? Eikö asunnoilla olekkaan ollut koko ajan hillitön ja kasvava kysyntä?????
Peenjauhajat
Tässä on hyvä esimerkki mitä tämän Vanhasen hallitus on saanut aikaiseksi.Hyväosaiset kaiken maaiman keinottelijat,jotka toimivat kaiken lisäksi juuri ja juuri laillisesti,nyt tilaisuuden tullen rahastavat tavallisilta kansalaisilta viimeisetkin eurot.Oikeistohallitus on tälle puoli rikolliselle toiminnalle antanut suostumuksensa,ja melkein vastaava toiminta aloitti tämänkin laman.
Rva savosta
Tämä kertoo kaiken
www.youtube.com/watch?v=bVoWrvjwPhc
Kupletti
Tässä on hyvä esimerkki mitä tämän Vanhasen hallitus on saanut aikaiseksi.Hyväosaiset kaiken maaiman keinottelijat,jotka toimivat kaiken lisäksi juuri ja juuri laillisesti,nyt tilaisuuden tullen rahastavat tavallisilta kansalaisilta viimeisetkin eurot.Oikeistohallitus on tälle puoli rikolliselle toiminnalle antanut suostumuksensa,ja melkein vastaava toiminta aloitti tämänkin laman.

Hyvä rouva, eikö punikkihallituksen aikana vastaava kaupankäynti asunnoilla ollut mahdollista?
uusi ilmiökö?
Eikö kannattaisi odottaa että kiinteistönvälittäjien povaama hinnannousu todella alkaa?Vai onko sittenkin niin,että...
ihme hypetystä koko asunto rintamalla, millon laskee ja toisinaan muka nousee ;) oman asunnon ostin 07 ja on ollut koko ajan vuokralla. ( en asu suomessa ) hinnat taitaa pysyä samana. onneksi ei ole tarvetta myydä. toisaalta jos tulis todellinen lama, niin sehän tekisi vain hyvää, elämisen perus arvot tulis taas mieleen. ekana pitäsi lopettaa se korni tv.ohjelma BB vai mikä se oli.
odota älä pitkästy
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 16 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

20:38Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta
20:15”Facebookin hallinto muistuttaa diktatuuria”
20:02Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta?
19:52Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan
19:26Kreikka antoi Pepsille sakot
18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Lontoo
Pilvistä, ja poutaa 0
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949