Ei kiitos energiansäästölle, sanoo kansa

Ei kiitos energiansäästölle, sanoo kansa
Jopa 38 prosenttia suomalaisista sanoo, ettei ole tehnyt viime aikoina mitään erityiskikkoja energian säästämiseksi. Jotkut ovat sentään alkaneet vaihtaa hehkulamppujaan energiansäästölampuiksi.
Taloussanomat
9.10.2009 09:39
Kommentit 60

Motivan tänään perjantaina julkistaman kyselytutkimuksen mukaan hyvin suuri osa suomalaisista ei muista tehneensä minkäänlaisia energiansäästöratkaisuja viime aikoina.

38 prosenttia tutkimukseen vastanneista sanoo, ettei ole parantanut kotinsa tai elämisensä energiatehokkuutta millään tavalla. 

Runsas neljännes kertoo kuitenkin vaihtaneensa hehkulamput energiansäästölamppuihin, ja alle viidennes sanoo sammuttelevansa valoja ja sähkölaitteita.

Motiva epäilee, etteivät ihmiset miellä säästävänsä energiaa, kun säätelevät asuntonsa lämpötilaa tai vähentävät kulutustaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kesällä puhelinhaastatteluna tehtyyn tutkimukseen vastasi tuhat täysi-ikäistä suomalaista.

Motiva kertoo julkaisseensa nyt kotisivuillaan lisää energiankäyttöohjeita, joista voi etsiä keinoja esimerkiksi kodin sähkölaskun pienentämiseen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (60)

Huono 0
Otsikko lienee aiheen vierestä ellei ihan väärä?
Hölmölandian muumipelle
Juu, mut yhtiot keraa paljon siirtomaksuja. Jos lopettas sopimukset ni jo tulis saastoa. Purkkiruokaa ja kuivaruokia.
Alkaa tämä energiansäästö- ja ilmastonmuutoshypetys ja ennen kaikkea siihen liittyvä rahastus jo riittämään. Rajansa kaikella.

Ei jaksa enää tuntea syyllisyyttä milloin mistäkin asiasta. Teit mitä hyvänsä ja maksoitpa rangaistusmaksuja kuinka paljon tahansa niin aina olet huono ihminen.
Teit mitä hyvänsä ja maksoitpa rangaistusmaksuja kuinka paljon tahansa niin aina olet huono ihminen.

Ei kannata stressata. Ajattele sitä että nämä maailmanparantajahipit "reppureissaavat" ympäri maailmaa. Pitkistä lennoista CO2:sta puskee sitä tahtia ettei tämmöinen Suomessa viihtyvä saa sellaista määrää aikaan vaikka kuinka autolla ajelisi.
K & K
Kivaa kun elohopea palaa jälleen Suomalaiseen ruokapöytään energiasäästölampun mukana.
Elohopea vanha ja tuttu myrkky
Ihme kommunistejä nää säästäjät. Kuluttaa pitää. Saadaan rattaat pyörimään.
Miksi myydä "energiansäästölamppuja" miksei tehdä standardia sopivasta kuristimesta joka sopii E27 kantaan (normi lamppukanta) ja erillisiä pienloistelamppuja joita voidaan vaihtaa tuohon elektroniseen liitäntälaitteeseen (vertaa "normaalit" loisteputkivalaisimet)
No rahan takia tietenkin.
Jere
Huono 3
Kyllä kansa tietää.
Vennamo
Mutta hei - 62 % on sitten tehnyt asialle jotain. Miksei asioita voi uutisoida positiivisesti?
Mölö
Juurihan VTT tutki ja totesi, ettei se energia edelleenkään katoa mihinkään.

Mutta hehkulamppuhuijaus jatkuu.
Himmentynyt järjen valo
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

18:55Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
18:20HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
17:51Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
17:32USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
17:18USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
17:12Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
16:59Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
16:32Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
16:22Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
15:47Tekla jättää tänään pörssin
15:39Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
15:28Marimekko nousee laskupörssissä
15:01Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
14:50IEA: Öljyn kysyntä laskee
14:32Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
13:39Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
13:31Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
13:15Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
13:01Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
12:26Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
12:00Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
11:28Raute sai historiansa suurimman tilauksen
11:25Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10:07Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
09:59Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
09:54Teollisuustuotanto oli yhtä suurta kuin vuonna 2005
09:35Kodak lopettaa kameroiden tuotannon
08:51Viron talouskasvu hidastui
08:30Kreikka-apua lykättiin – Fitch uskoo maksukyvyttömyyteen
08:06FBI: Steve Jobsilla oli top secret -luokitus
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -21
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -4
Lontoo
Melkein selkeää ja poutaa -3
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949