Yksiöiden hinnat nousivat korkeammalle kuin koskaan
Oletko odotellut, että asuntojen hinnat laskisivat samaan malliin kuin 1990-luvun alun laman aikana?
Odottelu näyttää olevan turhaa. Kiinteistönvälittäjien asuntojen hintaseurantapalvelu osoittaa, että asuntojen hinnat laskivat ensin 5–10 prosenttia, mutta ovat kääntyneet taas nousuun.
Hintaseurantapalveluun rekisteröityvät kaikki suurimpien välittäjien hoitamat asuntokaupat. Tämä tarkoittaa, että siinä on mukana noin 85 prosenttia kaikista asuntokaupoista.
Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Tommi Rytkönen vertaa myytyjen asuntojen hintoja tämän ja viime vuoden kesäkuussa. Hänen mukaansa osin hinnat ovat jopa korkeammat kuin vuosi sitten.
– Käytettyjen kerrostaloyksiöiden keskihinnat olivat kesäkuussa koko maassa jopa korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin. Ne lähestyivät 2600 euroa, sanoo Rytkönen.
Viime vuoden kesäkuusta tämän vuoden kesäkuuhun yksiöiden ja kaksioiden hinnat ovat nousseet 4,5 prosenttia. Muiden kerrostaloasuntojen ja rivitaloasuntojenkin hinnat ovat nousseet muutaman prosentin.
Alkuvuoden hinnat
viimevuotisen veroisia
Asuntokauppa alkoi hiljetä viime kesänä. Jos verrataan koko alkuvuoden hintoja viime vuoden alkupuoliskon hintoihin, ilmenee, että kerrostalokotien hinnat ovat jokseenkin samalla tasolla ja rivitalohuoneistojen hinnat vähän alemmat kuin vuosi sitten.
Keskimääräiset hinnat eivät kerro läheskään koko totuutta. Asuntojen hintakehitys vaihtelee paljon asuntotyypeittäin ja alueittain.
Osin pienten asuntojen menekki kertoo kovasta vuokratasosta. Se houkuttelee edelleen ostamaan asunnon vuokraamisen sijaan.
Toisaalta myös vuokranantajat eli sijoittajat ovat olleet aktiivisia. Kiinteistömaailman keväisen kyselyn mukaan pikkuasuntojen ostajista kolmannes ei hankkinut asuntoa omaan käyttöönsä. Osuus oli kaksi kertaa niin suuri kuin yleensä.
Asuntokauppa
on vilkastunut
Asuntokauppa hyytyi vuoden vaihteessa, mutta elpyi kevään edetessä. Yleensä kevät on vilkasta asunnonvaihtoaikaa, mutta tänä keväänä kauppoja tehtiin vielä selvästi vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Sen sijaan kesäkuussa päästiin jo samoihin lukemiin kuin vuotta aiemmin.
Vilkastumisesta huolimatta koko alkuvuonna tehtiin asuntokauppoja yli viidennes vähemmän kuin vuotta aikaisemmin vastaavaan aikaan.
Rytkösen mukaan asuntojen kysynnän kasvu siirtyi vähitellen pienasunnoista perheasuntoihin. Niin kerrostalohuoneistoissa kuin rivi- ja omakotitaloissakin kauppa keskittyi keväällä edullisemman hintaluokan asuntoihin.
Omakotitalojen keskihinta oli koko maassa noin 170 000 ja pääkaupunkiseudulla vajaat 340 000 euroa. Rytkönen kertoo, että ostajat ovat kuitenkin hiljalleen rohkaistuneet ostamaan myös tätä kalliimpia koteja.
Keväällä tehtiin syksyllä
lykättyjä kauppoja
Asuntokauppa näyttää virinneen sitä mukaa, kun pahin epäselvyys taloustilanteesta on hälventynyt. Rytkönen arvioi, että osin elpyminen on johtunut siitä, että syksyltä jäi patoutunutta kysyntää. Eli talouden hurjimmassa myllerryksessä ihmiset siirsivät osto- ja myyntipäätöksiään, mutta ovat hiljalleen uskaltautuneet ostoksille.
Rytkönen ennakoi asuntokaupan jatkuvan vakaana syksyn aikana. Sitä tukee hintojen tasoittuminen ja myyntiaikojen lyheneminen. Paineita hintoihin tuo se, että uusien asuntojen rakentaminen on lamaantunut eli niitä ei lähivuosina ole juuri tulossa markkinoille.
Työttömyyden kasvu
hillitsee kodinvaihtoa
Talouden epävarmuus pitänee huolen siitä, että asuntokaupan ylikuumeneminen ei uhkaa.
Sampo Pankin ekonomisti Pasi Kuoppamäki ennakoi, että työllisyys heikkenee edelleen ja liikkuu ensi vuonna kymmenen prosentin paikkeilla. Suomen talouden vientipainotteisuuden vuoksi talouskasvu jää vielä ensi ja ehkä seuraavanakin vuonna vuoden 2007 vauhdista. Nämä seikat pitävät kuluttajat varovaisina ja asuntokaupan maltillisena.
Korkojen alhaisuus puolestaan tukee asuntokauppaa. Markkinakorkojen odotetaan pysyttelevän nykytasoillaan ainakin ensi vuoden alkukuukausiin asti. Vaikka pankit ovat nostaneet marginaalejaan, kokonaiskorot ovat silti alhaalla, mikä houkuttelee ottamaan lainaa.
Varovaisuus leimaa silti lainaamistakin. Pankit puntaroivat riskejä tarkkaan ja kehottavat asiakkaitaan myymään vanhan asunnon ennen uuden ostamista. Tämä puolestaan hidastaa asuntojen vaihtuvuutta.












