Tuhlaajanaapuri voi käydä kalliiksi
Kerrostaloasukas, ajatteletko, että on yksi lysti, miten lämmität, tuuletat, suihkuttelet tai toimit yhteisissä tiloissa? Ei kuitenkaan ole, vaan sinun ja muiden asukkaiden toimet vaikuttavat suoraan hoitovastikkeen suuruuteen.
Taloyhtiöiden vastikkeesta keskimäärin 40 prosenttia menee energiaan. Suomen Talokeskuksen markkinointipäällikkö Peter Ström kertoo, että keskenään vastaavissa kerrostaloissa energiakustannusten haarukka voi olla useita kymmeniä prosentteja.
Lämmitysjärjestelmä
on usein pielessä
Energian kokonaislaskusta lämmityksen osuus on selvästi yli puolet.
Monessa yhtiössä yhdellä on kotonaan aina kuuma, toisella kylmä. Tämä voi johtua paitsi siitä erilaisista mieltymyksistä myös siitä, että lämmitysjärjestelmä on pielessä.
– Jos yhdessä huoneistossa on 26 ja toisessa 19 astetta, syy on yleensä lämmitysverkoston epätasapainossa. Siihen on yksinkertainen ratkaisu: verkoston perussäätö, sanoo kehityspäällikkö Jari Virta Kiinteistöliitosta.
Säätämisen tarve voi tulla ilmi paitsi juttelemalla asukkaiden kanssa myös tarkastelemalla taloa ulkopäin pakkasella.
– Jos vaikkapa jossain päädyssä on useita ikkunoita auki, näky kielii siitä, että perussäätö on pielessä, sanoo Talokeskuksen Ström.
Kiinteistöalan ammattilaiset kertovat, että ei suinkaan ole tavatonta, että taloyhtiön ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmä ovat vinksallaan. Virta sanoo, että usein ne jopa unohdetaan perussäätää taloa tiivistävien ikkuna- ja julkisivuremonttien jälkeen. Tämä tarkoittaa, että kalliin korjauksen hyödyt tuuletetaan ulos
Plasmatelevisio
lämmittää yksiön
Avoimet ikkunat voivat kertoa myös tottumuksista. Kun yksi on sitä mieltä, että kotona pitää tarjeta talvellakin shortseissa, toisen mielestä villapaita on hyvä talviasu.
Yletöntä tuulettamista järkevämpää olisi sulkea patterit. Jos kotiin on tulossa vierasjoukko, patterin voi vääntää ennakkoon pienemmälle ikkunan avaamisen sijaan. Samoin näin voi tehdä, jos pitää lukuisia sähkölaitteita yhtä aikaa käynnissä. Esimerkiksi yksiössä pelkkä plasmatelevisio on jo melkoinen patteri.
Kylmästä valittavien kannattaa puolestaan huolehtia, että termostaatti pääsee reagoimaan todelliseen lämpötilaan eikä ole esimerkiksi paksujen verhojen peitossa.
Järkevä lämmittäminen on kaikkien osakkaiden etu. Jos taloyhtiössä lämmitysjärjestelmän säätämisen ansiosta tai yhteisellä sopimuksella pystytään alentamaan keskilämpötilaa vaikkapa kahdella asteella,
lämmityskustannukset alenevat kymmenen prosenttia.
Veden pihistely
kannattaa
Suuren osan taloyhtiön hoitokuluista lohkaisee vesi. 70-luvulla rakennetussa asuinkerrostalossa keskimäärin viidennes hoitokuluista menee lämpimään käyttöveteen.
Kiinteistöliiton Virta kertoo, että jos vajaan 50 asunnon ja 90 asukkaan kerrostalossa asukaskohtainen vedenkulutus putoaa kymmenen prosenttia keskimääräisestä 155 litrasta, taloyhtiö säästää noin 2 000 euroa vuodessa. Kymmenen prosentin säästö tulee helposti esimerkiksi siten, että suihkuttelija sulkee hanan saippuoinnin ajaksi.
Noin kahdeksasosa energialaskusta menee sähköön. Asukkaat voivat pienentää laskua muun muassa sammuttamalla varastojen ja pyykkituvan valot lähtiessään ja käyttää kuivuria vain sen ajan, kun pyykki kuivuu.
Taloyhtiö voi puolestaan kutistaa laskua asentamalla liikkeentunnistimia rappukäytävään tai ulko-ovelle tai siirtyä hiljalleen käyttämään energiansäästölamppuja.
– Käyttötottumusten muuttaminen ei maksa mitään, Virta huomauttaa.
Remontit tuovat
pitkäaikaista säästöä
Lisää säästöjä voidaan kerätä remonttien avulla. Kiinteistöliiton Virran mielestä vanhimmissa taloissa ensimmäinen järkevä kunnostus olisi koneellisen tulopoiston asentaminen.
– Se on tehokkain yksittäinen ratkaisu, koska sen avulla lämpö saadaan talteen.
Tämän jälkeen Virta ryhtyisi korjaamaan ikkunoita ja eristämään ulkoseiniä. Lisäksi hän muistuttaa rakenteiden, ikkunoiden ja ovien tiivistämisen hyödyllisyydestä.
Virta kertoo, että ikkuna- ja ulkoseinäremontin avulla voidaan niin ikään saada noin 2 000 euron vuosisäästöt energiakustannuksissa edellisenkaltaisessa 90 asukkaan kerrostalossa.
– Nämä ovat kuitenkin raskaita ja kalliita remontteja, hän huomauttaa.
Vuokrayhtiöt seuraavat
kulutusta tarkimmin
Uusi asunto-osakeyhtiölaki ammattimaistaa taloyhtiön hoitoa ja lisää isännöinnin määrää. Muun muassa kuntotodistus ja energiatodistus tarkoittavat entistä parempaa suunnitelmallisuutta kaikessa talonpidossa.
Vedenkulutusta ja esimerkiksi lämmönhukkaa voidaan seurata teknisten mittareiden avulla. Jos vaikkapa vettä alkaa yhtäkkiä kulua selvästi aiempaa enemmän, voidaan olettaa, että jossain puolella taloa on vuoto. Kyseessä ei välttämättä ole dramaattinen putken halkeaminen, vaan se voi johtua esimerkiksi yhden asunnon vessanpytyn vuodosta, josta asukas ei ole tullut ilmoittaneeksi.
Talokeskuksen Peter Ström kertoo, että toistaiseksi vain melko harva omistustaloyhtiö on ryhtynyt seuraamaan energiankulutusta. Sen sijaan vuokrataloyhtiöistä suuri osa seuraa kulutusta ja tarkistaa laitteiden toimintaa jatkuvasti.















Kommentit (136)
Tuhlaajat kiikkiin.
vaikuttaa omistus sekä vuokra-asumiseen.
Suomi on p...ka maa.
lämmittää yksiön
Montako vuotta näitä plasmoja on ollut markkinoilla, ja edelleen urbaanilegendoiksi todettuja aivopieruja turautellaan ihan lehdistöä myöden. Verratkaa nyt vielä kiukaaseen.
Jos plasmatelkun realistinen keskikulutus olisi vaikkapa 250W luokkaa, niin halvalla se kämppä lämpiää pelkän telkkarin voimin...
Toivottavasti viimeistään vuonna 3000 termoksen sijoitus on jossain muualla kuin puolen metrin pattina verhon takana.
Kuten jutussakin mainittiin, ilmanvaihto- ja lämmitysjärjestelmät on säätämättä. Niiden säädöllä saavute
Omakotitalossa asuminen on ekoteko, tulee tehtyä talo kunnolla ja energiankäyttö on suitsittu ekologiselle tasolle.
Kerrostaloasukit painaa sitten tuota punaista miinusmerkkiä, ki-tooooos.
Jos plasmatelkun realistinen keskikulutus olisi vaikkapa 250W luokkaa, niin halvalla se kämppä lämpiää pelkän telkkarin voimin...
Kyllä 250W:llä 25m2 yksiön lämmittää.