Tapiola: Syksyllä alkaa asuntoale

Olli Häkämies
Tapiola: Syksyllä alkaa asuntoale
Suurten asuntojen hinnat ottavat pian vakaan suunnan alaspäin, arvelee Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtaja Vesa Immonen. Romahdusta hän ei ennakoi, mutta kasvava työttömyys painaa väkisin hintoja. Toistaiseksi Suomessa ei hänen mukaansa ole vielä nähty asuntojen todellista ale-myyntiä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
16.9.2009 14:17
Kommentit 91

– Väitän, että asuntomarkkinoilla ei ole nähty kaikkea taantuman tuomaa notkahdusta. Taantuman vaikutukset Suomen asuntomarkkinoille ovat vielä edessä, sanoi Kiinteistö-Tapiolan toimitusjohtaja Vesa Immonen tänään tiedotustilaisuudessa.

Asuntojen hinnat ovat nousseet koko vuosituhannen lukuun ottamatta taantuman tuomaa maltillista pudotusta. Nyt asuntojen hinnat ovat lähteneet jälleen kohoamaan.

Vesa Immonen ei kuitenkaan usko nousun jatkuvan. Hänen mukaansa hinnat ovat saaneet puhtia pääosin valtion elvytyksestä ja rahoitusmarkkinoiden virkoamisen tuomasta innostuksesta.

– Kauppa hiipuu hiljalleen syksyn aikana, eikä ensi vuoden puolellakaan näy piristymistä.

Hyvät sijainnit
pitävät pintansa

Varsinaiseen asuntoromahdukseen Vesa Immonen ei kuitenkaan usko. Hän odottaa suurten asuntojen hintojen putoavan pari prosenttia.

Hinnat tulevat Immosen arvion mukaan heilahtelemaan etenkin suurissa kaupungeissa. Niissä hyvät sijainnit varmistavat hintojen pitävän pintansa, mutta vähemmän halutuilla alueilla pudotusta voi tulla 5–10 prosenttia.

Sama, mikä pätee työttömyyteen, pätee myös asuntojen hintoihin: todellinen taantuma odottaa talvella. Etenkin pienten paikkakuntien talot voivat halventua äkkiä, jos yhdellä isolla työnantajalla alkaa mennä huonosti.

– Pikkupaikkakunnilla työttömyys on peikko.

Vuokrien
nousu jatkuu

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sen sijaan vuokra-asuntomarkkinoilla minkäänlaista alennusmyyntiä ei pidä odottaa.

– Viime päivinä on liikkunut tietoja, että vuokrannousu olisi pysähtynyt. Tästä ei kuitenkaan ole mitään faktaa, Vesa Immonen.

Eilen julkistetun RAKLI:n tutkimuksen mukaan vuokrat nousevat alle viisi prosenttia.

– Ne arviot kehityksestä perustuvat hieman vanhempaan tietoon, ja ne ovat enemmänkin barometrityyppisiä. RAKLI:n tutkimuksen suunta on sama kuin minun arvioni, mutta mielestäni pienten ja suurten asuntojen välillä ero tulee olemaan suurempi, Immonen kommentoi tutkimusta.

Immosen mielestä yksiö tai kaksio kaupungista suositulta alueelta on nyt erinomainen sijoitus. Kaksiosta voi saada jopa viiden prosentin tuoton, yksiöstä jopa seitsemän prosenttia.

Hänen mukaansa pienten asuntojen hinnat karkaavat käsistä, kun Suomi nousee taantumasta.

– Jos tuotantoa ei lisätä, aivan varmasti pienten asuntojen hinnat tulevat karkaamaan, Immonen sanoo.

Lisää Aiheesta
UutinenUudisasuntoja nousee taas maakuntiin (8.10.2009 09:09)
UutinenVuokralaisen piina helpottaa (15.9.2009 15:17)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (91)

Huono 0
Kohta se alkaa. Rommelirommelirom!
Stetsonipää
Tämmöisillä otsikoilla saa toki mukavasti palstatilaa ja yrityksen nimen kivasti näkyviin.

Itse tekstissä: "Varsinaiseen asuntoromahdukseen Vesa Immonen ei kuitenkaan usko."
Pessimismi ei ole realismia
Eikös nyt ole syksy?
Menikö jotain ohi?
Hämmästyttävää että Immonen ei ota ollenkaan kantaa siihen viime päivinä uutisoituun asiaan, että asuntojen vakuusarvo pudotetaan EU-määräyksellä 70 prosentista 40 prosenttiin.

Tällä on kuitenkin radikaali vaikutus siihen, miten suuria lainoja pankit ovat halukkaita myöntämään ja ihmiset vastaisuudessa voivat ottaa. Kun ihmisillä on käsissään entistä vähemmän (laina)rahaa, myös asuntotarjousten on oltava maltillisempia. Oletan uudistuksesta seuraavaksi hintavaikutukseksi ainakin -30%.
Hämmästyttävä ajatuskatkos Immoselta
Muka 5-10 pinnaa. Try 35 pinnaa. Swiddu nääs kohta on mun hetkeni.
Vesa taitaa kytätä jotain sopivaa ostettavaa.
No no, nyt Tapiola laskettelee jos jonkinlaista negatiivistä ennustetta. Voipi nämä ennusteet osoittautua oikeiksi tai vaihtoehtoisesti menee koko puljun uskottavuus. Lähikuukaudet tuon näyttävät toteen.

Saavatpahan ainakin kovasti näkyvyyttä näillä vastakkaisilla ennusteillaan ...sekö onkin koko homman tarkoitus ?
any publicity is good publicity
Nousua ovat ennustaneet vain ne jotka hyötyisivät hintojennoususta ja siksi haluaisivat vedättää hintoja nousuun puheilla kuten "asunopula uhkaa ,hinnat lähtee kohta räjaädysmäiseen nousuun" ........Nyt jää Mxxxa pekka käteen näille tyhjän jauhajille..
dsdsd
Vesa, Korpinen ja Uusipaavalniemi on kaikki ennustellu nyt samaa vuoden päivät. S€amaa rataa vaan niin uutta ei aleta rakentamaan pariin kolmeenvuoteen ja hinnat ei sillain oikeen tahdo alentua kun tarjontaa ei lisätä.

Viisasta typeryyttä ja omaan punttiin lirauttamista.

50% sano Uusis....
Huono 1
Tämmöisillä otsikoilla saa toki mukavasti palstatilaa ja yrityksen nimen kivasti näkyviin.Itse tekstissä: "Varsinaiseen asuntoromahdukseen Vesa Immonen ei kuitenkaan usko."

Tämäkin artikkeli on osa kiinteistöalan propagandaa ja harhaanjohtamisyritys. Parin prosentin romahduksesta tulee otsikko.
raha puhuu kovalla äänellä
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?
 
 
Dilbert – 21.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949